Hiktionary:M
Hikipedia
| |
[muokkaa] M niin kuin menstruoida
[muokkaa] Mac OS X
”Mac OS X päivässä pitää pakkopaidan päälläsi.”
Mac OS X on uusin Applen kehittämä, geenimanipuloitu omena, jonka tiedetään auttaneen useita suunnittelijoita kehittämään entistä häiriintyneempiä toteutuksia, joiden epäillään johtuvan helppokäyttöisyydestä, mutta totuus on, että OS X (tai tuttavallisesti "Oxu") aiheuttaa hallusinaatioita paremmuudesta muuhun maailmaan nähden, mikä on vain myönteinen asia.
[muokkaa] Madonreikä
Madonreikä on reikä aika-avaruusjatkumossa, jonka on tehnyt intergalaktinen mato, kun sillä ei ollut muuta syötävää. Tuo kyseinen mato oli vaeltanut avaruudessa alun ajoista lähtien joten ainoa ruoka tarjolla oli aika ja avaruus. Madonreikien fysiikka perustuu kvanttiteoriaan ja saakin siksi usein ihmisten päät pyörälle. Jos madonreiästä menee heti syönnin jälkeen, voi tulla ykä kesken matkan. Siinä on sitten siivojilla hommia ja kenelläkään ei ole hauskaa.
[muokkaa] Madonreikätietokone
Madonreikätietokone on kone, jolla pystytään kaivertamaan aika-avaruuteen jatkumo, joka johtaa toiseen ulottuvuuteen. Madonreikätietokoneita valmistavat muun muassa Sony ja Nintendo(Sonyn PlayStation 3 ja Nintendon Wii ovat uusimmasta päästä). Madonreikätietokoneiden avulla pystytään avaamaan madonreikä uuteen ulottuvuuteen. Ulottuvuuksia luodaan ulottuvuus-, eli pelistudioissa. Ulottuvuuksia kutsutaankin monesti peleiksi, joka on varsin virheellinen ilmaisu. Ensimmäiset madonreiät saatiin jo vuonna 1968 aikaiseksi, mutta ne olivat varsin kämäisiä, eikä niitä pystytty hyödyntämään.
[muokkaa] Mahdollinen
Mahdollinen on asia joka voi (HUOM! Älä sekoita pakolliseen) olla totta. Mahdollinen on mahdottoman vastakohta, ainakin perinteisesti. Mutta kvanttiteoria sanoo, että on mahdollista, että pakollinen olisikin mahdottoman vastakohta. Asiasta kiistellään. Jos luotetaan väitteeseen "Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen", voidaan sanoa, että huono mahdollisuus on pakollinen, mistä seuraa, että huonot mahdollisuudet ovat loppujen lopuksi pakollisia, mutta toisaalta myös pakollinen on mahdollinen, tosin yli 100 % todennäköisyydellä. Tällä perusteella mahdoton olisi pienempi kuin 0 % todennäköinen mahdollinen. Mahdollinen on siis hyvin suuri todennäköisyyksien joukko.
[muokkaa] Makaronilaatikko
Makaroonilaatikko on erittäin vaikeasti valmistettava ruoka. Tämä suuri herkku on vain maailman varakkaimpien ihmisten saataville. Yleensä tämän tekemiseen tarvitaan 8-30 kokkia, joista jokainen joutuu laittamaan koko ammattitaitonsa ja elämänsä peliin, että makaroonilaatikon tekeminen onnistuisi. Makaronilaatikon tekemiseen tarvittavat ainekset poimitaan käsin mm. Mariaanien haudasta ja Mount everestin huipulta ja ruoan valmistus kestää kahdeksantoista (8:sta) vuorokautta.
[muokkaa] Manaatti
Meressä elävä aina paritteluvalmis ja vaarallinen petoeläin, jota kannattaa varoa. Manaatit ovat hyvin utelaita eläimiä, ja niiden yleisin kuolinsyy on veneen perämoottorista tulleet haavat. Manaatti on uhanalainen eläin.
[muokkaa] Mania
Mania on mielisairaus, josta kärsivä tuntee voimakasta intohimoa jotain asiaa, kuten seksiä, viinaa, huumeita tai kuolemaa kohtaan. Mania käsitetään joskus myös yleiseksi intomielisyydeksi, vaikkakin tämä kohta puuttuu Peelo-Stalinin tautiluokituksesta kaks bee yks. Maanikot joudutaan tavallisesti telkeämään mielisairaalaan, jossa kengillä pusketaan mustaa paskaa virtaavaan veteen. Mania voi johtaa kuolemaan, mutta parhaimmillaan myös henkiseen turskauteen.Manian vastakohta on tai lienee fobia.
[muokkaa] Marathon
On
1. substantiivi, joka tarkoittaa hieman yli 42 km pitkää juoksua, jonka suorittamiseen työpaikan pulleimmat idiootit on huijattu kaljapalkalla. Laji on suosittu erityisesti kenialaisten keskuudessa.
2. Eeva Ahtisaari on maraton miehensä lukuisten ulkomaanmatkojen aikana.
[muokkaa] Margariini
Margariini on ruoka-aine, jota käytetään leivän päällä. Se valmistetaan kissoista. Ensimmäiseksi kissat nyljetään elävältä (tämä on välttämätöntä margariinin laadun kannalta). Seuraavaksi ne keitetään suuressa kattilassa niin että rasva nousee pintaan, josta se kuoritaan puuhaarukalla kuksaan. Lopuksi rasvan annetaan kohota 24 tuntia ilmatiiviissa jääkaapissa jonka jälkeen se paketoidaan Oivariini-paketteihin, ja kiikutetaan kauppojen hyllyille.
[muokkaa] Marttyyri
”Marttyyrius on ainoa tapa saavuttaa suuruus ilman kykyjä.”
Marttyyrit ovat kiukkuisia henkilöitä, jotka eivät millään tahdo taipua yhteisiin sääntöihin tai normeihin, vaan jatkuvasti mussuttavat vastaan. Tästä syystä marttyyrejä yleensä poltetaan, ruoskitaan, raiskataan tai tapetaan. Marttyyrit ovat verrattavissa vastarannankiiskeihin.Hyvin monet Greenpeacen, suomeksi Riinpiissin, jäsenistä mieltävät itsensä marttyyreiksi, sillä he ovat omavaltaisen ja laittoman käytöksen asiantuntijoita ja edelläkävijöitä.
[muokkaa] MASA
MASA (Maailman AvaruusSeikkailu Allianssi) on maailmanlaajuinen avaruusjärjestö, joka perustettiin NASAn ja ESAn yhteistyön tuloksena vuonna 2020. MASAn ensimmäinen päämäärä oli lentää Marsiin vuoteen 2030 mennessä. Se ei onnistunut, joten Marsiin päästiin vasta 31. joulukuuta 2999, viisi vuotta ensimmäisen tähtienvälisen lennon jälkeen. MASAa rahoittaa Maailman kaikki suur- ja pienvallat (paitsi Suomi, joka pysyy puolueettomana).
[muokkaa] Mature
Synonyymi mummopornolle, jota joko harjoitetaan mummon kanssa tai jota mummot katsovat.
[muokkaa] Mature porn killers
Vanhempainyhdistys jonka päämääränä on lopettaa vastenmielisenäkin pidetyn maturepornon levitys ja etenkin katseleminen. Yhdistyksen mottona onkin "ei suonikohjuja televisioon kiitos" josta Kari Kuuva teki vuonna 1987 hittibiisin "suonikohju-rock". Yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut vuodesta 1976 sankaritenorinakin tunnettu Juha J. Alasti, joka on rautaisella kourallaan saanut matureseksinauhojen levityksen laskemaan 0.12 %.
[muokkaa] Mercyful Fate
Mercyful Fate on kirjoitusvirhe englannin kielessä. Oikea muoto on merciful fate, eli y muuttuu i:ksi ja molemmat sanat kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, paitsi jos jompikumpi aloittaa lauseen, virkkeen tai muun kirjallisen tuotoksen. Ihme, ettei sanan perään ole vielä tungettu ylimääräistä l-kirjainta, niin kuin kaikki englantia taitamattomat tekevät (esim. wonderfull, awfull, dreadfull, spoonfull).
"Mercyful Fate" on myös tanskalaisen musiikkiyhteen nimi.
[muokkaa] Mehiläishaukka
Mehiläishaukka on haukkoihin kuuluva petolintu, jota tavataan mm. Suomessa. Sen erottaa lähisukulaisestaan hiirihaukasta siitä, että sillä on pitkä ja terävä nokka, jolla se pistää ihmistä hermostuessaan tai huvikseen. Pistoksessa erittyy haavaan myrkkyä, joka aiheuttaa kolmen päivän vitutuksen. Mehiläishaukka tuottaa pyydystämistään hyönteisistä ja sammakkoeläimistä hunajaa pesäänsä.
Mehiläishaukkaa pidetään yhtenä Pohjolan ärsyttävimmistä eläimistä. Sen kohtaamista on vältettävä ennen viikonloppuja ja lomia.
[muokkaa] Mehukatti
Mehukatti on tunnettu mehujuoma, jota nautitaan kätevistä urheilujuomapulloista. Mainoksissa Mehukatin kerrotaan sammuttavan janon, mutta yleensä samalla sammuu koko juoja.
[muokkaa] Melkein saksa
Melkein saksa on yksi maailman puhutuimmista kielistä. Melkein saksa sisältää lähinnä erinäisiä sanoja saksan kielestä. Sanajärjestyksestä yms. ei ole tietoakaan. Melkein saksan taitojaan ovat esitelleet monet Suomen ulkoministerit Saksan-reissuillaan. Sinäkin osaat melko varmasti puhua melkein saksaa! Alahan puhua.
[muokkaa] Merkonomi
Merkonomi on pissis tai fruittari riippuen sukupuolesta.
[muokkaa] Messerschmitt 109
Messerschmitt 109 oli saksalaisten yleisin hävittäjä tyyppi toisessa maailmansodassa. Niillä ei saavutettu yhtään ilmavoittoa koska yksikään niistä 33.000 valmistetusta häkkyrästä ei pysynyt tarpeeksi pitkään ilmassa. Kaiken lisäksi pilottien liiallinen schnapshin nauttimininen tuskin auttoi ilmavoittojen saavuttamisessa.
[muokkaa] Miekkavalas
Miekkavalaat ovat eläimiä joissa on kuvasta riippuen 2-3 ulottuvuutta. Niitä elää kaikkialla (maa)ilmassa sekä vedessä.
[muokkaa] Mielekkyys
Mielekkyys on sitä, mikä on mielekästä tehdä ja mikä ei. Ei ole mielekästä soittaa naapurin ovikelloa ja sanoa tälle "upidsfuiosaföudsöjoadf". Myöskään Levykevandaalin toimet eivät ole mielekkäitä. Mielekkäistä asioista saat etsiä esimerkkejä muualta. Mielekkyyttä mitataan ns. Anaal-asteikolla. Jos teko on äärimmäisen epämielekäs, on sen arvo 0, mutta mikäli teko on hyvinkin mielekäs, on arvo 10. Asteikon kehitti Auvois' Anaal madonsyömissä aivoissaan vuonna 1998.
[muokkaa] Mielibidee
Mielibidee on aivopesuun tarkoitettu pesuallas.
[muokkaa] Mielipide
Mielipiteitäsi lotkautellessa kannattaa aina muistuttaa kanssakeskustelijoita heittämällä jokaisen lausahduksen loppuun "se oli vaan mun mielipide", koska voihan se olla, että joku ei tajua suustasi ulostulleiden sanojen olevan juuri _sinun_ mielipiteitä, vaan vaikka naapurin Rainerin!
| kansalaistaso: | Adressi - Mielipide - Äänestäminen - Huutoäänestys - Politikointi - Lahjonta - Mielenosoittelu - Lakkoilu - Hörköperseisyys - Terrorismi - Koulusurmaaminen |
|---|---|
| johtotaso: | Aivopesu - Verotus - Lahjonta- Kidnappaus - Salamurha - Oikeusmurha - Kansanmurha |
[muokkaa] Miljardi
Luku miljardi on lähestulkoon yhtä hämmentävä kuin luku miljoona, mutta ylimääräisen hämmennyksen ja pakokauhun nimissä on siihen lisätty niin monta nollaa, että tarvitaan vähintään yliopistotason koulutus luvun suuruuden ratkaisemiseen.
Luvun suuruuden ymmärtämistä on helpotettu niin, että jopa forssalaiset (kts. alkoholismi) voivat sen ymmärtää:
- Jos sinulla on miljardi euroa, olet miljardööri.
- Yksi mäyräkoira maksaa 10 euroa.
- Jos olet miljardööri, voit ostaa sata miljoonaa (100 000 000) mäyräkoiraa.
- Jos sinulla olisi miljardi euroa, käyttäisit varmasti koko rahan mäyräkoiriin.
- Et ole koskaan ostanut kerralla sataa miljoonaa mäyräkoiraa.
- Miljardi on luku, jonka verran rahaa on niin paljon, ettei sitä sinulla ole.
[muokkaa] "Mikä se oli?"
Ei mikään. Jos se kuuluu taas, katso kohdasta "Siinä se oli taas"
[muokkaa] Mikkosten maailma
Mikkosten maailma on keinotekoinen rinnakkaisuniversumi.
[muokkaa] Mikropiiri
Mikropiirillä tarkoitetaan pientä, 2-4 henkilön muodostamaa tiivistä sosiaalistä ryhmää. Mikropiirien koko, vahvuus ja pysyvyys vaihtelee suuresti. Lyhytaikainen ja heikko mikropiiri saattaa muodostua esimerkiksi postinhakureissulla, kun postilaatikolle sattuu samaan aikaan sinun lisäksesi sekä posteljooni että joku naapureistasi. Myös pysyväluontoisempien mikropiirien muodostuminen on mahdollista, esimerkiksi täysikuisina öinä vampyrismisodomiaa harrastavien amisräppäreiden säännöllisten tapaamisten muodossa.
[muokkaa] Mindless Self Indulgence
Mindless Self Indulgence on yhdysvaltalainen bändi, joka koostuu neljästä ihmisestä Lähde?, jotka ovat kukin ainakin kerran elämässään vaihtaneet sukupuolta. Orkesteri on herättänyt negatiivista huomiota kertomalla biiseissään alinomaa sukupuolielimiensä viiltelystä, ja heidät muistetaan mm. musiikkigenre trans-emon luomisesta.
Laimeasta suosiostaan huolimatta yhtyeen jäsenet ovat eniten tunnettuja hyväntekeväisyyshankkeistaan; laulaja Jimmy Urine lahjoittaa joka vuosi palkastaan 10 % itse perustamalleen säätiölle, jonka tarkoitus on auttaa virtsaputkentulehduksesta kärsiviä kuuroja transseksuaaleja, kun taas basisti Lyn-Z pitää ensi- ja toisluokkalaisille luentoja suvaitsevaisuudesta ylipainoisia ja transvestiitteja kohtaan.
[muokkaa] Misantropia
Misantropia on ihmisiin kohdistuvaa vihaa. Sen voi laukaista esimerkiksi huonot kokemukset ihmisistä (ihanko totta?) tai stressi. Misantropian keksi Sielunvihollinen saatanallisine kätyreineen. Misantropiaa levittävät eri maissa eri järjestöt ja seurat. Norjassa sitä pyrkii pitämään yllä Dimmu Borgir -niminen turmioon syöksevä siantappohevimetalliyhtye. Suomessa misantropiaa levittää Suomen Ihmisvihaajat Ry., joka perustettiin suuren laman aikana vuonna 1992. Misantropian perusteoksena pidetään Ja näin pitä sun wihaman ihmisiä -kirja, jonka suomensi Mikael Agricola. Huhutaan, että teoksen kirjoitti itse Perkeleen Saatana.
[muokkaa] Mm.
Mm. on mm. lyhenne sanoista "maista makkaraa". Yleinen lyhenne Tampereella (mustakakkara). MM-kisat ovat mm. makkaraan liittyvät syömiskisat.
[muokkaa] Monivärinen
Monivärinen asia tai esine sisältää enemmän kuin yhden värin. Jos olet värisokea, niin se ei sisällä muuta kuin harmaata mössöä.
[muokkaa] Moottorisahatuhraaja
Moottorisahatuhraaja on henkilö, joka tuhertaa moottorisahan kanssa, saamatta kuitenkaa mitään merkittävää aikaiseksi. Katso myös Moottorisahamurhaaja.
[muokkaa] Mopo
Mopo on väline, jolla yleensä keulitaan sinivuokkoja karkuun. Sana mopo onkin lyhenne sanoista mahtipontinen oikaisukeino poliisilta ojaan. Mopot on tehty viritettäviksi. Mopo on laiton, jos se kulkee alle 80 km/h. Yleensä jos mopo kulkee vain 65km/h tai vähän yli, selviää siitä usen varoituksella tai pienellä huomautussakolla, mutta jos mopon huippunopeus alittaa 65km/h tulee siitä veroseuraamuksia ja kilvet lähtevät. Mopoja ostetaan yleensä käytettyinä Internetistä tai sitten uutena (laittomana), jos nyt sattuu rahaa olemaan. Jollei ole, voithan aina painaa lisää seteleitä. Nykyään yleisimpiä mopoja ovat pappa-betalar-XD-massateini-Derbit, Fude, japsimopedi Sukisuki PeeWee sekä kinroad-merkkiset fuden kopiot ja maaseudulla traktorit. Homojen, fruittareiden ja tyttöjen keskuudessa suosittuja ovat myös skootterit, mutta ne eivät liity mitenkään mopoihin. Mopot ovat itsepäisiä. Älä missään nimessä päästä mopoa käsistäsi, tai se karkaa! Jos joku ajaa skootterilla ohitsesi, itsemurha on ainoa keino pelastaa maineesi ja kunniasi. Mopon saa viritettyä kulkemaan kovempaa helposti poraamalla noin 1mm reikiä sylinteriin joilloin sylinteriiin menee enemmän ilmaa ja puristukset nousee. Kuluneeseen sylinteriin tehtynä tehoa tulee noin 75 % enemmän ja hieman enemmän, pelkästään tällä virityksellä mopon pitäisi kulkea noin 60 m/s. Myös reikien poraaminen mopon pakoputkeen kannattaa, sillä ammattikoululaisten tekemien tutkimusten mukaan mopo kulkee sitä kovempaa, mitä kovempi ääni siitä kuuluu.
[muokkaa] Morfiini
on suomalaisten sairaanhoitajien suuressa suosiossa oleva vapaa-ajan viihdyke jonka parissa työtkin sujuvat leppoisammin mm. toimistotyöt sujuvat paremmin. Vuonna 1918 tuntemattomaksi jäänyt juppi keksi käyttää sitä jonka jälkeen siitä tuli ns. kielletty aine. Morfiini aiheuttaa eufoorista oloa ja saa rumimmankin ruotsalaisen julkihomon näyttämään pantavalta.
[muokkaa] Mosley, Max
Max Mosley on saksalaisen fasistipuolueen puheenjohtaja. Hän kamppailee myös Formula 1 -sarjan diktaattorin paikasta. Keväällä 2008 Mosley jäi kiinni hengenvaarallisista natsiorgioista. Aluksi tapahtunutta luultiin pelleilyksi, mutta Maxin rääkyminen kahdeksankymmenenkahdeksan raipan iskun jälkeen todisti leikin todeksi. Mosleyen perse oli niin punainen, ettei sellaista ole edes punapersepaviaaneilla. Mosley oli niin järkyttynyt, ettei pystynyt kertomaan tapahtuneesta edes vaimolleen. Kun vaimo sai miehensä pahoinpitelyn tietoonsa, tämä ilmoitti, ettei voisi jatkaa elämäänsä puolustuskyvyttömän nahjuksen kanssa.
[muokkaa] MOT
MOT on lyhenne sanoista "mitäs", "olis" ja "todistettavana", joka on jäänyt ilmaan ruotsalaisen taikurisalapoliisikirjailijan Shercklok Holmsin tunnuksena. Sanat löytyvät edelleen uraanikilpeen kirjailtuna taikurisalapoliisikirjailijan muinaisen asunnon ovimaton alta.
Lyhenne MOT voi liittyä myös vanhaan lappalaiseen kansanviisauteen: "Munassa On Terska". YLE:n MOT-ohjelman nimi tulee nimenomaan tästä merkityksestä.
Vaihtoehtoinen selitys on "mikäli opettaja tajusi". Tai sitten "MOT!", kun saat turpaasi.
[muokkaa] Munakoiso
Munakoiso on luonnottoman näköinen turvonnut pamppu, jota myös ruoanlaitossa käytetään. Se on tärkein ainesosa herkkuruoassa nimeltä polyolefiini. Se sai tiettävästi nimensä, kun 1950-luvulla eräs mies yritti pihistää kaupasta tämän vielä tuntemattoman vihanneksen. Niinpä hän laittoi sen housujensa sisään. Kassaneiti huomasi tämän ja tivasi: "Mikäs sulla siellä housuissa on?" Tähän mies vastasi muka tuohtuneena: "Häh? Mun munako iso?" Mies jäi kiinni, mutta käsite munakoiso jäi elämään, alussa tosin muodossa munako-iso.
[muokkaa] Munanleikkuri
Munanleikkuri on leikkuri, jolla leikataan munaa. Usein sillä leikataan kananmunaa, mutta Leonardo da Vinci väitti leikanneensa sillä myös kukonmunaa.
[muokkaa] Munanvalkuainen
Munanvalkuainen eli penisilliini (lat. penis illuin) on aine jota käytetään munien valkaisemiseen. (illumi = valo)
[muokkaa] Muovipussi
Muovipussi on lapsille suunnattu (syötävä) leikkikalu, joka takaa lasten leikkien turvallisuuden. Muovipussi on pussikaljan tärkein ainesosa.
[muokkaa] Muumi-limonadi
Oletko ikinä ihmetellyt, mikseivät muumit käy koskaan vessassa? Suuresta suosiosta huolimatta sitä ei myydä 1,5 litran pulloissa, harmillista kyllä.
[muokkaa] Muurahaisleijona
Muurahaisleijona on mörköarmeijan voimakkaimpia hahmoja. Hänellä on outo taipumus syödä hiekkaa, ja hän syö kaiken eteensä tulevan.
[muokkaa] Mylviä
Mylvintä on seksiaktin osa-alue, joka on yleistynyt nykyään myös heteroparisuhteissa. Mylviminen on alkujaan kotoisin Nepalista, jossa kiimaiset munkit tapasivat mylviä täydenkuun aikaan kädet konehuoneessa todistaakseen alaihmisille olemassaolostaan.
[muokkaa] MySpace
MySpace on amerikkalaisen umpinörtin Tom Anderssonin tekemä sivusto, jonne voi luoda oman profiilin, ja sitten kun on luonut sen, voi kyylätä kaiken maailman yli-ikäisiä teinipissiksiä. Myös bändit voivat luoda tälle sivulle profiilin fanijoukon kasvattamiseksi.
[muokkaa] Myyrä
Myyrät ovat Maassa eläviä otuksia, jotka kaivautuvat mielellään maan tai minkä tahansa muun aineen sisään. Siksi niitä ei kannata päästää hameen sisään. Jumala loi nämä otukset karvoista, joita hän ei ihmisten vartaloihin saanut mahdutettua. Hän ajatteli myyrien kuolevan pian sukupuuttoon, mutta nämä olivatkin yllättävän sukurutsaita ja raiskasivat mielellään vaikka omat siskonsa ja lapsensa. Pian kanta kohosikin huimasti ja nykyään myyrät ovatkin yksi hallitsevista kansoista planeetalla. Myyrien ylijohtajana on vuodesta 1956 lähtien toiminut Riitta. Myyrillä on usein silmälasit.
Tämä eläin voidaan havaita myös ihmismuodossa, HYvänä esimerkkinä voidaan pitää Maikia(aka. Maikl, Nippari, Mickey(lausutaan "miski)) Tämä elukka voidaan löytää myös takasta syömässä hiiltä ja juomassa lidl-kokista, koska hän ei voi eläät tuntiakaan ilman kokista. Varokaa jos joku kysyyy sinulta kojoottia ,niin se on maiki, koska se on hänen omaa kieltään sanalle kokis. Tämä maiki elää autiolla saarella johon kulkee vain yksi lautta. Äläkä koskaan kerro maikille sinun nimeäsi, koska hän keksii sille monia kymmeniä lempinimiä ja levittää niitä. Tässä esimerkki miten sanasta "paska" saa sanan "wooden". Paska-Poo(Eng)-puu-wood-wooden. Joten hän kutsuu Tiger Woodsia Tiikerin Paskaksi.
[muokkaa] Mätäpoliisit
Mätäpoliisit on Kärpänselästä kotoisin oleva iskelmähumppaa soittava seniorien orkesteri. Se nousi erityiseen suosioon herkän lyyrisellä lyhytsoittokappaleellaan "Anteeks nyt vaan, neiti vain, mutta annatkos viel yhden pillerin?".
Mätäpoliiseista tähdennetään, että sillä ei ole mitään tekemistä Rytmihäiriö-nimisen seniori-yhtyeen kanssa, joka hajosikin innostuneen rumpalin hakatessa symbaleilla kaikille massiivisen sydänkohtauksen.
[muokkaa] Mäyrä
(Mäymäy slipowitz) Koiraeläimiin kuuluva neljäraajainen (jos ei heppiä lasketa mukaan) näätämäinen eläin. Tunnetaan myös nimellä metsäahma. Mäyrät ovat etenkin Venäjällä suurta herkkua, hapanimelä kuivattu mäyrä onkin Venäjän suurin vientituote, jonka seurauksena mäyrien kasvatus on ollut pakollista jokaisessa taloudessa jo vuodesta 1989. Mäyrien lisääntymisvauhtia on vaikea sanoin kuvailla. Siinä karva irtoaa.
[muokkaa] Määritelmä
Määritelmällä määritellään määrittelyn arvoisen objektin määritelmää. Jos tämän sanan määrittelisi, niin se määrittelisi määritämisen määritystä. Yksinkertaista, eikös?