Kirittäret

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kirittäret on jyväskyläläinen pääosin naisista koostuva pesäpallojoukkue. Vuonna 1999 Kiri erosi Kirittäretistä omaksi joukkueekseen, koska osa joukkueesta oli sitä mieltä että vanha nimi Kirittäret on liian pitkä kirjoitettavaksi. Vuosien saatossa Kirittäret on muutaman kerran voittanut mestaruuden. Kirittäretin muutama mestaruus on hyvän taktiikan ansoita.

Taktiikka[muokkaa]

Kirittäret avaa pelin yleensä lyömällä tarkan, noin 300 km/h kulkevan laakapallon suoraan siepparia kasvoihin. Toisella kierroksella lukkari pelaa ilman paitaa. Taktiikka on osoittautunut hyväksi, paitsi vuonna 1997, jolloin lukkari Riitta Holappaa joutui flunssan takia tuuraamaan Jussi Viljanen.

Luettelo Kirittäretin saavutuksista[muokkaa]

* Vuoden 1950 peli oli siitä eriskummallinen että Kirittäret voitti sen nollalla juoksulla. Pelin alussa Lapuan Virkiän ilkeä Lauri Koskala löi ensimmäisestä syötöstä pallon järveen, ja koska säästösyistä peliin oli varattu vain yksi pallo, peli muuttui joukkotappeluksi, jonka Kirittäret arvatenkin voitti.

(Huom. 19411944 ei pelattu kuumuuden takia.)

Kirittäret mytologiassa[muokkaa]

Moni kakara ei nykyään tiedä, että Kirittäret esiintyvät sekä kreikkalais-roomalaisessa että skandinaavisessa tarustossa, vaikka eivät aivan yhtä tunnettuja kuin Kohtalottaret olisikaan. Ompelivat niin pirun nopeasti.