Johann Sebastian Bach

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”I'll be Bach!”
~Arnold Schwarzenegger
”Johann, nyt on markkinat!”
~Esa Pakarinen

Suositeltu1.png

Star.svg
Tämä artikkeli on jostain käsittämättömästä syystä suositeltu sivu.
Johann Sebastian Bach (21. maaliskuuta 168528. heinäkuuta 1750) oli saksalainen säveltäjä, kapellimestari ja urkuri. Hän oli barockin ja samalla koko taidemusiikin historian merkittävimpiä säveltäjiä. Johann Sebastina oli myös salsalainen, siis saksalainen kanttori-urkuri, muusikko ja liturgisti.
Bach viemässä vaimolleen munakokkelia pääsiäisoratorion kantaesitykseen.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Yleistä

Bach on länsimaisen musiikin kenties merkittävin henkilö, vielä kuoltuaankin. Hänen sävellystuotantonsa ja musiikkiteoreettinen panoksensa on ainutlaatuinen musiikin historiassa. Hän kokosi edeltäneen ajan sävellystyylin "yksiin kansiin" ja kehitti sen huippuunsa. Teokset, joissa tämä saavutus kulminoituu selvimmin, ovat fuugan taide (Die Kunst der Fuge), jossa hän mitä erinomaisimmin ja hämmästyttävän kattavasti kuvaa, miten soitto edesauttaa pakenemista milloin todellisuudesta illuusioiden avaraan maailmaan (lat. fugere=paeta), milloin vankilasta muurien ulkopuolelle virkavallan tavoittamattomiin muurinpohjalettuja maistellen (alitustekniikka oli hänen aikanaan yleinen, mutta lettujen syöminen pakomatkan aikana hidasti joskus vaarallisen paljon pakoprosessia, eikä varsinaista pakoputkea ollut vielä tuolloin keksitty). Näin voidaan myös todeta hänen säveltäneen musiikkinsa mitä parhaimmalla maulla, riippuen tietysti, miten sitä oli hillostettu.
Bach yrittää saada taksia rankan ryyppyillan jälkeen.


Toinen yhtä merkittävä teos on Goldberg-variaatiot, jotka Bach kreivi Goldbergin tilauksesta kirjoitti muunnellen yhtä ainoaa teemaa täysin mielettömästi, ettei sitä enää voinut tunnistaa. Tätä musiikkia oli tarkoitus soittaa kreivin pitkinä unettomina öinä ettei arvon aatteellisherra vahingossakaan voisi nukahtaa, ja voisi sitten nukkua vaikka kuninkaan audienssilla tai kirkossa.

[muokkaa] Kehityksen alku

Urut joita Bach ei koskaan soittanut, siksi ehyet ja pillistö kunnossa.

Kanttori-urkuriksi ryhtyminen ei ollut Bachille mitenkään itsestään selvä uranvalinta, sillä menetettyään vanhempansa noin kymmenen vuoden iässä hän joutui vanhimman veljensä kasvatettavaksi, minkä suuren tragedian kaikki maailman pikkuveljet ymmärtävät. Sellaista kohtaloa ei kukaan pikkuvelikään soisi edes pahimmalle viholliselleen... no ehkä tietyin erityisehdoin sittenkin.

Leikittyään onnellisena pikku poikana olematta kenenkään ihmelapsena markkinoima kosketinnörtti Bach kiinnostui musiikista toden teolla luettuaan etukäteen Mozartin elämänkerran futurologisessa kirjastossa. Tämä kipinä tuli isonveljen kiellettyä häneltä kokonaan nuottien kopioimisen ja soittoharjoittelun, jota Bach oli toisinaan satunnaisesti harrastellut. Isoveli (jääköön hänen etunimensä paljastamatta Hannu Karpon uteliaisuuden vuoksi) kielsi Johannilta todellakin kopioinnin sen juridiset vaarat huomioon ottaen, koska oli lukenut futuristisista lähteistä tekijänoikeusrikkomusten vakavista seuraamuksista tulevaisuudessa, eikä näin kaukonäköisenä miehenä mitenkään halunnut moitteettoman maineensa tahrautuvan myöhempien sukupolvien silmissä, ainakaan pikkuveljensä toimesta.

Mitä Johann touhuat siellä peiton alla?
Bachin tyypillistä takaperin isonveljen hämäämiseksi kirjoitettua piraattimusiikkia. Hän kirjoitti usein paperi selän takana valvoakseen, ettei isoveli yllätä, siksi kirjoitussuunta oli hieman hallitsematon.

Joka tapauksessa tämä kasvatuksellisesti kaukoviisas päätös ja ukaasi aiheutti nuoressa nuoressa Johann Sebastinassa isonveljen kannalta vääränlaisen ja odottamattoman reaktion. Poika innostui kielletyn hedelmän suoman lisäadrenaliinin tuoman hormonihumalan myötä entistä enemmän kopioinnin piratistisista nautinnoista.

[muokkaa] Edistyvä muusikko

Siihen aikaan Bacheilla oli lähemmin selvittämättömiä ongelmia sähkölaskujen kanssa, joten mainittua energianmuotoa ei ollut perheen taloudessa käytettävissä esimerkiksi asunnon valaistuksesta huolehtimiseksi (speptikoille mainittakoon, että sähköä oli jo tuolloin olemassa. On todistettu, että elektroneja oli myös siihen aikaan, siis jo ennen Fortumia ja muita vattenfallistisia suuryrityksiä). Muutamat asioita tarkoin seuranneet energialähteet paljastivat kuitenkin, että isoveljellä oli tässäkin asiassa omat tarkoituksensa mielessä Johannin p2p-piratismin suhteen, ja he kertoivat vahvan epäilyksensä siitä vapaasti muuraaville tuon ajan hikipedisteille. Koko jupakka johtui heidän mukaansa isonveljen suuresta kateudesta Johannin selvästi isoveljeä suurempaa musikaalisuutta kohtaan. Hän koetti näin tukahduttaa pikku Johannin musikaalisuuden kehityksen alkuunsa, että itse jäisi perheessä musiikkikalifiksi musiikkikalifin paikalle.

Bachin salaisen kopiointi kielletty- työpöydän yksityiskohta.

Johannin tyypillinen pikkuveljen reaktio oli kuitenkin juuri odotetun vastakohta. Hankittuaan lähes loppuun poltettuja kynttilöitä loppuun palaneilta muusikoilta hän ryhtyi öisin muiden nukkuessa kirjoittamaan kopioitaan peiton alla kynttilänpätkien palaessa toinen toisensa jälkeen. Silmät sirrillään Johann suoritti tätä salaista työtään yön jälkeen, ja saavutti lopulta voiton: hänen kehityksensä kehittyi. "Isoveli näkee sinut!", oli isoveli sanonut, mutta eipä nähnyt sittenkään kaikkea.

Myöhemmin todettiin tämän yöllisen hämäräpuuhastelun kehittäneen Johannin hämäränäköä niin paljon, että vanhana hän saattoi teeskennellä olevansa sokea, ja silti näki pilkkopimeässä mustat nuotit ilman kynttilän valoa. Miten hän muuten olisi voinut kirjoittaa Kunst der Fugen? Sehän ei suinkaan jäänyt kesken sokeuden(mitä hän ei siis missäääään tapauksessa edes ollut) vuoksi, vaan Bach oli juuri saanut ystävänpäiväkortin, jossa oli tietysti sydämen kuva, ja painoi sen sydäntään vasten, mikä aiheutti sydänkohtauksen. Tätä seurasi kokonainen kohtausten sarja, mutta koska ei ole tiedossa montako korttia hän sai, niiden määrää on hankala päätellä.

Johann oli pakko päästää oppiin, eikä isoveli enää voinut kuin todeta epäonnistuneensa. Opettajaksi hommattiin tuon ajan vanhin, typerin musiikin opettaja, ja auttamattomasti ajastaan jälkeen jäänyt Palestrina. Tämä 1600-luvun alkupuolen barokkivaari oli lähes sokea (oikeasti), ja hänen arvostuksensa oli olematonta. Eipä siis hätää, ajatteli isoveli. Siispä Palestrina sai homman, ja ryhtyi työhön. Hänen hämmästyksensä oli suuri, kun hän huomasi, että nuori Bach oli myös muusikko (tuohon aikaan Saksassa nimi Bach oli lähes synonyymi muusikolle), veli kun oli puhunut suutarin ammatin opiskelusta nuoren Johannin tulevaisuuden varmistamiseksi. Palestrina päätti kuitenkin opettaa pojalle nikkarointia kaikesta huolimatta. Hänhän ei mitenkään voinut tietää pojan salaisesta piratismista öisin peiton suojissa ja sen kautta hankkimastaan syvällisestä ikibarokaalisen esimusiikin tuntemuksesta.

”Minä luulin, että tuollainen musiikki on jo kuollut”, sanoi Palestrina ajatellen omaa musiikkiaan kaihoisasti,” mutta teissä se yhä näkyy elävän”. ”Opettelin vanhaa musiikkia”, sanoi Bach peläten opettajansa olevan musiikkimerkantelistien asialla, ”vain saadakseni selville, mitä kirjaimet B ja A tarkoittavat, rokin jo tiedän”. Näin he kohtasivat, aikansa ba ja rok, ja fuusioitumisen seurauksena syntyi uusi tyylilaji, barokki, jonka muutamaan sointuun pelkistynyt muoto saisi odottaa vielä yli kaksi vuosisataa.

Näin Bach kehittyi muusikkona, ja sai paljon töitä urkurina kirkoissa, sekä tietysti posetiivarina toreilla.

[muokkaa] Kypsä muusikko

Hänen tiensä kulki monien polkujen kautta lopulta Brandenburgin hoviin, missä hänestä tuli ruhtinaan musiikinopettaja. Bach sai myös orkesterin tanssimaan urkupillinsä mukaan. Tänä aikana hän sävelsi merkittävät brandenburgilaiset konserttonsa, ja maine alkoi kiiriä laajemmalle. Ruhtinas meni kuitenkin naimisiin naisen kanssa aika pian, koska piti Bachin musiikin polyfobiasta, ja häntä itseään vaivasi homofobia.

Tuleva vaimo ei kuitenkaan voinut sietää Bachia, ja ilmoitti ruhtinaalle, että avioliiton ehtona Bachin täytyy häipyä muualle inhottavien urkujensa kanssa. Näin feministinen voima vaikutti Bachin urakehitykseen ratkaisevasti, ja hän joutui luopumaan profaanin musiikkielämän anneista. Ruhtinas ei voinut muuta kuin ilmoittaa Bachille asiain muutoksesta, mutta kiitti saadessaan pitää omanaan Bachin säveltämät kuusi konserttoa ja otti ne ystävyyden merkiksi kun häälahjana ikään. Kirkkomusiikin rikkaasta bachianismista on kaikkien kiittäminen tätä äksyä akkaa. Hän oli maailman lahja musiikille.

[muokkaa] Brandenbugilaiskauden loppu

Koska ahneemmat ja paremmilla suhdetoimintataidoilla varustetut muusikot olivat jo miehittäneet parhaat Saksanmaan virat hoveissa ja kirkollisissa musiikkitoimissa, oli Bachin joko odotettava lopun ikäänsä sukupuolenvaihdosta, tai haettava suureksi kauhukseen Leipzigin Tuomas-kirkon kanttoriurkurin tointa, josta joku vanha pappa oli jäämässä kuolekkeelle. Ei auttanut, lasten oli saatava leipää, vaimon voita, ja Bachin itsensä tietysti olutta.

Bachin aikana elektronit pomppivat yhtä ahkerasti kuin monet muusikot eri kohteiden välillä.

Hakumenettelyyn kuului kuitenkin sävellysnäyte, ja Bach nikkaroi kiireesti uuden motetin halkoja sekä päälle hän messusi oratorisen passion, johon varasti tekstin kirkollisia isiä nuoleskellakseen tietysti Raamatusta. Tätä tekstilähdettä hän oli jo tottunut häpeilemättä käyttämään hyväkseen ja naamioimaan oopperansa klerikaaliseen kauhtanaan. Tässä hän manasi usein onnetonta uranvalintaansa urkurina, koska olisi halunut suuren Händelin tavoin säveltää oopperoita. Nyt hän kuitenkin keksi muokata ne sakraalimusiikin kaapuun. Passionhedelmän ja veren maku suupielessään ja pilke silmäkulmassaan hän toimitti asianmukaiset dokumentit liitteineen Leipzigin raadille.

Suureksi pettymyksekseen hänet valittiin. Tuomas-koulun opettajan tehtävä kuului myös uusiin velvollisuuksiin. Niin alkoi klerikaalinen kausi Bachin elämässä. Hän ei aavistanut, että se jäisi viimeiseksi. Näin hän tuli hakeneeksi Tuomas-kanttorin tointa samalla kerralla kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen. Voi yhden kerran.

[muokkaa] Tuomaskanttori

Työ oli mitä työläintä. Pikku poikia juoksenteli ympäriinsä häiritsemässä kuoron harjoituksia. Niitäkin muka olisi pitänyt opettaa laulamaan. Bach opetti niitä kuitenkin pitämään suunsa kiinni, ties miksi. Koska jalkapallosta tunnettiin tuolloin vain rautaversio, jota ei kunnolla käynyt potkiminen ilman varpaisiin kohdistunutta haittaa, eikä se kettingin takia olisi edes lentänyt maaliin ilman mukana seuraavaa pelaajaa, oli pojille opetettava jotain hommaa etteivät häiritsisi kanttoriurkurin ja suntion välistä shakin hivutusta, tuota mainiota peliä. Bachhan oli suntion orja, ilman tätä ei uruista lähtisi pihaustakaan, koska Lepizig oli tänä alkukantaisena aikana ilman sähköttä, tai sitten sähkösopimisneuvottelujen ulkopuolella. Suntio oli tunnettu mahtavista ilmavaivoistaan, joilla hän täydensi mitä tehokkaimmin urkupalkeisiin jalkavoimilla tuotettua ilmanpainetta
Bachin olutlasin alunen suntion kaapista löydettynä.
(suntio punnersi jalkaprässissä helposti 500kg). Tehot olivat hämmästyttävät ja monipuoliset: sekä ääni että ilmaan leviävät aromaattiset aineet ihastuttivat kansaa mitä monimaisimmilla lisä-ääni-hajuefekteillä suntion täyttäessä palkeita kesken Bachin lievästi sanottuna kakofonisen soiton. Asiaa sekavoitti Bachin ulkokultainen tapa käyttää jumalanpalveluksissa vain ylävartalon vaatteita, joten lakattu urkupenkki ja jalkion painelun aiheuttama ahteria ajoin makeasti venyttävä sivuttaisliike aiheuttivat lisäpolyfoniaa suntion jo ennestään moniääniseen fantisoinnin sointiin.
Saan minäkin penkin narisemaan, mutten haisemaan

Upeat pörähdykset provosoivat ilmoille myös kansan raikuvat aplodit ja tietysti kirkolliset penkkiurheilijaveljet koettivat osoittaa oman kyvykkyytensä kyseisessä lajissa parhaansa mukaan, menisihän kaikki kuitenkin suntion piikkiin kesken virrenveisuun, eikä kukaan ihmettelisi ylimääräisiä hajuefektejä aikana, jolloin suuhygienian puutteellisuus ilmeni aina suuta auottaessa ilmaan pääsevin kemiallisin mikropartikkelein ja putoilevin hampain.

Tätä menoa häirinneitä poikia opetettiin sitten Bachin nerokkaan idean mukaisesti kuorimaan perunoita. Heitä alettiinkin kutsua kuoripojiksi. Myöhemmin heitä ruvettiin valmentamaan suntion apulaisia. Tästä on lähtöisin nykyaikanakin tunnettu pieruperinne, joka elää erityisen vahvana äänenmurrosiässä olevien poikien keskuudessa.

[muokkaa] Vaikutteita muualta

Bach sai toisinaan tarpeekseen kaupungin musiikkia ymmärtämättömistä päättäjistä ja toimensa ylivoimaista velvollisuuksista. Hän ilmoittautui sairaslomalle ja lähti pariksi päiväksi Italiaan mittaamaan auringon vaikutusta paikallisissa viinirypäleissä. Aina kun tiedossa oli onnistunut rypälekesä, Bach lähti dekantoitumaan eli tuulettumaan. Kun hän kerrankin palasi monta viikkoa yli sovitun ajan, oli hänen vaimonsa kuollut puutteeseen. Siksi Bach olikin jo ennalta tähän varautuneena sopinut serkkutyttönsä kanssa avioliitosta, ja vain sattumalta menivät naimisiin päivää ensimmäisen vaimon kuoleman jälkeen. Kaksinnaimisesta ei näin tullut kolmin naimista. Toisaalta yksinnaiminenkin oli tuohon aikaan puritanismin yhä vaikuttaessa ennen tieteelliseen maailmankatsomukseen pohjautuvan valistusaatteen leviämistä kielletyn hedelmän, eli muun kuin passion asemassa.

Sitä paitsi oli olemassa vaara, että joutuisi syytteeseen saman sukupuolen kanssa tapahtuvasta erotaalisesta kanssakäymisestä, yksinnaiminenhan tarkoittaa, että asianomainen harjoittaa seksiä kuten tässä tapauksessa jonkun miehen kanssa. Ei ole tiedossa mikä oli suntion mahdollinen rooli tässä yhteydessä. Italiassa Bach vietti aikaa paljon Antonio Vivaldin kanssa. Piratismiin tottuneena Bach sovitteli Antin musiikkia urullekin.

Antonio, welches Jahreszeit ist es?

Kotiin palattuaan Bach joutui edesvastuuseen teoistaan, siis oikeammin tekemättä jättämisistään. Häntä kritisoitiin kovasti viran laiminlyönnistä, mutta Bach puolustautui vannomalla, ettei ollut lyönyt ketään, eikä edes tuntenut ketään laimia. Eikä hän sitä paitsi olisi voinutkaan hoitaa tehtäviään, koska ei ollut edes paikalla. Lisäksi häntä moitittiin aivan liian yksinkertaisesta virrensäestyksestä, mikä hankaloitti jumalanpalvelusväen pyrkimystä laulaa moniäänisemmin kuin mitä kirkossa oli väkeä.

Bachin sydän ennen kohtausta kuvattuna lepotilassa. Siinä yhdistyvät kalmari, säkkipilli ja V8-moottori hätkähdyttävällä tavalla.

Kaiken tämän Bach kuitenkin kuittasi kylmästi kuuluisalla lausahduksellaan: helmiäisiä joille. Eli ei olisi sikoja saparoon katsomista. Sama meno jatkui vuodesta toiseen. Eikä Bachille voitu mitään. Hän oli instituutio. Kerran hän lähti kirjaimellisesti kävelemään kesken harjoitusten, koska oli kuullut, että Händel oli esiintymässä Hampurissa. Tämä oli tullut käymään Englannista, missä nykyään hengitti raikasta meri-ilmaa. Matkaa jalkapatikassa kertyi suuntaansa 150 kilometriä, mikä on huomattava saavutus kauan ennen metrijärjestelmän käyttöönottoa. Händel oli kuitenkin aavistanut pahaa ja paennut paikalta. Näin nämä kaksi aikansa suurinta muusikkoa eivät koskaan tavanneet toisiaan, vaan kumpikin luki toisen nimen suoraan tavaamatta.

[muokkaa] Myöhäiset vuodet

Bachia alkoi vaivata näkö myöhemmällä iällä. Sekä ulkonäkö että varsinainen näkö. Ulkonäkö oli muiden ongelma, josta Bach ajatteli että ihan sama. Peruukilla saattoi aina peittää pahimmat paukamat ja nenänkin tervata tarvittaessa. Isompi ongelma oli itse näkö, joka oli edelleen varhaisvuosien peitonalaisten harjoitusten vuoksi liian hyvässä kunnossa. Hän joutui alistumaan leikkaukseen näön vuoksi, ettei häntä pidettäisi liian hyvännäköisenä. Tässä kuitenkin sattui onnettomuus. Hänellä oli sama silmälääkäri kuin Händelillä. Arvaatte varmaan kuinka kävi. No, lääkärillä meni nimet tietokannassa sekaisin, ja hän hoiti Händeliä Bachin anamneesin pohjalta ja päinvastoin. Näin ollen kumpikin sai väärän diagnoosin. Tämähän ei ole sinänsä mitään uutta, mutta sen seurauksena kumpikin säveltäjä sokeutui, eivätkä he enää nähneet metsää puilta. Siksi sävellystyökin alkoi mennä puihin ja elämä metsään.

Bach vanhana ulkonäön alkaessa pettää. Tuohon aikaan peilinvalmistajat käyttivät Bachia peilien lujuuskokeissa testatakseen niiden visuaalista kestävyyttä. Bachin-kestävyydestä annettiin erityinen todistus ja peiliin leima.

Johann Sebastian Bach kuoli lopulta niin kuin me kaikki. Jotkut elävät vielä. Hän menehtyi työnsä ääressä Kunst der Fugen kirjoitustyö meneillään, ja kynästä jäi traaginen viimeinen jälki sekä levinnyt mustetahra hänen elämänsä päättyessä kuin loppuun palanut kynttilä, jonka molemmissa päissä koko iän jatkunut palaminen saavutti keskikohdan, ja näin johti palavan materiaalin loppumiseen. Jos hänellä olisi ollut käytössään sämpläysohjelma oikeasta nuotinnusohjelmasta kuten Sibeliuksesta tai vielä ennemmin avoimen lähdekoodin jalon ja ylevyydessään koko ihmiskunnan veljeyttä ylistävän aatteen tuotteista kuten MuseScoresta puhumattakaan, olisi kuvatun kaltainen traaginen saappaat jalassa kuolemaa halveksien työn ääreen kuoleminen ollut mahdotonta ilman kuvankäsitteellisiä jälkitoimenpiteitä vastaavan äkillistä voimainloppumista kuvaavan kynänjäljen aikaansaamiseksi.

Hänen olisi sittenkin pitänyt ostaa kunnollisia paksuja Havin kynttilöitä sinne peiton alle kerättyjen pikku pätkien sijaan niin varmaan eläisi tänäkin päivänä.

[muokkaa] Jälkimaine

Johann Sebastian Bachin maine oli ajastaan joko edellä tai jäljessä. Joka tapauksessa hän ei seurannut aikaansa, mikä johtui siitä, ettei Rolexilla ollut tuohon aikaan jälleenmyyntiä Saksassa. Muusikkona hän oli monipuolinen, vaikkei aina tilanteen tasalla, kuten usein kirkollisissa musiikkitilaisuuksssa. Hän saattoi innostua säestämään virttä pyykkilaudalla, vaikkei hänellä mikään pyykkilautavatsa ollutkaan. Hän soitti niin taitavasti, ettei kukaan olisi kyennyt lyömään häntä laudalta siinä. Joka tapauksessa hän soitti monia instrumentteja, muttei tiettävästi ainakaan kymmentä enempää yhtaikaa. Luuttu oli hänelle tuttu muutenkin kuin lattianpesun yhteydessä. Bach oli tunnettu luutisti paikallisissa kirkkomuusikoiden illanvietoissa. Näistä ajoista periytyen ovat nykyajankin monet kanttori-urkurit tutustuneet perusteellisesti vähintäänkin oluen valmistukseen.

Hänen pojistaan tuli myös päteviä ammattimuusikoita. Eräs heistä muutti koiksi Englantiin asti. Ammatikseen muusia syövät koit koettiin siellä kiusallisiksi, ja hän palasi takaisin Saksaan, missä hänelle koitti paremmat apajat. Kuten tunnettua, tuohon aikaan nimi Bach tarkoitti yksinkertaisesti muusikkoa eikä puroa niinkuin nykysaksassa. Siksi muusikoksi rupeaminenkin oli helppoa, senkun vain vaihtoi nimensä Bachiksi.

Isäänsä vanhaksi kaljuksi kutsuneet pojat saivat historialta pitkän nenän (ns. Pinocchio-syndrooma), sillä tämä on heitä nykyään paljon tunnetumpi. Pojista vanhin, Wilhelm Friedemann, vietti kyseenalaista elämää, ja kuolikin unohdettuna mikä ei ollut yhtä kyseenalaista, toisin kuin isänsä, jonka maallisia jäännöksiä (syväjäädytystekniikan menetelmistä oli tuolloin tunnettu pari syväjääkaudenjälkeistä tapaa) kohdeltiin suorastaan taivaallisesti: ne siirrettiin moneen kertaan paikasta toiseen, milloin haudanryöstäjien pelossa, milloin englantilaisten lennellessä ympäriinsä Saksassa sinkoamassa räjähtäviä pääsiäismunia omituisista rautalinnuistaan. Ei ole tiedossa olisiko Bachin pääsiäisoratorio ollut inspiraation lähteenä kyseiselle toiminnalle.

Ja samassa lauloi kukko

[muokkaa] Teoksia

Vokaalimusiikki

Saksan kielen vokaaleja tehokkaasti hyödyksi käyttämällä Bach loi suuren joukon vokaaliteoksia kappelivoileipäkuoroille (a capella), mistä syystä myöhemmät saksalaiset kuorot joutuivat tyytymään pelkkiin konsonantteihin. Näitä marssivia resitatiivikuoroja esiintyi runsaasti Saksassa ulkoilmatilaisuuksissa vielä joitakin vuosikymmeniä sitten.

Tunnetuimpia ovat Lutherin raamatunkäännöksiin nuotitetut messut, oratoriot ja passiot, Korsikan-ralleista puhumattakaan. Niissä Bach onnistuneesti purki painettaan saada säveltää oopperoita, toisin kuin Händel, joka saattoi vapaasti ilmaista itseään tällä musiikkidraaman jalolla saralla muutettuaan barbaariseen Englantiin harjoittamaan suosimaansa pubismia. Myös orkestraalinen puoli oli näissä vahvasti edustettuna muutenkin kuin pyykkilautaosuuksin.

Passioiden aikana oli ehdottomasti kielletty syömästä mitään muuta hedelmää.

Orkesterimusiikki

Barokkiajan orkestereissa ei ollut käytössä nykyajan rokkiorkesterin tapaan sähköisiä soittimia, vaan tunnelma piti sähköistää staattisen sähkön suomin keinoin. Tässä oli suureksi hyödyksi kampaviulu (viola da Kampa), jonka avulla tuotettiin ennen konsertin alkua runsaasti irtaannutettuja elektroneja konserttisalin ilmaan. Vielä nykyäänkin voi kokeilla hiuksia kampaamalla staattisen sähkön voimaa. Kellä siis on. Kampa tai ainakin hiukset. Peruukki suojeli muusikoita liialta staattiselta sähköltä, miksi ne olivat yleisiä barokkikonserteissa myös itseään suojaamaan pyrkivien henkilöiden keskuudessa.

Bachin concerto grossot ovat tunnetuita kaikkialla, erityisesti ns. brandenburgilaiset konsertot. Hamburgilaiskonsertot ovat ilmeisesti jo koluttu loppuun, vaikka hamburgereita myydään edelleen.

Soitinmusiikki

Soolosoittimille sävelletyt sarjat ja partitat kuin myös sonaatit ja monet muut pikkukappaleet ovat nykyäänkin monien huuliharppuunoiden hampaissa. Erityisesti viululle sävelletyt sooloteokset ovat suosittuja, ja niiden harjoitustiloiksi on useissa kaupungeissa rakennettu maan alle paineaaltoja hyvin kestäviä luolastoja, joita virallisesti kutsutaan väestönsuojiksi. Paremmassa suojassa väki on kylläkin kotonaan viulistin harjoitellessa ko. tiloissa.

Kampaviulu laittoi soittimien kehitykselle kampoihin ennen kampamaneetin saapumista.

[muokkaa] Muuta

Brasilialainen säveltäjä Heitor Villa-Lobos kirjoitti useita teoksia nimikkeellä Bachianas Brasileiras kostaakseen Bachille tämän piintyneen tavan kopioida edeltäjiensä musiikkia. Nämä pilkkalaulut sisältävät otteita Bachin musiikista ja brasilialaisesta intiaanimusiikista. Otteista mainittakoon niskalenkki ja Bmaj7+6.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä