Kaunokirjallisuus

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
VAROITUS! Lukeminen aiheuttaa syöpää!
Ja luit silti tänne asti? Jatkat omalla vastuullasi.

Kaunokirjallisuus on vaarallinen hengitysteitse leviävä tartuntatauti ja melkein yhtä tylsää kuin tämä artikkeli. Myös kosketuksesta leviäviä tartuntoja on havaittu. Tautiin ei ole toistaiseksi olemassa tehokasta hoitokeinoa. Kaunokirjallisuus on elintasosairaus, jota ei esiintynyt, kun ihmisten aika vielä meni pellolla lanttuja kuokkiessa. Modernin yhteiskunnan turha joutoaika on kuitenkin tehnyt kaunokirjallisuudesta vakavan yhteiskunnallisen ongelman.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Oireet

Kaunokirjallisuuden kanssa kosketuksiin joutunut henkilö alkaa viimeistään puolen tunnin sisällä tartunnasta nähdä harhoja ja kuvitella asioita, joita ei oikeasti ole olemassa. Oireet syvenevät nopeasti, ja jollei hoitoa aloiteta, saattaa potilas alkaa pitää harhanäkyjä totena. Hän ei myöskään pysty irrottamaan otettaan kirjoista. Pitkälle edennyt kaunokirjallinen myrkytys voi johtaa pahimmillaan fan fictionin kirjoittamiseen.

[muokkaa] Taudinkuva ja eteneminen

Kaunokirjallinen tartunta näkyy ensimmäisenä sairaalloisena kiinnostuksena fiktiota kohtaan ja pahenee asteittain.

  1. Henkilö joutuu kosketuksiin fiktion kanssa. Lähipiiri huomaa, että potilas hakeutuu yhä useammin kirjastoon.
  2. Aku Ankka ei enää riitä, vaan potilas hakeutuu kovempien teosten, yleensä novellien lähistöön.
  3. Potilaan lukunopeus kasvaa, ja hän tarttuu spontaanisti romaaneihin.
  4. Oikean elämän ja fiktion raja alkaa hämärtyä, eikä potilas osaa epäillä esimerkiksi kertojan puolueellisuutta. Tämä alkaa olla viimeinen vaihe aloittaa hoito.
  5. Potilas ei tunnista enää omia rajojaan vaan alkaa itse luomaan kirjallisuutta ja täten levittää tautia entistä pahemmin ympäristöönsä. Ensimmäiset luomukset ovat usein lyriikkaa.
  6. Potilas alkaa levittää fan fictionia aiheesta, josta hän piti ennen kaunokirjallista myrkytystä. Uhri ei enää erota todellisuuden ja fiktion rajaa. Tämä saattaa purkautua esimerkiksi itsetuhoisena halua lentää tai viskoa salamia käsistä.

[muokkaa] Hoito

Kaunokirjallisuuden hoitoon ei ole olemassa tehokasta lääkettä. Tartunnan saaneen kärsimyksiä voidaan lievittää erilaisin keinoin, mutta taistelussa kaunokirjallisuutta vastaan tärkeintä on tehokas ennaltaehkäisy.

Potilaan ennuste on sitä parempi, mitä aikaisemmin kaunokirjallinen kosketus katkaistaan. Mikäli ihminen on lapsesta asti altistunut saduille ja lastenlauluille, on tartunta aikuisiässä erittäin todennäköinen. Niinpä lapset kannattaa pienestä asti pitää erossa kaikesta kirjallisesta vaikutuksesta.

Kirjastojen lisäksi yksi vakavimmin kaunokirjallisuudelle altistavista paikoista on koulu. Lasten pitäminen poissa koulusta mahdollisimman pitkään (mieluiten kokonaan) on nyky-yhteiskunnassa lähes varma keino estää tartunta. Erityisen vaarallisia kouluista tekee se, että kaunokirjallisuutta käytetään rangaistusmuotona, jolloin fiktiolle altistumista on vaikea välttää, mikäli lapsi on vähänkään normaalia vilkkaampi. EU on vaatinut Suomelta toimia kaunokirjallisuuden poistamiseksi kouluista, mutta asiantuntija-arvioiden mukaan toinen euroviisuvoitto ja jalkaväkimiinojen kieltäminenkin ovat todennäköisempiä kuin puuttuminen koululaitoksen rangaistuskäytäntöön. Aiheesta kannattaa osoittaa huolensa opetusministerille.

[muokkaa] Taudin eri muodot

Kaunokirjallisuutta esiintyy erilaisissa muodoissa, joiden tunnistaminen on tärkeä kansalaistaito.

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut