Jordania

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jordania on psykopaattien islamistiterrosistien johtama epämääräinen valtion tapainen maapläntti keskellä aavikkoa jossain pohjois- ja etelänavan välillä. Jordania on ainoa valtio, jossa mielisairaat ovat enemmistössä ja johtavat maata, kun puolestaan henkisesti terveet lähetetään mielisairaalaan, jossa heistä viimeistään tulee hulluja.


Sisällysluettelo

[muokkaa] Maantiede

Jordania on kokonaisuudessaan aavikkoa. Maassa kasvaa vain yksi palmu, jonka omistusoikudesta käydään vieläkin sisällissotaa. Jordania on pinta-alaltaan vain hieman maapalloa suurempi. Sen rajanaapureita ovat Mauri-Arabia, Teletappimaa ja Israel.


[muokkaa] Väestö

Suurin osa jordanialaisista on karvakäsiä, joita on 95 % väestöstä. Loput ovat afroamerikkalaisia koripalloilioita. Viralliset kielet ovat arabia ja jordanian kieli eli jortikka. Jordanialaiset tunnetaan varautuneina ja erittäin ennakkoluuloisina. 55 % turisteista joutuvat ruuaksi kebabravintoloihin. Jordanialaiset luulevat olevansa muslimeita, vaikka todellisuudessa heidän palvomansa Mohammed on koivukyläläisen pizzerian pääkokki Saddam Mohammed Hussein. Jordanialaiset järjestävätkin suuria pyhiinvaelluksia Koivukylään (ja suuri osa hakee samalla turvapaikkaa ja jää elämään sossulla). Väestöstä 99,999 % kuuluu Al Qaidaan.

[muokkaa] Politiikka

Jordaniassa on vaaleilla valittu diktaattoripresidentti, mutta todellisuudessa valtaa pitää hengellinen johtaja Ali Hassan Kebab Muhametti Hussein Al Ali Baba Karvanapa Allahinpoika Muhamedson. YK on julistanut hänet maailman sairaimmaksi mieheksi. 80-vuotias terroristi on räjäyttänyt itsensä kymmenen kertaa ja joka kerta aavikolla vähintään 50 kilometrin päässä asutuksesta. Hänestä ei olekaan enää jäljellä kuin pää, jota säilötään syväjäässä Jordanian Kansallismuseossa. Jordanian lait sanovat että henkilö voidaan määrätä pakkohoioon, jos hän ei ole murhannut ketään viikkoon tai suunnitellut terrori-iskua. Jordanian politiikka syrjii juutalaisia, kristittyjä, vaaleahiuksisia, neekereitä, homoja, heteroita, fyysisesti ja henkisesti normaaleita, natseja, kommunisteja, apinoita, muumeja ja Jyrki Kataista. Amnesty onkin useasti inissyt Jordanian ihmis- ja apinaoikeuksista, mutta Jordanian hallitus on aina käskenyt imeä munaansa. Näin on tapahtunut.


[muokkaa] Talous

Jordanian valuutta on kameli. Yksi kameli on noin kahden euron arvoinen. Epävirallisen maksuvälineenä käyvät myös AK-47:t ja rpg:t, joita nykyään käytetään jopa kameleita useammin. Kamelista virallisena valuuttana on tullut valituksia. 2004 70-vuotias nainen kritisoi sitä, kuinka kamelit tukkivat peliautomaatit. Koska Jordaniassa naisilla ei ole oikeuksia ketään ei kiinnostanut. Myöhemmin samana päivänä nainen tuomittiin kuolemaan, koska ei ollut ajanut partaansa. Jordanian bruttokansantuote oli vuonna 2009 -35670 yhdysvaltain dollaria. Pääasialliset elinkeinot ovat kebabin viljely, hernepyssyjen valmistus, käsikarvatuotteiden valmistus ja itsemurhapommitus.


[muokkaa] Ulkopolitiikka

Jordanialaiset ovat maailman huonoinpia diplomaatteja. Jordania on Teletappimaata lukuunottamatta kaikkia maita vastaan sodassa. Jordania on Ruotsin ja Ranskan ohella huonoin sotilasvaltio maailmassa. Vuonna 1967 Jordania sai Israelilta pataan kuudessa päivässä, vaikka sillä oli apunaan muita arabimaita. Jordanialiset lähtivät kerran myös hihhuloimaan Irakiin ja saivat pataan sielläkin. Ainoa maa, jonka Jordania on voittanut sodassa on Ruotsi, jonka Jordanian viiden miehen armeija valloitti kahdessa päivässä vuonna 1974. Tämä johtui siitä, että Ruotsin armeijan erikoisyksikkö koodinimellä ABBA oli Englannissa Eurovision laulukilpailuissa. Jordanialaisista eloon jäi yksi sotilas ja Ruotsin jäljellä olevat 20 000 miestä antautuivat. Jordanian miehitys kesti kaksi vuotta kunnes sissiryhmä ABBA valloitti maan takaisin. Jordanian armeijan selkäranka on kamelilla ratsastavat jousiampujat.


[muokkaa] Sisäpolitiikka

Jordania on YK:n lausunnon mukaan huonoin paikka asua. Poliisi teloittaa ihmisiä kadulla omaksi huvikseen. Työttömät ammutaan, jottei heille tarvitsisi maksaa työttömyyskorvauksia. Siksi Jordanian työttömyys on maailman alhaisin. Naisten asema arvoasteikossa on hieman rottien yläpuolella, mutta silti koirien alapuolella. Miehellä on oikeus rankaista vaimoaan haluamallaan tavalla, jos ruoka on vähintään viisi minutia myöhässä. Jordaniassa on käyty sisällissotaa vuodesta 1999 lähtien. Kapinallisjärjestö Jordanian Omapäinen Raskas Muslimiarmeija eli J.O.R.M.A valloitti 1999 Maana ainoan puun taatelipalmun keskellä aavikkoa ja sen ympäröivän alueen. Jordanian armeija, joka oli vararikon partaalla ei saanut kerättyä armeijaa vastahyökkäykseen. 2003 Jordania sai sotilasavustuksia Teletappimaalta ja sota sai uuden käänteen. Jordanialais-Teletappiarmeija valloitti nopeasti J.O.R.M.A:n valtaamia alueita, mutta sitten Teletappimaan sotamarsalkka Tiivi-Taavi menehtyi taistelussa ja J.O.R.M.A valloitti alueet takaisin. Se pitää puuta hallussa vieläkin.

[muokkaa] Matkailu

Jordaniaan ei kannata lähteä lomalle. Turistit päätyvät usein kebabiksi tai joutuvat terroristin uhriksi. Jos välttämättä Jordaniaan tahtoo mennä ainoa nähtävyys on maan ainoa palmu. Sitä pääsee katsomaan 15 kilometrin päästä kiikareilla, koska J.O.R.M.A Pitää puuta hallussaan ja ampuu kaikki 15 kilometriä lähemmäs tulevat.

[muokkaa] Matkailu

Jordaniaan ei kannata lähteä lomalle. Turistit päätyvät usein kebabiksi tai joutuvat terroristin uhriksi. Jos välttämättä Jordaniaan tahtoo mennä ainoa nähtävyys on maan ainoa palmu. Sitä pääsee katsomaan 15 kilometrin päästä kiikareilla, koska J.O.R.M.A Pitää puuta hallussaan ja ampuu kaikki 15 kilometriä lähemmäs tulevat.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut