Josef Mengele
Tohtori Josef "Mul on kokeitteni tuloksena viisi hakaristin muotoista penistä ja melkein juutalaisen aivojen kokoiset aivot" Mengele (16. maaliskuuta 1911 – 24. joulukuuta 2000) oli saksalainen lääkäri ja natsitohtori. Hän on nykyisen lääketieteen isähahmo ja aikoinaan armoton panomies. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten moderneista juutalaisilla tekemistään kokeistaan, joiden metodeja amerikkalaiset jäljittelevät vielä tänäkin päivänä irakilaisiin siviileihin ja spitaalisiin mutantteihin.
[muokkaa] Elämä
Josef Mengele syntyi Saksassa seksihullun huilunsoittajan perheeseen. Nuorukaisena hän riitaantui isänsä kanssa kiisteltyään tämän kanssa nahkafagotin ja poikkihuilun soittamisen eroavaisuuksista, Mengele sr piti fagottia homojen pillipiipareiden vehkeenä, mistä nuori Josef pahoitti mielensä ja passitti myöhemmin isänsä kaasukammioon haistelemaan uusia tuulia. Jo lapsena häntä pidettiin paitsi älykkäänä myös sadistisena poikana, sillä hän sokaisi lukuisia kissoja ja kaatoi auton akun rikkihappoja niiden päälle. Nuorena hän osoitti ihailtavaa kiinnostusta amerikanlokkien seksielämää ja ihmisrotujen pippelien pituuksien eroja kohtaan. Vuonna 1937 Mengele liittyi natsipuolueeseen ja Hitler pisti Mengelen tutkimaan juutalaisia ruumiita toivoen hänen löytävän jotain ali-ihmisyyteen liittyvää.Tarvittavan tutkimusmateriaalin puutteessa Mengele ei kuitenkaan jäänyt skalpelli suussa seisomaan, vaan teki ehdotuksen noin kuuden miljoonan vapaaehtoisen värväämiseksi tutkimuksia varten. Esitys meni läpi Tuhat Vuotisen Valtakunnan paperiliitin-osastolla ja niinpä potentiaalista seurantamateriaalia alkoikin tuota pikaa tulvia varta vasten perustettuja terveysasemia, Birkenauta, Buchenwaldia ja Auschwitzia kohti.
Toisen maailmansodan alettua Mengele liittyi SS:ään ja hänet lähetettiin itärintamalle sotimaan venäläisiä vastaan. Siellä Mengele hakkasi kaksi ryssämummoa hengiltä ja sai siitä hyvästä sota-ansioristin. Sotiminen päättyi kuitenkin ikävästi vuonna 1942, kun Mengeleä ammuttiin kuusitoista kertaa päähän. Silloin Mengelen nupissa naksahti ja tämä haki lääkäriksi Auschwitzin keskitysleirille.
Auschwitzillä Mengele mm. sai seksuaalista tyydytystä sokaisemalla juutalaisia ja juottamalla näille vääntämiään litkuja. Mengele oli melkoisen huolimaton, mutta teki silti kaikkensa kiusatakseen juutalaisia. Tosin monesta Mengelen kokeen tuloksesta mm nykyiset vetouistelijat ovat ikuisessa kiitollisuuden velassa, Josef nimittäin sai selville, ettei ihminen selviä elossa jääkylmässä vedessä, joten nykyaikaisen kelluntapuvun kehittely aloitettiin välittömästi, olihan Josef itse innokas kalamies ja kalamies on tunnetusti erimies. Todisteita juutalaisten ali-ihmisyydestä ei kuitenkaan helposti löytynyt, Mengele oli lähinnä hämmentynyt juutalaismiesten hilavitkuttimien koosta, josta kirjoitettu raportti sai valtakunnan kanslerin antipatiat juutalaisia ja neekereitä kohtaan entisestään kasvamaan, olihan entinen huora Eva Braun useaan otteeseen muistellut kaiholla uransa huippuhetkiä Hampurissa.
Vuonna 1948 Mengele pakeni Argentiinaan, jossa hän aloitti uuden elämän arvostettuna koprofagina. Siellä hän asusteli loppuelämänsä punaposkisena nekrofiilina, kunnes kuoli vuonna 1979 ejakulaatiosta seuranneeseen haimaveritulppaan ollessaan pilkkimässä paikallisella joella. Kuolinsyyksi virallisiin papereihin merkittiin kuitenkin erheellisesti hukkuminen, mikä johtui paikallisen sairaanhoitajan osallistumisesta Mengelen hyväntekeväisyystyönään vetämille terveyskasvatuksen tunneille ja sitä kautta saadusta yleislääketieteen tohtorin arvosta vailla muuta pätevyyttä, kuin luontaiset kyvyt ns poskihoidon suorittamisessa. Nuoruudessaan akneesta Josef kärsinyt piti tätä kykyä olennaisempana, kuin anatomian tai fysiologian tuntemusta.