Kielitoimisto

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kielitoimisto, on Suomen sisällä toimiva valtion rahoittama toimisto, jolla on suuri vaikutus suomen kielen kehitykseen yhä monimuotoisempaa ja rikkaampaa yksilöllisyyttä kohti. Kielitoimisto on käytännössä sama asia Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen (Suomen uuskielessä Kotus) kanssa, vaikka virallisesti Kielitoimisto on sen osa. Kielitoimiston pyrkimyksenä on kaikkien kielimuotojen tasa-arvo siten, että esimerkiksi kirjoitetussa tekstissä sallitaan nykyisin puhekielen eri vivahteiden kirjo. Kielen muotojen yhä rikkaammassa vuorovaikutuksessa päädytään lopulta siihen, että jokaisella kansalaisella on juuri hänelle sopiva yksilöllinen kieli. Mikäli tämä estää vastaisuudessa kansalaisten vuorovaikutuksen, voidaan tarvittaessa yhteisenä viestintävälineenä käyttää englantia.

Kielitoimiston sanakirja[muokkaa]

Kielitoimisto on julkaissut kansalaisille opuksen nimeltä Kielitoimiston sanakirja, joka sisältää ohjeet, joiden mukaan voi elää rikkomatta lakeja. Lait jäävät kuitenkin monesta kohti tulkinnan varaan.

Napoleon-david.jpg Tämä artikkeli on kuin Napoleon eli pienikokoinen mutta älykäs ja katkera sekä
tahtoo valloittaa koko maailman, mikä näkyykin huumorin hämmästyttävässä tasossa.
Syöttämällä sivulle vitamiineja voit tehdä siitä suurvallan.