Krapulahakuinen juominen

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.

Krapulahakuinen juominen on suomalaisen kristillisen perinnemystiikan harjoittama nöyrtymisharjoitus. Sen perustana ei ole kulttuurin humalanäkemyksen tavallisempi muoto, Humalahakuinen juominen. Humalahakuisen juomisen pohjalla on dogmatiikka, jossa ytimessä on itsekontrollin ja nöyryyden katoaminen ja tästä seuraava vapautunut synninteko, joka on systematisoitu järjestelmällisen juomiskalenteriin jossa on juhlavuoden idea ; Tiettyinä päivinä täytyy tehdä tietyt juomisrituaalit. Niissä tavoite on aina humalatila ja tästä seuraava karnevalisoituminen.

Krapulahakuisen juomisen tavoite on sen sijaan irtautuminen dogmasta. Paluu ihmisen mystiseen ytimeen. Krapulahakuinen juoja tavoittelee nimenomaan krapulan tuomaa henkistävää ja kasvattavaa nöyryyttä. Tavoitetilana on ns. kumara humala.

Krapulahakuinen juominen onkin pohjimmiltaan jumaluuden välittömään yhteyteen tai kohtaamiseen pyrkivää uskonnollisen elämän muotoa tai ajattelua. Näin ollen krapulahakuinen juominen ei ole tavallisen alkoholismin tapaan banaalia. Siinä missä juhlija juo jotta voisi irtautua arjesta ja olla eläin, on krapulahakuinen juominen ylevä elänäntapa jossa pyritään irtautumaan arjesta jotta voitaisiin saavuttaa välitön yhteys Jumalaan, perinteiseen todellisuuteen ja henkiseen totuuteen.

Krapula mystisenä nöyryyden kokemuksena[muokkaa]

Irlannin tärkein krapulahakuisen juomisen pyhimys, Pyhä Patrick, kohottaa nöyränä ja kalpeana oluttuoppiaan. Hän oli valmis syventämään jumalasuhdettaan jopa morkkiksen hetkenä.
Mystisenä tilana 'krapulahakuinen juominen' onkin usein pidetty hämäränä, selittämättömänä ja epäilyttävänä. Krapulahakuiselle juojalle mysteeri syntyy siitä että olevaisen ydin on juuri tämänlainen hämärä, selittämätön ja epäilyttävä. Näin ollen se on käsitettävissä vain intuitiolla, jota on tavoiteltava nöyryydellä. Sellaisella nöyryydellä johon kykenee vain nimenomaan krapulatilassa, jona kyky nöyrään itsekriittisyyteen on tullut tutuksi myös eimystikoille jotka lupaavat että "ei enää koskaan". Koska krapulassa ihminen taipuu kontilleen pöntön äärelle, hän on nöyränä polvillaan palvonta-asennossa. Hänen kasvonsa kumartuvat kohti paskaa, ihmisen jaloa alkulähdettä josta muut paitsi homunculit ovat etääntyneet. Krapulahakuinen juoja voi lähestyä nöyränä tätä alkulähdettä ja saavuttaa täten pyhyyden kohtaamisen. Yleensä tämä ilmenee rukouksena joka on joko ääneen lausuttua örinää tai sitten se on sisällöltään konkreettisempaa, ilmaisuvoimaisempaa ja substantiaalisempaa.

Krapulahakuinen juoja ymmärtää, että todellisuuden syvin luonne on;

  1. Jotain jota Sanat eivät pysty ilmaisemaan. Kokemusta ei voida sanoin jakaa, eikä siirtää toiselle.
  2. Kuitenkin kokemus on niin syvä, että ihminen mielellään yrittää jakaa sen, vaikka tietää tämän olevan mahdotonta. Tämän vuoksi krapulahakuinen juoja tuottaa erityistä örinää, joka on Pyhää Puhetta.
  3. Lyhytaikaisuus. Krapulan mystiset tilat rajoittuvat puoleen tuntiin tai korkeintaan tuntiin.
  4. Toistonhakuisuus. Krapulan mystinen tila tarjoaa lyhytaikaisuuden vuoksi myös unohtamisen elementin. Kun krapulakokemusta itseään kuvaa usein pettymys, angst ja morkkis edellisen yön toilailuista, ja krapulainen usein katuvan nöyränä ymmärtää oman roolinsa tässä pahassa karmassa, hän kuitenkin kokemuksen haivuttua helposti unohtaa kokemuksensa sanoin muotoilemansa tuntemukset ja pääätyy nimenomaan toistamana tekoja jotka johtavat uudestaan krapulaan. Syynä on se, että krapulakokemus on peruskokemus johon ihmiset ovat synnynnäisesti rakentuneita. Jokainen kulttuuri harjoittaa sen vuoksi päihtymystä ja jopa viisaat tiedemiehet nauttivat mielellään viinaksista.
  5. Passiivisuus. Krapulan tilaa voidaan valmistella määrätyillä tekniikoilla, mutta itse tila tapahtuu ihmisen omasta tahdosta riippumatta.
  6. Krapulahakuinen ihminen näkee maailman erilaisen 'linssin' läpi kuin tavanomaisissa kokemuksissa, ja tämä voi olla merkittävä este krapulahakuisten örinöitä tutkiville. Kuten runoudessa, mystiikassa käytetyt ilmaisut ovat usein esoteerisia, peittäviä, yksinkertaistettuja tai monivivahteisia, ja niiden merkitys jää ulkopuoliselle hämäräksi. Mystikko itse katsoo käsittäneensä ne täysin selvästi. Kuten kiinalainen suuri krapulaatikko Daodejing sanoi suullisen kansanperinteen mukaan : Ööörgh, kyl mä tiiän, älä puhu, laita valot pois. Blyäärgh.

Välirikko krapulahakuisen juomisen ja nykyajan suoritus-teknisen työntekonörtteilyfilosofian välillä johtuu viihteellis-tieteellisestä ajattelusta: Useat luonnontieteistä vaikutteita saaneet filosofien koulukunnat pitävät yksilöllistä kokemusta merkityksettömänä ja korostavat että selvin päin saa tehtyä enemmän asioita. Analyyttisesta filosofiasta poikkeavalla mannermaisella filosofialla on taipumusta käsitellä krapulaan läheisesti liittyviä kysymyksiä, kuten olemassaolon yksilöllistä tuskaisaa angst-kokemusta eksistentialismissa. Myös fenomenologia on paikoin lähellä krapulaista ajattelua. Sekin pitää kiinni kokemuksellisesta asenteesta. Martin Heidegger oli krapulainen ajattelija jo alkujaan, mutta ns. filosofisesta käänteestään (Kehr) hän sai krapulan, joka ei koskaan häntä jättänyt. Lopputuotanto on, yliampuvaa hehkutusilmausta käyttääksemme, silkkaa örinää.

Keskittyminen kysymykseen krapula kokemuksesta johtaa ristiriitaan ontologian kanssa. Krapulan ontologiaa harvoin perustetaan yksityiskohtien varaan, vaan usein se koostuu yleistävistä tai läsnäoloon viittaavista ilmaisuista. Joskus se on esitetty negatiivisin termein. Tässä syntyy örinää joka nimenomaan välttää rohkaisemasta ontologisiin käsityksiin, koska ytimessä on kokemus jonka haluaa antaa toisille mutta jota ei voi sanoilla välittää ja jakaa. Tarvitaan Pyhyyttä ja Pulloa.

Krapulahakuisen juomisen mysteerinen maailmankuva elämäntapana[muokkaa]

Koska krapulahakuisen juomisen kohdalla mysteeri jää selittämättömäksi, sitä tulee lähestyä sen käyttämien henkistymisen metodeiden kautta. Tällöin maailmankuva ei esiinny dogmaattisena määriteltynä käsitejärjestelmänä vaan ohjeistuksena jotka ohjaavat kohti hyvää elämää. Krapulahakuinen juominen on tässä sidoksissa dualistiseen kännittelyyn, kaksijakoiseen elämäntapaan ja tuurijuoppouteen.

Kun ihminen juo alkoholia ja saavuttaa kumaran humalan, iskee helposti vähintään seuraavana aamuna vakava amnesia. Silloin tarjolla on vain nöyryys, asiat ja kokemukset jotka tietää tosiksi, mutta joille meillä ei ole nimeä. Vieressä on mahdollisesti kasvot, joiden ilmettä ei voi ymmärtää. Edellisillan tapahtumien historia on kirjoitusta, jonka merkistö on tulkitsematon, ja kun toiset kertovat mitä olet tehnyt, olet painajaisessa josta herää uuteen painajaiseen aina vaan. Silloin tajuaa että jos humala on tiennäyttäjä, se näyttää oudon tien. Jos krapula on sanansaattaja, se kantaa kummaa viestiä. Tajuat että tämä ei voi jatkua. Että tämä on mahdoton tie, mahdoton kantaa mukanaan. Ja jos juomaputkea jatkaa, niin jokainen päivä elettyä elämää on portaat tai putous, ja siinä huomaat asuvasi. Siinä vaiheessa henki on heikko.

Kun ihminen yrittää vapautua alkoholismista, hänen elimistönsä muuttuu rajusti. Suurin muutos on nestemäisestä ravinnosta luopuminen, ja tämä korvautuu muilla aineksilla. Tällöin jokainen paskallakäyntikin muuttuu haastavaksi tehtäväksi, olet pudotusslaivue joka ilmoittautuu palvelukseen selvillä paramereillä ja asenteella jossa kaarti ei antaudu milloinkaan, vaan päätyy kuoleman portista valoon ja Uhrausten Tietä Voittoon samalla kun naapureiden korvissa kaikuvat vielä huudot, vääntyneet ja tukahtuneet kutsuhuudot tyhjyyteen, koristen ja läähättäen. Sillä kun ravinto muuttuu, elimistö ei ole tottunut ja vessassakäynti olisi kuin yrittäisi paskoa hirveä, joka on tulossa sarvineen kaikkineen pää edellä. Siinä vaiheessa, kun viime voimin ponnistat. On mahdollista että saat hetken jossa jos olisi sekunti vielä, ymmärtäisit miksi meidät on tehty, miten tänne on tultu. Mutta tämä sekunti keskellä paskauksen pauhun on pieni ja mahdoton ylellisyys kun sinun vatsasi iskeytyy tyhjyyden yöstä vaipuen WC -pöntön uumeniin. Silloin on liha heikko.

Ihmisen liha ei ole henkeä vahvempi, tahto ajaa lihan vaikeuksiin. Mutta ei henki ole myöskään lihaa vahvempi, vaan on usein aivan lihallisuuden armoilla. Ihminen näiden välissä on tuomittu häviämään. Tämän tunnustamisessa ei ole häpeää, koska on viisasta tunnustaa oma rajallisuutensa ja käsityskykynsä heikkous. Näin ihmiselle jää elämästä käteen vain dilemma. Kysymys "Ollako vai eikö olla?" muuttuu mielettömäksi, koska ihminen jää näiden väliin, ikuiseen tilaan jossa ei voi jatkaa mutta ei lopettaakaan. Ihmisyys on sitä, että hän taistelee sekä lihaa että henkeä vastaan vaikka on tuomittu häviämään joka ikinen kerta.

Katso myös[muokkaa]