John Major

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli John Majorista.


John Minor
SirJohnMajor.jpg
John Major Tylypahkan velhokoulun valmistujaisjuhlallisuuksissa
Ison-Britannian pääministeri
vallassa 19901997
edeltäjä Iron Maiden
seuraaja Tony Bliar
syntyi 29. maaliskuuta 1943
Lontoo, Englanti
kuoli
puolue Konservatiivit

John Major (alk. Minor, s. 1943) oli Britannian lujaotteinen, räväkkä ja railakas pääministeri vuosina 1990—97. Hän yritti pelastaa konservatiivipuolueen Thatcherin ajan rituaalisen vampirismin perinnöltä ja luovutti lopulta paikkansa Labourin helppoheikeille krikettimailoilla käydyn kaksintaistelun jälkeen. Major muistetaan lukuisista harmaan sävyistä, joihin hän pukeutui, sulautui ja katosi.

Major nousi valtaan suurimmaksi osaksi verettömässä[1] vallankaappauksessa, joka käynnistettiin konservatiivipuolueen piirissä, kun pääministeri Thatcher unohti ottaa lääkkeensä ja syöksyi kaduille mukiloimaan kodittomia sekä ammattiliittolaisia golfmailalla. Hänet tainnutettiin nukutusnuolella, ja Major julistettiin konservatiivien päämajassa Mordorissa uudeksi Pimeyden Ruhtinaaksi, kuten arvonimi brittiläisessä politiikassa kuuluu.

Major joutui heti pääministerikautensa aluksi vaikeisiin tilanteisiin. Persianlahden sota, kengännauhojen sitominen ja kansainvälisen talouden laskusuhdanne tuottivat harmaan Majorin harmaaseen päähän harmaita hiuksia. Mielipidetiedustelut lupasivat konservatiiveille niukkaa tappiota vuoden 1992 vaaleissa. Epätoivoinen Major vei kampanjan kaduille. Hän esiintyi kadunkulmissa saippualaatikolla seisten myyden ihmisille vaalilupausten kylkiäisenä ihmeliimaa, jolla yhteiskunta voitaisiin jälleen kursia kokoon. Kun tämä ei ottanut tulta, Major noudatti neuvonantajiensa ohjetta aloittaa negatiivinen kampanjointi. Lapsuutensa, nuoruusvuotensa ja suurimman osan aikuisiästään tynnyrissä viettänyt Major ei tuntenut poliittista terminologiaa ja toteutti neuvoa siten, että kaikki konservatiivien julkisuuteen laskemat valokuvat julkaistiin negatiiveina. Yllättäen tämä vetosi äänestäjiin, sillä vihreinä ja sinertävinä konservatiivien ehdokkaat olivat itse asiassa luonnollisemman ja luontevamman näköisiä. Konservatiivit voittivat työväenpuolueen yli neljällätoista miljoonalla äänellä ja saavuttivat paskaisen 21 parlamenttipaikan enemmistön.

Vajaat puoli vuotta vaalien jälkeen, 16. lokakuuta 1992, punnan arvo romahti, ja Britannian oli vetäydyttävä Euroopan yhteisön ERM-järjestelmän piiristä. Tapahtumaa nimitettiin mustaksi keskiviikoksi pääministeri Majorin hiljattain omaksuman goottityylin vuoksi. Tyylinmuutoksella oli tarkoitus saada pimeyden voimat taas konservatiivien tueksi, mutta Jumala teki hankkeen tyhjäksi lähettämällä George Sorosin romuttamaan punnan. Mustan keskiviikon jälkeiset kuukaudet Major vietti sängyssä syöden voileipäkeksejä ja itkien, mikä ei odotusten vastaisesti nostanut konservatiivien kannatusta kansan keskuudessa.

Vuonna 1993 Britannian konservatiivipuolueessa alkoi verinen sisällissota Maastrichtin sopimuksen ratifioinnista. Useita kuoli turhaan, ja Major menetti taistelussa oikean kätensä, joka kuitenkin kasvoi myöhemmin takaisin.

Vuonna 1993 Major esitteli konservatiivien puoluekokouksessa uuden moraalikampanjan otsakkeella Back to BASIC. Konservatiivien mielestä brittiläinen tietotekniikka- ja etenkin videopelikulttuuri oli muuttunut liian nopeatempoiseksi, väkivaltaiseksi sekä homppelimaiseksi, ja he vaativat paluuta vanhoihin hyviin ohjelmointikieliin sekä peleihin, jotka opettivat arvostelukyvyttömille kansalaisille oikeita peliarvoja. Konservatiivien kampanja kuitenkin ajautui skandaaleihin, kun paljastui, että lukuisat korkea-arvoiset puolueen jäsenet olivat sekaantuneet uudenaikaisiin, korkearesoluutioisiin peleihin. Eräät arvostetut konservatiivipoliitikot olivat jopa viettäneet perheidensä tietämättä aikaa Sega Megadriven kanssa, ja muutamissa tapauksissa tuli ilmi joystick-ohjainten imeskelyä. Paljastukset saivat konservatiivien kampanjan vaikuttamaan tekopyhältä, ja Major hautasi sen takapihalleen vähin äänin keskellä yötä.

Kansainvälisessä politiikassa Major jäi usein sivuun, kun muut maailman johtajat sekoittivat hänet kokouspaikkojen tarjoilijoihin, verhoihin tai tapetteihin.

Majorin viimeiset vuodet pääministerinä olivat hänen poliittisen uransa parhaat ja menestyksellisimmät. Major luki taloustieteen alkeisoppikirjasta, että yksityisyritteliäisyys tuottaa parhaita tuloksia alueilla, joilla on laajat kilpailumahdollisuudet. Tästä tajunnanräjäyttävästä tiedosta innostuneena Majorin hallitus päätti yksityistää luonnollisen kilpailun luonnollisimman, ihanan viherlaakson – valtion rautatiet. Kun matkustajien oli aiemmin ollut pakko tyytyä valtio-omisteisen British Railin holhoukseen, saivat he nyt valita vapaasti sen yhden ja ainoan yksityisomisteisen yrityksen, joka oli hankkinut monopolin tietylle rataosuudelle. Vapaan valinnan raideliikennemarkkinoilla kaikki voittivat. Erinäisiä matkustajia kuoli yritysten erilaisen turvallisuuskulttuurin seurauksena, mutta pitkällä tähtäimellä vainajatkin säästivät paljon rahaa.

Vuoden 1997 vaaleissa Majorin konservatiivit kärsivät suurehkon tappion (Major Defeat), tarkalleen ottaen suurimman sitten vuoden 1832 vaalitapauudistuksen. Vaalikamppailu huipentui veriseen kaksintaisteluun itsensä neomössöbrändänneen työväenpuolueen (New Labour) Tony Blairin ja Majorin välillä; kaikki veri oli Majorin. Tappion jälkeen häkistään ulkoilemaan laskettu Margaret Thatcher kävi vielä potkimassa Majorin raatoa varmistaakseen, että se tosiaan oli kuollut.

Pääministerikautensa jälkeen John Major on toiminut krikettikerhojen PR-tehtävissä. Hänet lyötiin erehdyksessä ritariksi vuonna 2005. Kuningashuone pahoitteli tapahtunutta.

Viitteet[muokkaa]

  1. Tyylilleen ja luonteelleen uskollisena