Jenson Button

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hikiquote notext.png Hikisitaateissa on kokoelma Jenson Buttonin kuuluisimpia sitaatteja.
Kuva Jenson Buttonin unesta, jossa hän pääsee ajamaan Ferraria.

Jenson Alexander Lyons Button (suom. Jönssi Nappula) (s. 19. tammikuuta 1980 Frome, Somerset, Englanti) on brittiläinen autourheilija.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa]

Button aloitti "ajamisen" jo viisivuotiaana ajaen isänsä uuden Volvon päin autotallin seinää. Isä vakuuttui samantien poikansa ajotaidoista ja päätti ostaa Jensonille ikioman formula-auton. Tämän jälkeen Jenson ajeli päivät pitkät takapihalla seuranaan päiväkotikaverinsa Nelson Piquet Jr. Kaksikymmentä vuotta tämän jälkeen ja Jenson sai ykköskuljettajan paikan PUB-talliin.

Nuoruudessaan Button ajoi myös mikroautoilla, joissa pärjäsikin aika lailla formuloita paremmin. Button pääsi kuitenkin Formula 3 -luokkaan ja myöhemmin vielä Formula 1 -sarjaan.

Ura[muokkaa]

Formula 1: Uran alku (2000–2008)[muokkaa]

Button aloitti uransa vuonna 2000 PUB-tallissa, jossa hän aloitti koko uransa erittäin menestyksekkäästi. Vuosina 2001 - 2002 hän kokeili Benettonin (myöhemmin Renaultin) autoa, mutta kyllästyi kilpailemaan naisten huomiosta tallipäällikkö Flavio Briatoren kanssa ja palasi takaisin PUB-tiimiin, (Tosin sillä kerralla hän meni vahingossa väärään osoitteeseen.) ennen kuin siirtyi kaudeksi 2006 Honda-talliin. Hänen kulta-aikaansa olivat kaudet 2004 - 2006, jolloin hän haali kokoon kiitettävästi MM-pisteitä.

Formula 1: Mestaruusvuosi Brawn GP:llä (2009)[muokkaa]

Jenson Button saunomassa Lapissa vuoden 2009 alussa. "Sitten keittämään pontikkaa!"

Button oli ajanut koko uransa ilman voittoja, ilman pisteitä, ilman kypärää, ilman palkkaa, ilman kunnon F1-autoa ja tallikaveria. Hän oli siis vain ajanut kahdeksan vuotta potkulaudalla.

Kaikki kuitenkin muuttui vihdoin vuonna 2009, kun Honda-talli ei kestänyt enää nöyryytystä ja päätti myydä tallinsa punnalla Ihmemies "Ross" MacBrawnille. Ross taikoi Hondan auton Ferrariksi ja nimesi sen itsensä mukaan. Ferrarin hän taas muutti Hondaksi. Hän potki kaikki pihalle tallista, koska pystyi voimiensa avulla kehittämään autoa itse.

Brawn olisi voinut myös ohjata autoja, mutta päätti sääliksi antaa maamiehensä Buttonin voittaa kerrankin maailmanmestaruuden. Tallin kakkoskuskia ei ollut vaikea valita, sillä hän tiesi hyvin yhden säälittävän brasilialaisveteraanin, jota hän oli nöyryyttänyt jo aikaisemminkin.

Formula 1: Kuskina McLadalla (2010–2017)[muokkaa]

Mestaruutensa voitettuaan Button päätti ottaa haasteen vastaan ja siirtyi McLada-talliin. Ensimmäisenä vuotenaan hänen ajonsa oli hieman mitä sattuun, mutta kaudella 2011 hän pärjäsi suhteellisen hyvin Lewis "Crasher" Hamiltonille. Lewisin näkyminen taustapeileissä sai Buttonin sydämen hyppäämään kurkkuun.

Sama meno jatkui Fernando Alonson tultua mukaan talliin 2015. Buttonin sydän alkoi reistailla, ja vuonna 2016 hän päätti jäädä Formula 1 -sarjasta (ainakin toistaiseksi) sapattivapaalle, jotta saisi ainakin sydämensä toimimaan taas kunnolla.

Kun Alonso päätti kokeilla onneaan kuuluisassa Indianapolis 500 -kisassa toukokuussa 2017, niin Button suostui Alonson korvaajaksi, koska Alonso oli samaan aikaan toisella mantereella eikä aiheuttanut Buttonille turhaa sydämentykytystä. Ensimmäiset kierrokset Monacon kapeahkolla radalla sujuivat hyvin, mutta Button päättikin F1-uransa jättiyllätyksellä: hän "leipoi" Pascal Wehrleinin auton 90 asteen kulmaan impressionistiseksi taideteokseksi Portier-mutkan seinää vasten.[1]

F1-uran tyylikkään lopettamisensa jälkeen Button siirtyi ajamaan Heikki Kovalaista vastaan Japanin Super GT -sarjaan[1].

Yksityiselämä[muokkaa]

Buttonin F1-kausi 2009 alkoi lupaavasti, kun hän voitti MTV3:n järjestämän Seksikkäin formulakuski -äänestyksen.

Samana vuonna Button alkoi seurustelemaan sekarotuisen alusvaatemallin, Jessica Michibatan kanssa. Monet ajattelivat, että Buttonilta on yksi ruuvi löystynyt, kun hän on tavallisesti seurustellut samanaikaisesti keskimäärin reilusti yli kymmenen naisen kanssa. Analyytikkojen mielestä Buttonin sekopäisyys johtuu siitä, että hän oli keittänyt liikaa pontikkaa Mika Salon kanssa.

Tilastot[muokkaa]

Kausi Talli MM-pisteet Sijoitus
2000 PUB (14) 012 8.
2001 Benetton 2 säälipistettä. 17.
2002 Renault 14 7.
2003 BAR (PUB) 17 9.
2004 BAR (PUB) 85 3.
2005 BAR (PUB) 37 9.
2006 Honda 56 6(9).
2007 Honda Liian vähän. 15.
2008 Honda Taaskin liian vähän. Liian huono.
2009 Brawn GP (5)95 1.
2010 McLada 214 5.
2011 McLada 270 Liian hyvä.
2012 McLada 188 5.
2013 McLada 73 9.
2014 McLada 126 8.
2015 McLada Liikaa (Alonson mielestä.) 16.
2016 McLada Sopivasti (Alonson mielestä.) 1
2017 McLada 0 -

Viitteet[muokkaa]

Katso myös[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Kauden 2017 Formula 1 -tallit ja -kuljettajat
Scuderia Ferrari Saksa.gif Sebastian Vettel Suomi.gif Kimi Räikkönen
Sahara Force India F1 Team Icons-flag-mx.png Sergio Pérez Ranska.gif Esteban Ocon
Haas F1 Team Ranska.gif Romain Grosjean Danish flag 1.gif Kevin Magnussen
McLaren Honda Formula 1 Team Icons-flag-be.png Stoffel Vandoorne Spanish flag 1.gif Fernando Alonso
Mercedes AMG Petronas Motorsport Iso-Britannia.gif Lewis Hamilton Suomi.gif Valtteri Bottas
Red Bull Racing Australia.gif Daniel Ricciardo Alankomaat.gif Max Verstappen
Renault Sport Formula One Team Saksa.gif Nico Hülkenberg Iso-Britannia.gif Jolyon Palmer
Sauber F1 Team Swedish flag 1.gif Marcus Ericsson Saksa.gif Pascal Wehrlein
Scuderia Toro Rosso Icons-flag-ru.png Daniil Kvyat Spanish flag 1.gif Carlos Sainz, Jr.
Williams Martini Racing Icons-flag-ca.png Lance Stroll Brazil Flag 1.gif Felipe Massa