Luciferilaisuus
Luciferilaisuus on nykypäivän yhteiskunnassamme uskonnollis-kulttuurillis-pakanallis-teiniangsti-shokeeraamis-otsalamppu-kirkonpolttohevi-kissankirvesmurha-mustavalkomaski-pentagrammi-väärinpäin-risti-väärinpäin-spiritismi-kasvissyönti-sielunhuoraamis-intellektuelli monisymbolinen kapinakuvasto. Luciferlaisuus voidaan yleistää saatananpalvonta-naamalävistys-mustavaate-kulttuuriksi tai sitten otsalamppua päivällä päässään pitäväksi sauvakävelijäksi. Saatananpalvonta ei puhtaan luciferlaisuuden mukaan ole sama asia kuin jonkun viattoman uhrin palasiksi leikkaaminen, vaan satanismista erillinen ja helposti sekoitettava ja shokeeraava ajatus elokuvakäsikirjoituksesta.
Luciferlaisuus, tai kuten Saksanmaalla leikkisästi sanotaan, valopäisyys, tulee kreikankielen sanoista lux eli valo ja ferre eli kantaa. Luciferlaisuus on siis valon kantamista, tähän käy mikä tahansa lamppu tai valopäinen idea. Kesämökin öljylamppu käy kantoon samoin, kuin ledilamppu, jota suunnistajat käyttävät poukkoillessaan itikoiden, hirvikärpästen, kuusenrisujen, kiimaisten hirvien, etsintäpartioiden, ensiavun ja Suunnon markkinointikampanjan seassa Suomalaisessa tai missä tahansa umpimetsässä hikipäässä piippailemassa tai vanhakantaisesti leimaamassa suunnistuskortteja.
Varhaisimpia valonkantajia olivat kuu ja tähdet, jotka valaisevat yötaivasta varsinkin pilvettöminä pakkasöinä talvisin. Luciferlaisuus siis otsalampun puuttuessa suunnistaa kuun valossa. Tästä seuraa hysteeristä hortoilua ties missä metsikössä. Huvittavaa tarinaa ja seurattavaa saa, kun valonkantajalle alkaa pitämään seuraa ääntelemällä kiimaisen rhesus-apinan tavoin. Tästä varoituksen sana, voit aiheuttaa uuden HIV-aallon maan päälle, joten ota vakavasti varoitus, älä käytä afrikkalaisia murteita, kuten kurkkuääniä sisältävä xhosa, sillä Muammar Gaddafin nimen lausuminen väärin saan huvituksen siirtymään kuulijalle kertojan sijaan.
Luciferlaisuus on hieman kyllästynyt Jehovan Todistajiin ja kaikkiin muihinkin uskontoihin ja hallintatapoihin, joissa pelotellaan rakkaudella. Valopäisin valopää, Luciferilaisista Lucy onkin ankarassa apinanpainissaan tullut tulokseen, että jotain muutakin motivointia voisi kehittää. Lähtökohtana on oma napa. Jos oma lamppu on sammunut, kannattaa pimeyden ytimestä hakea uutta voimaa. Lähin pimeyden ydin on suolenmutkissa, sinne ei päivä paista. Luciferlaisuus luottaa vanhoihin kansanviisauksiin, joista valopäät saavat hapuilevalle etsinnälleen jonkinlaista suuntaviivaa tai ainakin ilkikurillista nälvimistä, kun tuli tehtyä hölmöjä. Uhkailu, katteettomat lupaukset ja pelottelu ovat Luciferlaisuudessa vanhanaikaisia ydinperheen hallintatapoja. Luciferlaisuus etsisi toiston voimasta enemmän aivopesuun soveltuvia ympäristöärsykkeitä. Luciferlaisuuden vertaamisen valopäisyyteen on puhtaasti käytännön naseva ilmaus. "Valopää, katso mitä sait taas kerran aikaan!" toimii paremmin, kuin "Luciferlainen, katso mitä sait taas kerran aikaan!" ainakin se on lyhempi kirjoittaa.
"Voi Saatana", kelpaa Luciferlaisten taivasteluun myös ilmaisten uskonnollista vastakkainasettelua markkinavoimien ja patriarkaalisten hierarkiajärjestelmien kamppailussa. Äänensävyllä on merkitystä samoin, kuin asiayhteydellä, sanojalla, ajalla ja paikalla. Äänensävyä voi harjoitella "niin" tai "no niin" sanoilla, jos "voi Saatana" on liian voimakas ilmaus. "Voi Saatana" on kuitenkin Luciferlaisten usein käyttämä ilmaus ja siinä harjaantumista Luficerlaiset koettelevat jatkuvasti. "Ai Perkele" käy myös päivittelyyn, mikäli valopää polttaa sormensa vaikka kuumassa pöytälampussa. Impulsiivisuus ja spontaanisuus ovat "Voi Saatana" ja "Ai Perkele" -ilmausten käytön keskiöissä. Höh.