Lauri Kristian Relander
Hikipedia
| Ainoa tunnettu kuva, jonka väitetään esittävän Relanderia. Rakeisen valokuvan aitoudesta on kiistelty. | |
| Suomen presidentti | |
|---|---|
| vallassa | 1925–1931 |
| edeltäjä | Kaarlo Juho Ståhlberg |
| seuraaja | Väinö Tanner |
| syntyi | 1.tammikuuta 1883 Lapin tuntureilla oleva pieni talo |
| kuoli | 31.joulukuuta 1942 Turku |
| puolue | Puolueettomat |
Lauri Kristian Relander (s. 1883 - k. 1942), tunnettu kansanperinteessä nimellä Reissu-Lassi oli joku presidentti kai kauan sitten. Häntä pidetään myyttisenä hahmona, sillä kukaan ei tunne häntä eikä hänen olemassaolostaan ole todisteita, vaan ainoastaan epämääräisiä huhuja.
[muokkaa] Elämä
Relanderin elämä on pääosin hämärän peitossa. Varmasti tiedetään vain, että hän syntyi Suomen alueella joskus 1800-luvun viimeisellä puoliskolla ja kuoli ennen vuotta 1950. Eräiden kuvausten mukaan Relanderilla saattoi olla viikset. Kansanperinne kertoo, että Relander tiettävästi avasi eräät messut jossakin 1920-luvulla. Tiettävästi hän myös matkusteli Pohjoismaissa ja Baltiassa, mutta matkojen syyt eivät ole tiedossa. Epäilyksiä Relanderin olemassaoloa kohtaan on herättänyt erityisesti se seikka, että kansanperinteen mukaan hän toimi ennen presidenttikauttaan Viipurin läänin maaherrana. Karjala on, kuten tunnettua, fiktiivinen alue, eikä missään nykyaikaisessa kartassa Suomeen kuulu osaa, jonka nimi olisi "Viipurin lääni".
[muokkaa] Ura
Relanderista säilyneiden tietojen mukaan on voitu päätellä, että hän oli jonkinlainen poliitikko. Perinteisesti hänet sijoitetaan Suomen presidentiksi Ståhlbergin ja Svinhufvudin väliin, mutta pidetään täysin mahdollisena, että hän olisi pelkkä kuvitteellinen tai puolikuvitteellinen henkilö, ja että Ståhlberg olisi itse asiassa toiminut presidenttinä kaksi kautta.
Kerrotaan, että Relander olisi ottanut vastaan Vihtori Kosolan johtaman Lapuanliikkeen talonpoikaismarssin Helsingissä. Edelleen huhutaan, että hän oli vielä turhempi presidentti kuin Ahtisaari.
| | edeltäjä: Kaarlo Juho Ståhlberg | Todennäköisesti Suomen tasavallan presidentti 1925 - 193? | seuraaja: Pehr Evind Svinhufvud |
| P. E. Svinhufvud (n) - Oskari Tokoi (sd) - K. J. Ståhlberg (n) - Kullervo Manner (sd) - Johannes Lundson (n) - Lauri Ingman (v) - Ernst Nevanlinna (v) - Paavo Virkkunen (v, kok) - Lauri Kristian Relander (m) - Kyösti Kallio (m) - Wäinö Wuolijoki (sd) - Kyösti Kallio (m) - J. E. Sunila (m) - Väinö Hakkila (sd) - K.-A. Fagerholm (sd) - Urho Kekkonen (m) - V. J. Sukselainen (m) - Kauno Kleemola (m) - Rafael Paasio (sd) - Johannes Virolainen (kesk) - Veikko Helle (sd) - Ahti Pekkala (kesk) - Erkki Pystynen (kok) - Ilkka Suominen (kok) - Matti Ahde (sd) - Kalevi Sorsa (sd) - Esko Aho (kesk) - Riitta Uosukainen (kok) - Paavo Lipponen - Jukka Mikkola (sd) - Anneli Jäätteenmäki (kesk) - Timo Kalli (kesk) - Sauli Niinistö (kok) |
| Suomen presidentit | |
|---|---|
| | K. J. Ståhlberg - Lauri Kristian Relander - P. E. Svinhufvud - Kyösti Kallio - Risto Ryti - C. G. E. Mannerheim - J. K. Paasikivi - Urho Kekkonen - Mauno Koivisto - Martti Ahtisaari - Tarja Halonen |