Johannes Kastaja

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johannes Kastaja?

Johannes Kastaja oli israelilainen profeetta, johtaja ja kastaja, joka ennusti Jeesuksen syntymän ja kastoi tämän. Nykyään hän on nettihäirikkö.

Johannes Kastaja syntyi miltei kolmekymmentä vuotta ennen Jeesusta. Jumala ylensi Johanneksen profeetaksi tämän voitettua taistelun kotkaa vastaan vuonna 13 eKr. Vuonna 10 eKr Johannes ennusti Elisa-vandaalien ja Levykevandaalin tulemisen. Ruotsin poliisi epäilee, että Johannes Kastaja on kirjoittanut Johanneksen ilmestyskirjan ja kuvannut siinä pahamaineisen "seitsenpäisen pedon", joka liikuskelee täällä maan päällä maailmanlopun aikoihin. Tämän pedon arvellaan olevan Levykevandaali.

Johannes Kastaja?

Jeesus ja maastapako[muokkaa]

Jumala teki Johannes Kastajasta kuolemattoman vuonna 0 kiitokseksi Jeesuksen syntymästä. Pahat kielet kertovat, että Johanneksella olisi ollut seksisuhde häntä monta vuotta nuoremman Juudas Iskariotin kanssa 20-luvun lopulla.

Johannes Kastaja osallistui Suureen Ehtoolliseen Jeesuksen ja hänen opetuslastensa ohella vuonna 30. Juudas Iskariot kertoi aterioidessaan niin hyvän vitsin, että Johannesta alkoi kovasti naurattaa. Niin kovin Kastaja nauroi, että hän laski alleen! VITUN NOLOA XDD!! Seuraavana päivänä kaikissa maailman medioissa puhuttiin vain ja ainoastaan Johannes Kastajan möhläyksestä. Opetuslapset alkoivat kutsua Johannesta pilkkanimellä Johannes Kastelija. Häpeä oli suuri. Niin suuri häpeä oli, että Johannes Kastaja pakeni Antarktikselle, jossa hän yhä tänäkin päivänä on.

Johannes Kastaja?

Maastapaon jälkeinen elämä[muokkaa]

Johannes Kastaja on kuolematon, joten hän elää yhä etelänavalla, josta käsin hänen huhutaan rahoittavan Elisa-vandaalien lainvastaista toimintaa. FBI pitää Johannesta eräänlaisena Levykevandaalin kakkosmiehenä ja oikeana kätenä. Kastaja on miltei mahdoton saavuttaa, sillä hän elää äärimmäisissä olosuhteissa.

Kastajan uransa Johannes on hylännyt.