Liikerakentaminen
[muokkaa] Liikerakentaminen Suomessa
Liikerakentaminen Suomessa noudattaa pääosin kansainvälistä hyväksi havaittua tapaa. Suomalaisena erityispiirteenä voidaan kuitenkin katsoa yleisen suuruudenhulluuden ylenmääräinen ihannointi varsinkin kun otetaan huomioon vähäinen väestöpohja, huono tiestö ja pitkät etäisyydet. Merkillisimpiä toteutuneita hankkeita tässä ovat Tuurin kauppakeskus Töysässä ja Lempäälässä sijaitseva Idioottiparkki. Liikerakentamisessa tärkeintä on onnistunut suhdetoiminta paikallisiin viranomaisiin ja poliittisen hallinnon päättäjiin. SOK-laiset osuuskaupat ovat tässä vahvoilla.
[muokkaa] Liikerakentamisen olennaiset seikat
Lain säädöksien mukaan liikerakentamisen onnistuminen vaatii vaalirahoituksen hankkimista sopivalle määrää poliittisia päättäjiä. Aloittelevan liikerakentajan on parasta kääntyä setelitukkonsa kanssa keskustan puoleen. Hyvä varteenotettava vaihtoehto on myös kokoomus. Vasemmistopuolueita liikerakentajan kannattaa lähestyä järjestötoimintaa tukemalla.
Esimerkillistä osaamista liikerakentamisen alalla ovat osoittaneet Kyösti Kakkonen ja Toivo Sukari.
Liikerakentaminen on nopeatempoista ja hektistä. Liikerakentamisessa kiire on määräävä tekijä. Rakentamisen laatu on toissijainen asia, mutta kaikki pitää silti saada näyttämään mahdollisimman hyvältä. Sisään pudonneet kattorakenteet liikerakennuksissa viime vuosina ovat pakottaneet arkkitehdit ja suunnittelijat ottamaan lähtökohdaksi kevyemmät kattomateriaalit. Tärkein lähtökohta kaikessa suunnittelussa on kuitenkin se, että liiketiloissa tapahtuvan taloudellisen voiton maksimointi tapahtuu suurimmalla mahdollisella hyötysuhteella mahdollisessa onnettomuustilanteessa. Ihmisiä saa ja tulee aina uusia, mutta raha on ja pysyy vain tietyissä taskuissa.