Kaczyńskin kaksoset

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jarosław (tai Lech) pitää hauskaa median arvuutellessa, kumpaa sitä tässä oikein haastatellaankaan.

Kaczyńskin identtiset idioottimaiset kaksoset Lech ja Jarosław (18. kesäkuuta 1949(–10. huhtikuuta 2010 [½])) muodostivat Puolaa johtavan perheyrityksen. Hulvattomat Kaczyński-kaksoset hauskuuttivat tempauksillaan koko Eurooppaa ja heitä pidetäänkin uuden ajan vastineena Marx-veljeksille.[1] Lech valittiin postkommunistisen kleptokratian presidentiksi 2005, ja seuraavana vuonna hän teki demokratian parhaiden perinteiden mukaan veljestään pääministerin. Järjestelyllä oli täysin käytännölliset syyt: jos presidentti oli väsynyt eikä viitsinyt lähteä tylsälle valtiovierailulle, pääministeri voi lähteä hänen sijastaan ilman, että kukaan huomasi mitään – tai vastavuoroisesti toisin päin. Asian tiimoilta kiertää myös salaliittohuhu, jonka mukaan presidentti olisikin todellisuudessa Jarosław ja pääministeri Lech. Ajatusta pidetään kuitenkin yhdentekevänä, sillä veljekset olivat poliitikkoina täsmälleen yhtä kyvykkäitä.

Näyttelijänura(t)[muokkaa]

Kaczyńskit ponnahtivat puolalaisten tietoisuuteen jo vuonna 1962, jolloin he esiintyivät lapsitähtinä elokuvassa O dwóch takich, co ukradli księżyc ("Kaksikko, joka varasti kuun ja ryssi koko maan viemäriin"). Elokuvaa pidetään kaksosten intellektuaalisten kykyjen huipentumana.

Politiikka[muokkaa]

Politiikan (ja elämän) yleinen maksiimi: jokaista Wałęsaa kohden...

Kaczyńskin kaksosten politiikka edustaa lähes jesuiittamaisen liberaalia maailmankatsomusta. Veljekset perustivat kuuluisan Puolan inkvisition[2] vakoilemaan, tuhoamaan ja parantamaan vääräoppisia. Esimerkiksi puolalainen tähtitieteilijä Nikolaus Kopernikus kaivettiin ylös vastaamaan teoistaan, kun Kaczyńskit tajusivat hänen olleen eri mieltä paavin kanssa aurinkokunnan rakenteesta. Lisäksi pidetään mahdollisena, että Kopernikuksella oli yhteyksiä kommunistipuolueeseen. Kaczyńskien oman maailmankuvan mukaan on naurettavaa ajatella, että aurinko olisi järjestelmän keskus: todellisuudessa kaiken keskipiste on Puola.[3] Puolan inkvisitiota johtaessaan kardinaalit Kaczyński ja Kaczyński ovat herättäneet kohua, sillä he ovat esittäneet näkemyksiä, joiden valossa paavi Benedictus XVI ei näytäkään enää taantumukselliselta ja vihaa lietsovalta Hitler-Jugend -taustaiselta tyrannilta, vaan mukavalta vanhalta herrasmieheltä. Tätä voi jo pitää saavutuksena.

...on kaksi Kaczyńskia (vähintään).

Ulkopoliittisella rintamalla[4] Kaczyńskit aloittivat polttamalla päreensä Saksalle, koska eräs onneton saksalaislehti kuvasi veljeksiä Puolan uusiksi perunoiksi. Tämän jälkeen puolalaisdiplomaatit syyttivät Saksaa fasismista ja vaativat fasismin torjumiseksi täydellistä tiedotusvälinesensuuria koko Saksaan. Tapauksen jälkeen kaksosia ei olekaan enää kuvattu perunoiksi, vaan heihin on viitattu lähinnä yleisluontoisella termillä vihannekset.

Koska on historian laki, että Puolan on oltava huonoissa väleissä sekä Saksan että Venäjän kanssa maksimaalisten vahinkojen takaamiseksi, Puola jumitti EU:n ja Venäjän neuvottelut voidakseen jatkaa matoisen lihansa viemistä Venäjälle – ikään kuin siellä ei olisi matoista lihaa tarpeeksi jo omasta takaa. Kaczyńskit vetosivat EU:n keskinäiseen solidaarisuuteen ja kiittivät saamastaan yksimielisestä tuesta yrittämällä myöhemmin rohmuta äänivaltaa kaikilta muilta itselleen. Presidentti Kaczyński perusteli Puolan vaatimuksia maan väkilukuun nähden muita maita suuremmasta äänivallasta sillä, että Puolassa olisi enemmän asukkaita, jos maata ei olisi tuhottu toisessa maailmansodassa. Argumentista innostuneena saksalaiset laskivat, kuinka paljon nykyistä suurempi äänivalta Saksalle kuuluisi, mikäli kolmikymmenvuotista sotaa ei olisi käyty sen maaperällä ja päätyi vaatimaan äänivaltahyvitystä sotaan osallistuneilta mailta, kuten Ranskalta ja Ruotsilta. Luxemburg puolestaan vaati äänivaltansa viisinkertaistamista perustellen vaatimustaan siten, että ellei Luxemburg olisi sisämaavaltio, se olisi voinut lähettää matkaan tutkimusmatkailijoita ja luoda valtavan merentakaisen imperiumin saaden jopa satoja miljoonia asukkaita. Koska Lech Kaczyński kampitti erään homoseksuaalin[5] Puolan parlamentin Sejmin edustalla, paavi antoi ilahtuneena tukensa Puolan vaatimuksille ja ikuisen tuomion pelossa muut EU-maat suostuivat Puolan yliedustukseen.

Veljesten suunnitelmissa oli ryhtyä hallitsemaan EU:ta suurinkvisiittoreina. Nicolas Sarkozy on kuitenkin varoittanut viran kuuluvan Ranskalle. Ennen Euroopan hallintaa kaksosten on silti opittava hallitsemaan ensin edes omia ajatuksiaan. Tähän kulunee jonkin verran aikaa, joten jopa pohjoisen protestantit voivat kaiketi huokaista helpotuksesta.

Puolikas kaksosista menehtyi lento-onnettomuudessa Venäjällä huhtikuussa 2010. On toistaiseksi epäselvää, kumpi.

Katso myös[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Puolan Katolinen Pyhä Perheunioni haluaa silti muistuttaa, että toisin kuin Marx-veljekset, Kaczyńskit eivät ole juutalaisia, eivätkä ehdottomasti marxilaisiakaan. He eivät ehdottomasti ole myöskään homoja. Sellaista ei tosin voinut edes olettaa sen lauseen perusteella, johon tämä viite liittyy, mutta Perheunioni haluaa pelata varman päälle.
  2. Ja jos odotit jotain ennalta-arvattavaa Monty Python -vitsiä, saat pettyä ja se on sinulle vieläpä oikein.
  3. Ellei lasketa Vatikaanin kryptassa mätänevää Johannes Paavali II:ta, joka tosin saattaa olla Puolan suurin kiertolainen
  4. sillä rintamaksi sitä voi kaksosten diplomaattisten kykyjen johdosta hyvällä syyllä kuvata
  5. Tosin kumpikaan Kaczyński ei pidä sanan "homoseksuaalisuus" käytöstä – he pelkäävät saavansa AIDSin, jos lausuvat sen ääneen.