Punainen paroni

Kohteesta Hikipedia
(Ohjattu sivulta Manfred von Richthofen)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paronin punaisuus ei tule juuri esiin tässä mustavalkoisessa valokuvassa.
Punainen paroni ajaa ranskalaiset rakuunat pakosalle Waterloon taistelussa.

Punainen Paroni, Manfred von Richthofen (2. toukokuuta 1892, Breslau – 21. huhtikuuta 1918, Länsirintama) oli maailmankuulu sarjakuvasankari, jonka esikuvaksi väitettiin saksalaista lentäjää. Punaisen paronin esi-isä paroni von Münchhausen lensi jo aikonaan tykinkuulalla turkkilaisia vastaan. Tykinkuulan huonoa aerodynamiikkaa ei saatu kuntoon, joten täytyi odottaa polttomoottorin syntymää. Manfredin nuorempi veli Lothar oli myös lentäjä, mutta ei sarjakuvasankari.

Uran alku[muokkaa]

Punainen paroni piirrettiin ensimmäisen kerran lentokoneeseen 1913. Sota ei ollut vielä alkanut, joten paroni oli onneton ja lenteli haluttomasti ympäriinsä. Potkurin läpi ampuva konekiväärikin oli vielä keksimättä. Nuoruudenrakkauskin oli löytämättä.

Suuri sota[muokkaa]

Sodan alussa vaappuvilla koneilla lentelevät siipiveikot ampuivat toisiaan haulikoilla, mikä tuhosi ainoastaan ampujan kuulon. Tarvittiin kunnon välineitä, sen tiesivät kaikki. Ensimmäiset ilmatorjunta-aseet kehitettiin. Juoppoja kyyhkysiä lennätettiin vastustajan potkureihin. Tuhot olivat valtavat. Päättömät kyyhkyset putosivat suoraan jalkaväen patoihin. Sanonta lentää kuin päätön kyyhkynen tuli maailmankuuluksi.

1916 saksalaiset räjäyttivät pommin. Albatrossin toinen yritys palkittiin ja sodan paras kone näki päivänvalon. Kaksi konekivääriä ampui potkurin läpi. Kun myös vastapuolen koneet kehittyivät, voitiin aloittaa oikea sota. Tuomareiksi ilmasotaan tulivat Hollannin ja Tanskan erotuomarit. Ritarillisuudestaan tunnettu Paroni ei halunnut tuhota kauniita lentokoneita, joten ilmasodan säännöt kehitettiin yhdessä Verdunin tapaamisessa. Sovittiin, että vain lentäjä ammutaan, jotta koneet säästyisivät raastavalta kohtalolta. Kahden kuukauden päästä ongelma oli liian suuri. Ammuttuaan lentäjän paroni huomasi, että kone murskaantui kuitenkin pakkolaskussa. Englantilaiset ehdottivat kahden lentäjän menetelmää, missä toinen tapetaan ja toinen lentää koneen ehjänä maahan.

Lopulta tultiin ratkaisuun, missä ammuttiin ilman estoja ja tuhottiin kaikki. Paronin pikkuveli Lothar näytti oivaa esimerkkiä tästä uudesta taktiikasta; hänen jäljiltään viholliskoneet muistuttivat tallattua tomaattia.

Uusien sääntöjen mukana ilo palasi ilmasotaan. Raivokas taisteleminen ja tappaminen täytti taivaan. Paronin johtama lentävä sirkus lensi kolmessa tuurissa ja pudotti tuhansia koneita. Taisteluhaudoissa ei pelätty enää tykkitulta, vaan putoavia lentokoneita. Jatkuva taisteleminen alkoi vaatia veronsa ja Paronin rahat loppuivat. Selvittyään konkursista Punainen paroni lensi vähän aikaa rikkaan lesken lomamatkoja saadakseen rahaa. Kun raha-asiat olivat taas kunnossa, Paroni palasi sotaan.

Punainen Paroni ei saanut enää täyttä motivaatiota päälle. Syynä oli luodin tekemä reikä päässä. Paroni rupesi pudottelemaan aloittelevia lentäjiä, maakotkia, tuuliviirejä ja lasten leijoja. Suunnitteluvirheen tuloksena syntynyt kolmitaso-Fokker koitui paronin kohtaloksi. Lentäjä ei nähnyt enää eteenpäin, koska kolmas siipi oli silmien kohdalla. Virhe huomattiin vasta kun melkein kaikki saksalaiset lentäjät olivat kuolleet.

Punainen paroni kaatui Ressun ammuttua hänet alas Sopwith Camelilla taistelulennolla. Paronin lentokone haudattiin kaikin sotilaallisin kunnianosoituksin ranskalaisten sotilaslentokoneiden hautausmaalle. Kaikki itkivät.

Punaisen paronin merkitys[muokkaa]

Punainen paroni kehitti ilmasodan doktriinit. Hän opetti lentäjät suorittamaan tehtävänsä kyselemättä. Hän toi myöskin hauskuuden takaisin sodankäyntiin. Sarjakuvasankarina hänestä tuli melkein elävä hahmo. Disney jäi nuolemaan näppejään.

Punaisella paronilla oli myös pikkuveli Keltainen paroni, Lothar von Richthofen, joka saavutti 40 ilmavoittoa ja sai myös Pour le Meritén, mutta koska hänestä ei ole kukaan koskaan kuullutkaan ja vain ilmailufriikit tietävät hänestä, skippaamme hänet suosiolla.

Sanotaan, että on kahdenlaisia lentäjiä: niitä, jotka lentävät aivoillaan ja niitä, jotka lentävät lihaksillaan. Edelliset ovat viileitä, harkitsevia ja älykkäitä lentäjiä ja hyviä ampujia. Jälkimmäiset ovat ilmiömäisiä taitolentäjiä, adrenaliiniaddikteja ja aggressiivisia tappelijoita. Manfred kuului ensimmäiseen ryhmään, mutta pikkuveli Lothar jälkimmäiseen, ja Manfred totesi veljestään Olet tappelupukari, et metsästäjä!. Mutta niin vain kävi, että Lothar selvisi sodasta hengissä mutta Manfred kaatui. Richtofenin suku jatkuu nimenomaan Lotharin sukuhaaran kautta. Ikävä juttu.

Katso myös[muokkaa]