Lavantauti

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Artikkelin aiheesta on pätkä tekstiä myös Hiktionaryssa, mutta se on todennäköisesti tätä artikkelia huonompi.

Lavantauti on kaamea fyysinen ja psyykkinen tauti, joka johtuu liiallisesta Wikipedian vandalisoinnista.

Lavantaudin oireet ovat ennen kaikkea vertauskuvallisia. Alkuvaiheessa esiintyy ripulia ja psykoottisia houreita, hulluutta, kun taas myöhemmin aivot syttyvät palamaan syösten potilaan turmioon. Nimensä tauti saa jätelavasta, johon palaneet ruumiit kerätään myöhempää kierrätystä varten.

Taudinkuva[muokkaa]

Sairaus puhkeaa poikkeuksetta aamukolmelta. Kun potilas herää, hänen olonsa on ekstaattinen. Päivän aikana hänen kävelytyylinsä ja äänensä muuttuvat. Saattaa esiintyä mielen sairautta. Eräskin potilas alkoi kuunnella täysiä oopperaa aamuyöllä niin, että koko naapurusto heräsi.

Lavantaudin toinen vaihe alkaa Sisäisen Varmuuden tunteena. Potilaan hulluus saavuttaa mielettömät mittasuhteet, hän voi vaikka kuvitella osaavansa lentää. Tämän seurauksena eräs potilas syöksyi vuonna 2004 lentokoneesta merten syvyyksiin ja tuhoutui. Yön aikana potilas saattaa kääntyillä sängyssään ja peräti tippua siitä. Unissaan hän saattaa hourailla, mylviä, öristä tai peräti kailottaa. Tämä on luonnollisesti helvetin vittumaista. Tässä vaiheessa potilas kannattaakin teljetä mielisairaalan suljetulle osastolle. Tämän seurauksena potilaan perna, maksa ja munuaiset monesti mätänevät.

Kolmas vaihe on perin eriskummallinen. Potilas vaipuu aivan erityiseen houretilaan nimeltään pittumainen psykoosi. Hän näkee itsensä punaisena. Potilas alkaa yskiä hillitöntä tekoyskää tai toistella itsensä ja jonkun muun sanomisia. Hän saattaa tehdä poliisille ilmoituksen kuvitelluista vainoojistaan ja hourailla olevansa suorassa yhteydessä ulkoavaruuden olioihin. Lopuksi potilas mylväisee pahaenteisesti ja tuhoutuu hänen aivojensa sytyttyä palamaan.