Markus Kajo

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Markus Kajo.


Markus Kajo on mielentila, joka siirtyy haukotuksen tavoin. Samoin kun jos ihminen haukottelee ja haukotus tarttuu.[1] Samoin käy, kun luet Markus Ka(h)jon kirjoittaman kirjan tai kuuntelet hänen puhettaan. Siitä tekstistä ja puheesta siirtyy sellainen haukotusilmiön kaltainen toistamispakko, että vielä viikonkin perään huomaat, että luet ja ajattelet ja puhut aivan kuten Markus Kajo, ihme ilmauksilla, sellaisella kummallisella sanajärjestyksellä ja logiikalla. Jotta kanssaihmiset ajattelevat että mitä pilvihippejä ovat he. Varmasti ajattelevat! Ja samalla sitä luulee olevansa nokkela vaikka vain ihmettelee arjen kummallisuutta.[2] Markus Kajolla on myös mielikuvituskaveri Kettunen, josta on kirjoittanut monta turhanpäiväistä kirjaa.

Kirjallisuutta

[muokkaa] Viitteet

  1. Ja lopulta voi olla, että saa oman haukotuksensa takaisin.
  2. Niin että toivottavasti käy Kajolle joskus itselleen kuin sille alkuhaukottelijalle. Että hänkin joku päivä huomaa ajattelevansa ja puhuvansa kuin Markus Kajo!

[muokkaa] Aiheesta muualla

Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut