Martti Miettunen

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Martti Miettunen
MoneyUKK.jpg
Miettusen painattama hätätilaseteli
Suomen pääministeri
vallassa I: 19611962
II: 19751976
19761977
edeltäjä I:V. J. Sukselainen
Keijo Liinamaa
seuraaja I: Ahti Karjalainen
II: Kalevi Sorsa
syntyi 17. huhtikuuta 1907
Simo
kuoli 19. tammikuuta 2002
Kauniainen
puolue Kansallinen Kekkosta

Martti Miettunen (s. 17. huhtikuuta 1907– k. 19. tammikuuta 2002) oli Suomen pääministeri, valtioneuvos ja aivan Kekkosen näköinen mies. Yhdennäköisyys Kekkosen kanssa olikin Miettusen tärkein poliittinen avu. Kekkonen antoi Miettusen olla pääministerinä kaikkiaan kolme kertaa, koska piti kaljuista miehistä. Kekkonen hakikin Miettusen apuun aina silloin, kun halusi pönkittää omaa valtaansa hämäämällä puolueita. Tarkoituksena oli saada muut poliitikot uskomaan, että presidentti ja pääministeri olivat yksi ja sama henkilö.

Miettunen oli jo palvellut mukavassa ja merkityksettömässä palkintovirassa Lapin maaherrana ja siirtynyt eläkkeelle, kun Kekkonen vuonna 1975 toteutti kaljuvallankaappauksen julistamalla ”kansallisen hätätilan”. Hän hajotti eduskunnan, likvidoi vastustajansa ja kutsui Miettusen hätätilahallituksen pääministeriksi. Neuvostotiedustelukaan ei erottanut miehiä toisistaan. Neuvostoliiton suurlähettiläs selvitti asian kutsumalla molemmat kaljupäät illanviettoon. Se, jota ei pystytty juomaan pöydän alle, oli Kekkonen (koodinimi UKK-1). Se toinen oli Miettunen (UKK-2).

Miettusen hätätilahallitus ei saavuttanut mitään. Ei kerrassaan mitään. Kekkonen hoiti kaiken itse, kuten tuohonkin asti.

Salaliittoteoria[muokkaa]

Tunnetun salaliittoteorian mukaan Kekkonen ja Miettunen vaihdettiin 1970-luvun lopulla. Miettunen olisikin siis kuollut Kekkosena vuonna 1986 ja Kekkonen itse olisi elänyt lähes 102-vuotiaaksi vuoteen 2002 asti.

Vain harjaantunut silmä näkee eron: Urho Kekkonen…
…ja Martti Miettunen.


Katso myös[muokkaa]

Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.