Karl Fazer

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Karl Fazer

”keksi suklaalevyn yrittäessään säilöä ulostettaan jääpalamuottiin.”

~80.186.248.22:n näkemys Karl Fazerista

Karl Fazer (16. elokuuta 1866 Helsinki 9. lokakuuta 1932 Jokioinen) oli tehtailija, kauppaneuvos, koiraihminen ja suomalaisen makeisteollisuuden isä. Hänen juurensa olivat, kuten kaikkien muidenkin tuon ajan tehtailijoiden, muualla kuin Suomessa. Fazer harjoitti liiketoimintansa ohella eräilyä ja kilpa-ammuntaa. Parhaiten hänet kuitenkin tunnetaan Oy Karl Fazer Ab:n perustajana.

Elämä

Anna Fazer (o.s. Hauhau)

Nuoruus

Karl Fazer syntyi 1866 kahdeksanlapsiseen perheeseen. Hänen isänsä oli pyrkyri ja häntäkiiliäinen Eduard Fazer, joka oli muuttanut Sveitsistä työnantajansa, Ernst Flohrin, perässä Suomeen. Hänen äitinsä taas oli Anna Hauhau, Flohrin griffon bruxellois. Eduard oli edennyt nopeasti urallaan, ja jo ennen Karlin syntymää hän oli saanut kansalaisuuden Suomessa ja porvarinoikeudet Helsingissä. Hän vaurastui nopeasti tämän jälkeen, ja siksi hänellä olikin varaa lähettää pentujaan opiskelemaan ympäri Eurooppaa. Tämän seurauksena kaikista hänen jälkeläisistään tuli joko muusikoita tai "sokerileipureita".

Aikuisuus

Vuonna 1884 Karl lähti Venäjälle, Pietariin, opiskelemaan kondiittoriksi. Vuonna 1886 hän sai vainun ammattiin ja lähti jäljittämään sitä pitkin Eurooppaa merkaten muun muassa Berliinin ja Pariisin matkallaan. Vain harva historioitsijoistakaan tietää, ettei Suomea itse asiassa juostu maailman kartalle. Se nuuskittiin sinne. Ympäri Vanhan Mantereen levisi lehdistön keskuudessa sensaatiojuttu suomalaisesta koiraihmisestä, joka karvainen selkä töröllä viipottaa halki suurkaupunkien katujen kerjäten lapsilta paijausta ja ohikulkijoilta makupaloja.

Fazer palasi viimein Suomeen vuonna 1891 häntä koipien välissä.[1] Hän kertoi kadottaneensa vainun Venetsiassa, missä hän epäili herkkujen nousseen gondoliin. Hän kertoi myös olleensa näköetäisyydellä saalistaan Nizzassa, mutta se oli noussut junaan, johon hän ei ollut ehtinyt ja välimatka oli jälleen kasvanut. Vielä kuolinvuoteellaankin hän harmitteli pentueelleen, ettei ollut tullut käyttäneeksi hämyhaukkua kertaakaan matkallaan.

Fazerin rukiipatukoita.

Karl pääsi kuitenkin nopeasti yli masennuksestaan syömällä itsensä lihavaksi ja päätti perustaa oman leipomon vielä samana vuonna. Huhtikuussa 1891 avattiin sitten ensimmäinen "Raakaa rukiita" -niminen leipäkrematorio Helsinkiin. Se teki suolaisia leivonnaisia, joille tyypillistä oli ryhdikäs muoto ja runsas kuitupitoisuus. Karl oli päättänyt veistää suomalaisen mielenmaiseman ruistaikinasta. Vasta Euroopasta palanneena hän tunsi itsensä kaikkivoivaksi kouluttamattoman Suomen kansan keskellä. Siksipä hänelle tulikin täytenä yllätyksenä, kun avajaisten ilmaiskahvien jälkeen liikkeessä ei vieraillutkaan enää kuin kukkuloille paenneiden asiakkaiden perässä auki jäänyttä ovea paukuttava vihainen tuuli.[2] Silloin Fazerille valkeni, että hänen tuotteistaan ei pidetty. Ei niin alkuunkaan.

Mutta Karl oli yhtä sitkeä kuin oma jälkiuunileipänsä. Syyskuussa hän avasi uuden liikkeen, tällä kertaa konditorian. Karlin täysjyväpiparkakut ja jauhovanukkaat olivat vielä asiakkaiden tuoreessa muistissa, mutta alkukankeuden jälkeen hänen liikkeestään tuli varsin suosittu. Lopulta kaikki Helsingin möhömahat olivat löytäneet tiensä Karl Fazerin leivosten ääreen, ja liikkeitä jouduttiin avaamaan jopa lisää tilan puutteesta johtuen. Näihin aikoihin Karl meni avioon Bertan, sievän collien kanssa.

Vanhuus

-"Äiti, äiti! Nyt se vei Pertinkin!" -"Ääh! Ei se Vasseri sitä syö..."

Vuonna 1897 Karl koki tienaavansa jo niin hyvin, että hän päätti perustaa karamellitehtaan. Helsingin Punavuoreen, oman veljensä liikerakennuksen naapuriin, kohosi Fazerin suklaa- ja makeismylly. Hän oli tuolloin hieman yli 30 ihmisen vuosissa mutta koiran iässä yhtä vanha kuin Nooa noustessaan arkkiin. Karl oli kuitenkin vasta elämänsä puolivälissä. Fazerin perheyrityksen liikevaihto vain kasvoi vuosi vuodelta. Bisnes sujui hyvin, ja Karlille jäi aikaa puuhastella muutakin. Kukaan ei vieläkään tiedä, miten hän päätyi lopulta käyttämään luppoaikansa metsässä ryömimiseen, lintujen hätistelyyn ja myöhemmin automobiilien jahtaamiseen niiden yleistyttyä Suomessa, mutta voidaan kai todeta veren vetäneen.

Karl ja fasaanit

Vuodesta 1912 alkaen Fazer alkoi rahdata Suomeen parvittain fasaaneja Saksasta omaksi ilokseen. Hän toi niitä etenkin Jokioisten kartanon maille, jossa hänellä oli metsästyslupa. Siellä naapurit kertoilivat lehdistölle käytävän välillä niin hurjamekkalaisia ajoja, että seudulla vierailevat ulkopaikkakuntalaiset luulivat ihmissuden vaeltavan metsissä. Silloin sai siinä kuulemma savolaista rauhoitella ryypyllä parilla ennen kuin tämä hörähti "Vae Vasserin Kaarli".

Ensimmäisen maailmansodan aikoihin Karl teki aselevon fasaanien kanssa. Hän jopa evakoi niitä sankoin joukoin Euroopasta pois taistelujen tieltä. Tähän aikaan Fazerin perhe kertoo isän käytöksen käyneen hyvin kummalliseksi:

»Muistan hyvin sen ajan. Se tietyllä tapaa hirvitti nuorta miestä ja jätti jälkensä. Isä oli usein päivisin kovin neuroottinen. Hän ärisi muille ympärillään, eikä suostunut syömään. Iltaisin hän kävi apaattiseksi ja saattoi maata röhöttää jossakin huoneen varjossa järsien likaista vaatekappaletta, jonka oli löytänyt jostain ullakolta. Ja jos joku kompastui häneen, hän vinkaisi mitä surullisimmalla tavalla ja kätkeytyi nurkkaan tai piiloutui sohvan alle. Joskus hän saattoi lähteä yöllä "lenkkeilemään". Se oli ehkä kaikista kauheinta. Hän vain löntysti ulos ja katosi metsään kasvoillaan ilme kuin unissakävelijällä. Nämä hänen retkensä saattoivat kestää päiväkausia. Kukaan ei tiedä mitä hän teki siellä. Arvelimme isän vain vaeltelevan päämäärättömästi ja kokoonnuimme koko perheen voimin rukoilemaan, ettei hän törmäisi susiin matkoillaan. Ehkä seuraavana päivänä – tai ehkä vasta viikon kuluttua – hän palasi. Joskus hän oli kadottanut kaikki vaatteensa ja oli yltä päältä mudassa ja verinaarmuilla raahautunut portaiden juureen vikisemään. Silloin äiti kylvetti hänet. Muistan myös pari kertaa kun jouduimme hakemaan hänet poliisin huomasta. Hän oli tuolloin hyökännyt naapurin kanalaan tai jonkun kovaonnisen marjastajan kimppuun mielipuolisesti ulvoen. Kun sota sitten loppui ja vaihe meni ohi, oli isä kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Mitään hän ei sanonut, emmekä me koskaan mitään kyselleet...»
(Sven Fazer, Muisteloni)

Kuolema

Karl Fazer menehtyi vuonna 1932 metsästysretkellään Jokioisissa. Hän oli paikalla olijoiden mukaan jahdannut siivetöntä pyytä kolme kilometriä halki aluskasvillisuuden, kun sydän antoi periksi. Helsingin Sanomat nimesi kuoleman "Kansakunnan tragediaksi" ja kehotti kaikkia ostamaan kolme kiloa kiss-kissejä. Kyse oli yhdistetystä mainoksesta ja kuolinilmoituksesta, jonka alaosassa luki "Suremaan jäivät narttu ja penikat".

Karl Fazer jätti ihmisk Euroop suomalaisille perinnöksi isot kasat näiden mielimakeisia. Hän oli 1900-luvun alussa tunnetuin suomalainen. Sittemmin tittelin häneltä riisti Sibelius ja hänen jälkeensä Kekkonen. Kekkosen jälkeen meidät unohdettiin, mutta kiitos Fazerin, voimme aina jatkossakin lohduttautua pussillisella Panttereita tai levyllisellä sitä Sinistä.

Viitteet

  1. Tuohon aikaan oli tapana, että mitä kauemmin mies viipyi Euroopassa, sitä viisampana häntä pidettiin.
  2. Fazer oli kouluttautunut nimenomaan sokerileipuriksi, suolasta hän ei tiennyt hölkäsen pöläystäkään. Hän ei joidenkin lähteiden mukaan edes erottanut sitä tomusokerista.