Kreikkalainen mytologia

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kreikan mytologiaan liittyy olennaisesti viinikarahvit. Tai ainakin viini.[1]

Kreikan mytologia on kokoelma kertomuksia, jotka selittävät universumin olemassaoloa ja toimintaa. Osa kutsuu sen esittämiä väitteitä älykkääksi suunnitteluksi, tosin monet ihmettelevät että mitä älykästä Kreikan mytologiassa ylipäätään on.[2] Kreikkalaista mytologiaa opetettiin Ateenassa koululaitoksissa, ja sillä oli hallitseva asema.[3]

Skeptikot ovat moittineet kreikan mytologiaa kansanperinteeksi ja tarinoiksi, joilla ei ole todistepohjaa. Puolustajat taas ovat hyökänneet skeptikoiden kimppuun.[4]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kreikan mytologian pääpointit

  1. Maailma on liian kaaoottinen, jotta se olisi voinut tulla olevaiseksi evoluutioprosessin myötä. Evoluutio ei selitä, miksi emme saa kaikkea mitä haluamme. Evoluutio ei selitä miksi maailma on paha paikka meille kaikille, vaikka meidän pitäisi olla siihen hyvin sopeutunut.
  2. Maailma on liian sekava ja kaaoottinen paikka, jotta sillä voisi olla vain yksi luoja.
  3. Maailma oli liian kaaoottinen, jotta sitä voisi luoda millään normaalilla älykkäällä tavalla.

Alkuräjähdys, evoluutio tai mikään ns. tiede ei kykene selittämään, miksi kaikki ei aina ole reilua. Kreikan mytologia pystyy.[5]

Joten johtopäätöksenä maailma on syntynyt, kun titaaneilla oli orgiat. Tämän seurauksena syntyi jumalia, jotka ovat kateellisia, ylpeitä ja jotka naivat neitsyitä.[6] Heillä on erikoinen huumorintaju, ja he ovat itsekkäitä ja kilpailevat keskenään suosiosta, jotta heillä olisi mahdollisimman suuri yksinoikeus palvojiin.[7]. Lyhyesti jumalat olivat kuin ihmisiä, paitsi hettä he olivat kuolemattomia ja heillä oli superkykyjä.[8]

[muokkaa] Jumalten asuinpaikat

Jumalat asuivat Olymposvuoren huipulla, Pohjois-Kreikassa.[9] Lisäksi kreikkalaisilla EI ollut taivasta eikä Helvettiä. Sen sijaan ihmiset kuoltuaan menivät täysin erilaisiin paikkoihin, Tartarokseen, joka oli paha paikka ja jonne tuhmat menivät. Hyvät taas menivät Elysioniin, joka oli mukava paikka.[10] Suurin osa jäi Erebukseen, ja jotkut sankarilliset yksilöt nousivat jumaliksi kuoltuaan, ja he saivat asua Olymposvuoren huipulla.[11] Okei, jumalat olivat kuolemattomia, mutta nämä kuolemattomat sankarit kuolivat ja muuttuivat jumaliksi, mutta toisaalta sankarit olivat jo kuolleita, joten ketään ei kiinnostanut.

[muokkaa] Kreikan mytologian todisteet

[muokkaa] Lukuisat monijumalaiset uskonnot

Tärkeintä on huomata, että Jumalten katsotaan usein luoneen maan ja ihmiset alussa.[12] Ja että varhaisilla ihmisillä oli henkivoimiin tavallista läheisempi suhde. Olivat vähän kuin osallisia ja silminnäkijöitä.

Ja varhaisimmat uskonnot ovat nimenomaan monijumalaisia.[13] Ja eri kulttuureissa, jotka ovat olleet toisistaan irrallaan ilman nettiyhteyksiä, ovat monijumalaisia. On Egyptiä, viikinkijumalia, kiinalaista monijumalaisuutta, japanilaista monijumalaisuutta, atsteekkejen monijumalaisuutta, aboriginaaleja monine jumalineen, ja kelttejä, jotka eivät olleet kilttejä monien jumaliensa kanssa. Puhumattakaan hinduista, joilla oli niin paljon jumalia, että niille piti keksiä ulkonäötkin sienipilvessä.

Siksi on päivänselvää, että nämä kaikki monijumalaiset uskonnot puhuvat juuri kreikan pantheonista. Esimerkiksi viikinkien Odin on selvä Zeus, ja Egyptiläisten Thot taas Apollon. Lisäksi Roomalaisilla oli aivan samanlainen pantheon kuin kreikkalaisilla, nimissä vain oli hieman eroja. [14]

[muokkaa] Luonnon kaaoottinen luonne

Maailma ympärillämme on todella kaaoottinen. Asiat räjähtävät, aurinko palaa leimuten, meteorit tappavat sukupuuttoon eläinlajeja, entropia sekoittaa kaikkea. Ihmiset kuolevat, teinit soittavat huonoa musiikkia iPodilla. Tämän vuoksi on selvyys että maailma on muotoiltu kaaoksesta, joka on muodoton klöntti, joka lipuu. Kaaoottisuus johtuu eri jumalien eri tavoitteista ja kilpailuista.

[muokkaa] Herkules

Monet lähteet kertovat, että kuolevainen mies nimeltä Chuck Norris oli Zeuksen poika, josta tuli jumala, kun hän toteutti supersankarin voimia vaativia tehtäviä, kunnes lopulta päihitti itse kuoleman kolmessa päivässä potkimalla tätä päähän roundhousekickillä ja palasi sitten takaisin vaatimaan itselleen sitä puolta valtakuntaa ja prinsessaa.[15] Hänestä on paljon viitteitä, eikä ole syytä uskoa että hän ei olisi todellinen.[16]

[muokkaa] Viitteet

  1. OK, viinakin kelpaa paremman puutteessa.
  2. Mutta toisaalta, tämä ihmettely on älykkäälle suunnittelulle tyypillistä, joten on kyseenalaista, kyseenalaistaako kyseenalaistus mitään.
  3. Siksi klassisen Kreikka koostuikin sivistysvaltioista, jossa ei taisteltu, pidetty orjia, tai oltu homoja. Moraali kukoisti älyn rinnalla. Tai...
  4. Useimmiten verbaalisesti, mutta myös muut keinot ovat sallittuja Spartan kunnian edestä! Toisinaan skeptikkojen kimppuun on hyökännyt myös Zeus salamoineen.
  5. Kaikki ei aina ole reilua, koska jumalat ovat itsekkäitä ja lapsellisia paskiaisia, jotka eivät tule toimeen keskenään. Ei ehkä lohdullista, mutta ei totuuden tarvitsekaan olla.
  6. Eli siis ihan eri lailla kuin Raamatussa.
  7. Eli siis ihan eri lailla kuin Raamatussa
  8. Eli siis ihan eri lailla, kuin Marvelin sarjakuvissa.
  9. Ovat tosin sittemmin muuttaneet, koska olen käynyt Olymposvuoren huipulla katsomassa.
  10. Kuten jo mainitsinkin, siis aivan erilainen kuin Raamatussa.
  11. Hekin ovat sittemmin muuttaneet.
  12. Toisenlaisia uskontoja ei ole.
  13. Moni voisi kutsua näitä uskontoja herjaten alkukantaisiksi, mutta se viittaisi siihen että uskonto olisi kulttuurillinen ilmiö, jota ihmiset keksivät ja kehittävät omasta päästään. Tosiasiassa juuri varhaisimpien ihmisten luulisi tietävän nämä asiat.
  14. Ihan sattumaltako nuo muka olisivat samanlaisia? Kyllä niissä puhutaan ihan samoista jumalista!
  15. Sanoinko kolmessa päivässä? Syynä oli se, että kolmantena päivänä Chuck lepäsi vaikka ei olisi tarvinnut ja ensimmäisen päivän hän antoi tasoitukseksi. Ja toinen päivä oli juuri ehtinyt alkaa, joten Chuck laski sen päivän työksi.
  16. Joka väittää muuta, todistakoon!
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä