Mafia
Hikipedia
”You hit ME, we hit YOU!”
”You kissed ME, we kiss YOU!”
”Teen hänelle tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä...”
~Vito Corleone
Mafia on tunnettu maailmanvalta, salaseura ja rikollisjärjestö, joka sai alkunsa Italiassa Sisilian saarella. Jäsentä mafiassa kutsutaan mafiosoksi tai Kunnian mieheksi. Varsinaista "perheenjäsentä" kutsutaan viisaaksimieheksi (WiseGuy) tai hyväksi fellaksi (GoodFella). Mafian ulkopuolella sitä kutsutaan gangsteriksi tai sivistymättömäksi lainrikkojaksi. Mafiaa esiintyy nykyään lähes kaikkialla Italian lisäksi, sillä se laajenee vuosittain. Mafia hallitsee kokonaisia valtioita, kuten mm. Yhdysvallat.
Mafian toimenkuvaan kuuluu kerätä suojelu- tai tuhoamisrahaa yrityksiltä, murhata, kiristystää, harjoittaa prostituutio, olla mukana politiikassa, sekä kaikki muukin rikollinen toiminta. Mafiasta kertovia elokuvia on monia, parhaimpina esimerkkeinä Aku Ankka -elokuvat, Pummisetä-trilogia sekä kuuluisa Big black cock and white slut.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Mafian synty
[muokkaa] Italian mafia
Ns. virallisempana tunnettu alkuperäismafia syntyi 1860-luvulla. Tällöin rikkaat pösöt perustivat ison jengin joistakin palkkasotureista, jotka suojelevat lähikauppoja muilta roistoilta, pissiksiltä ja humalaisilta. Maailman ensinmäisenä Eurooppalaisena mafiana on pidetty mafiapomon Don Vincenzo Perugian, sekä tämän pojan Bernardo Provenzanon perustamaa mafiaa. Tämä Perugian mafiaperhe oli alkujaan vain Sisilialainen.
[muokkaa] Jenkkien mafia
Mafia levisi 1880-luvulla Yhdysvaltoihin. Silloin se sai lisää nykymafian piirteitä, ja nämäkin alkoivat tuhoamis- ja suojelurahan lisäksi tekemään uhkapelejä, ja perustivat bordelleja. New Yorkista tuli jenkkimafian pesäpaikka, jossa pidetään jöötä nytkin. Myös palkkamurhat tulivat muotiin, ja siitä tehtiinkin mukava harrastus.
[muokkaa] Suomen mafia
Mafia saapui Suomeen radion kautta 1.6. 1990 esiintyen salakavalasti nimellä Radiomafia, joten kukaan ei huomannut mitään. Myöhemmin kyseinen organisaatio lopetettiin ja mafia jatkoi nimellä YleX. MTV3 näyttää vieläkin tositapahtumiin perustuvaa ohjelmaa Salatut Elimet jonka alussa Laitelan Mafia Tappaa Tyyne Puustisen.
[muokkaa] Venäjän mafiat ja Viron mafia
1900-luvun alussa Venäjällekin levisi pahamaineinen mafia, samoin Viroon. Oikeastaan mafiat on jakautuneet kolmeen suureen osaan. Venäjän mafiat, Euroopan mafiat sekä Amerikan mafiat. Euroopassa varsinkin Italia on tunnettu mafioistaan, ja kuuluisin ja vaarallisin italialaismafia on kuuluisa ja pelätty Corleonen mafiaperhe, joka nyt oikeastaan istuu enimmäkseen New Yorkissa.
[muokkaa] Mafian nousu
1920-luvulla alkoivat Yhdysvalloissa suuret mafiasodat kieltolain tulon vuoksi. Tällöinkin valtaan nousi tunnettu mafialegenda Al Capone, jonka valtaa ei uskallettu kyseenalaistaa. Capone kävi yhteistyötä pelätyn Corleonen mafian kanssa tuolloin. Tällöin 20-luvulla em. Corleonen mafiaperhe nousi kuuluisaksi, ja Corleoneista tuli yksi kaikkien aikojen kovimpia mafioita lähinnä sen voimakkaan perustajan Don Vito Corleonen ansiosta.
Mafian vaikutusvalta oli pitkään nousussa ja on yhä tänä päivänäkin. Eikä se ihan heti laskekaan. Korruptio on suosittua mafian piireissä. Ainiin, mafiosoille ei kannata mennä aukomaan päätä.
[muokkaa] Kuinka tunnistat mafioson
Koska nykyisin mafiamiehiä on niin monessa paikassa, kannattaa varoa niitä jos pystyy. Yhdysvalloissa mafiosoja on eniten Pikku-Italian alueilla. Yleensä mafiosoja on hienoissa hotelleissa kattohuoneistoissa tai viiden tähden italialaisravintoloissa syömässä La pizze de Cornztelaisia tai kaviaaria. Heillä on myös mustat puvut, ilkeät pyssyt, paljon rahaa ja mustat silmälasit. Yleensä mafiosojen etunimi on jokin seuraavista: Salvatore, Sonny, Sergio (Morello), Vinnie eli Vincent tai Vincenzo, Vito, "Tommy", Tony tai Toni eli Anthony tai Antonio, Joe(y), Giovanni, Joseph, John(ny), Al, Philip, Paulie sr. tai Paulie jr., Frank tai Sam.
[muokkaa] Kuuluisia mafiajoukkoja
- Group Revolver
- Hyönölän Pahat Pojat (Tunnetaan myös nimellä Murha OY)
- Maunulan mafia
- Mufia (Muumilaakson mafia)
- Team Infinity
- Vaahterasiirappimafia (Toimii Kanadassa)
- Karhukopla OY (Ankkalinnan mafia)
- Kuuslahden Mafia
- Sopranos Family
- Sipoon Mafia, Sibbo Mafia Pojkarna (Ovat erikoistuneet suorittamaan pyllyraiskauksia miespuolisille vihollisilleen)
- Orimattilan Mafia
- Järvenpään Mafia (on tavattu suomalaisessa elokuvassa "Tie naisen sydämeen" 1995)
- Venäjän Mafia
- Viron Mafia
- Mustalaiset (Kuvittelevat olevansa mafia vaikka eivät ole)
- Karjalan mafia
[muokkaa] Katso myös tai mene nukkumaan kalojen kanssa!
| Valtiot ja alueet | Afrikka - Albania - Irak - Iran - Kanada - Kuuba - Neuvostoliitto - Suomi - Saksa - Viherlaakso |
| Organisaatiot | Al-Qaida - Greenpeace - Keskusta - Kokoomus - Mafia - SDP - Vasemmistoliitto - Wikipedia |
| Aatteet | Homoseksuaalisuus - Islam - Kommunismi - Liberalismi - Nihilismi - Piratismi - Terrorismi |
| Olennot | Hipit - Kanat - Kekkonen - Osama bin Laden - Saatana - Saksalaiset |
| Asiat | AIDS - Alkoholi - Anarkia - Kehitysmaat - Sensuuri |
| Pahuuden viholliset | EU - Jumala - Kapitalismi - Kristinusko - NATO - USA |