Jarkko Tontti

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Stop hand.png Jarkko Tontti on julistettu idiootiksi, sillä hän on todistetusti tyhmempi kuin vasemman jalan saapas.
Viimeksi mainittu valmistelee tutkimuksen johdosta kunnianloukkauskannetta.
Jarkko Tontti, Suomen johtava mielipiteenvastainen mielipidekirjoittaja ja intellektuelli

OTT, diplomialikersantti Jarkko Volmari Kuulapää-Tontti (s. 9. joulukuuta 1971 Tampere) on erinomainen osoitus siitä, miten täysin lahjattomasta, karismattomasta ja epäkiinnostavasta urbaaninvihreästä humanistista voi saada tunnustetun mielipidevaikuttajan kotimaisen kulttuurieliitin huipulle, kun vain jaksaa tarpeeksi brändätä (siis juottaa toimittajakavereille alkoholia). Herra oikeustohtori Tontin myhistelevät lukioesseet ovat lunastaneet järkkymättömän tonttinsa Helsingin Sanomien palstoilta, sillä suurena ja trendikkään kansainvälisenä, monimutkaisen kuuloisissa toimikunnissa vaikuttaneena ihmisoikeusaktiivina hän kiilaa kaikkien muiden toistaitoisten kynänpyörittelijöiden ohi. Tontti on muiden Hesarin kolumnistikaartilaisten tavoin ottanut kotimaisen julkisen keskustelun syövyttämisen kunniatehtäväkseen, eikä hänen tonttinsa ole taatusti ihan heti myytävänä.

Tontun viiltävän analyyttisen säilän kohteeksi ovat joutuneet niin J.R.R. Tolkienin tuotanto (Tontti havaitsi 1900-luvun merkittävimmän, luetuimman ja tutkituimman fantasiaeepoksen ällön vanhoilliseksi ja vei sen paperinkeräykseen, koska sitä on lukenut kuulemma joku Halla-ahokin)[1], Tarja Halosen parin vuoden takainen presidenttikausi (Tontti teki oivaltavan huomion, että Halonen ei välttämättä ollutkaan politiikan Muumimamma! Lisäksi hän kieltäytyy äänestämästä presidentinvaaleissa niin kauan kuin Jarkko Tontti ei ole vakavasti otettava ehdokas kansakunnan ykkösmieheksi), Nato-myönteisyys ja Nato-vastaisuus, suomettuminen ja suomettumattomuus sekä karmivat, pieneltä taskussa kulkevalta näytöltä luettavat kirjat. Jarkko Tontin tärkein yhteiskunnallinen intressi on kuitenkin tuoda nimi Jarkko Tontti kaikkien huulille, halusivat nämä sitä tai eivät.

Jarkko Tontti on tekijänoikeuksien viimeinen voimallinen puolestapuhuja Suomessa. Hän on viimeinen, koska kaikki muut tekijänoikeuksien puolestapuhujat ovat Tontin tekijänoikeusnillitystä kuunneltuaan ryhtyneet piraateiksi. Tontti ei osaa keskustella tekijänoikeuksista rakentavasti, sillä oikeustieteen tohtorimme tuntuu rinnastavan tekijänoikeudet ihmisoikeuksiin ja on siksi täysin umpiluupäisen ehdoton tässä yhden miehen noitavainossaan. Tontin keskustelustrategia on tiivistettävissä kolmeen kohtaan: jankkaa, jankkaa ja jankkaa.

Toisin kuin monet luulevat, Jarkko Tontti ei ole kirjailija eikä varsinkaan runoilija. Se, että hänen suttaamiaan räpöstyksiä on päässyt osaksi suomalaista kirjallisuusinstituutiota, ei tarkoita, että kukaan tuossa instituutiossa tajuaisi mistään mitään.

Tyylinäyte[muokkaa]

»Toisaalla ovat kaikkien maiden konservatiivit, kuten Kiinan nykyiset vallanpitäjät. He puhut [sic] kansallisesta edusta, perinteistä ja yhteisöllisyydestä. He pelkäävät ihmisten erilaisuutta ja osaavat vain vihata. He ovat väärässä.

Toisaalla ovat liberaalit, Liu Xiaobon ja Heinrich Heinen kaltaiset ihmiset. He puhuvat ihmisestä ainutkertaisena yksilönä. He puolustavat ihmisen oikeuksia, vapauksia ja mahdollisuuksia. He ovat oikeassa. He voittavat.»
(Tontti "2000-luvun globaalista jakolinjasta" Vihreässä langassa 13.12.2010[2])

Joitakin möläytyksiä[muokkaa]

”Jarkko & jeansibeliusmainen otsanrypistys. Vanheneminen on vakava asia.”
– Jarkko Tontti 9.12.2014
  • ”Väitellessään” Nina Mikkosen päästämän koliikkikähinän kanssa Ylen aamuteeveessä (17.1.2009) Tontti sanoi: ”Mä vaan kehotan ja toivon että ihmiset on itsekriittisiä. Mistä tulee mielipiteet? Ne tulee vanhemmilta, ne tulee yleisestä ilmapiiristä – ja ainoa keino murtaa se on uskottava tieteellinen tutkimus.” Ajattelu tulee jättää Jarkko Tontille.
  • ”Piraatti kerää irtopisteitä hyötymällä taiteilijoiden teoksista. Joopati joo.” Tontti osoittaa poliittista kaukonäköisyyttä, keskustelutaitoa ja monipuolista ajattelua kommentoidessaan Jyrki Kasvin Facebook-tilapäivitystä, jossa Kasvi antoi ymmärtää olleensa kirjastossa lukemassa lapsille satuja ääneen. Koko keskustelu kyseisessä tilapäivityksessä on muutenkin aivan hillitöntä settiä.
  • ”Kiinnostavaa on se, että Syksy Räsänen on yhä, kaksikymmentä vuotta myöhemmin samannäköinen. Gootit ovat pyörineet katukuvassa kymmeniä vuosia, eivätkä he enää hätkäytä. Pikemminkin päinvastoin. Vaikutelma lähenee koomista. Kuin joku vetäisisi päälleen 1980-luvun kirjavat saliverkkarit tai ovenpieliin kolahtelevat olkatoppaukset.” (HS.fi 6.2.2013) Sanoo keski-ikäinen mies mustassa Dressmannin villakangastakissa ja kaulahuivissa. Kolumni on otsikoitu herttaisesti ”On monta tapaa olla nolo keski-ikäinen”.
  • ”Minä en äänestä presidentinvaaleissa ollenkaan. Ne ovat politiikan tositeeveetä, viihdehattaraa, jossa keskitytään henkilöihin eikä asioihin.” (HS.fi 17.2.2014) Rohkein tapa vaikuttaa asioihin on olla vaikuttamatta niihin.
  • ”Eilen Sibeliuksen syntymäpäivä, tänään Jarkon. Ei voi olla sattumaa. Otsarypyt, otsarypyt!” (FB 9.12.2014) Itse asiassa kyseessä ei ole sama päivä, joten sattuma on mahdollinen selitys.
  • ”Ihminen tarvitsee verkkaisia matkoja ja paperisia kirjoja” (10.4.2013). Käsittämätöntä dadaa matkustamisen auvosta fyysisten kirjojen ylivertaisuuteen, kohtunostalgiaan ja Ikaros-myyttiin:

»Ihmisenä oleminen on kolmiulotteista, esineemme ovat osa meitä. Kotisi tavarat kertovat sinusta paljon. Samoin se, mitä esineitä otat mukaan matkalle. Minä haluan tärkeät kirjani esineinä, en katoavina merkkeinä litteällä näytöllä. Matkustaessa esineiden tärkeyden huomaa erityisen hyvin. Laukkua pakatessa on pakko miettiä, mitkä esineet ovat oikeasti merkittäviä. Olen ulkoiluttanut monella matkalla vanhaa silkkisolmiotani käyttämättä sitä kertaakaan. Varmuuden vuoksi. Ja pidän sen väristä. Muutamakin romaani on kulkenut laukussani maapallon ympäri. En ole lukenut niitä, enkä ehkä luekaan. Ei se mitään. Haluan selailla niitä. Pidän niiden hajusta ja painosta. Nykyään junamatkailu on matkustamisen aatelisluokka. Yksi syy tähän on junan keinunta. Voi olla, että jokainen ihminen kaipaa tietämättään takaisin kohtuun, lämpimään soppeen, jossa ei tarvitse välittää mistään, vaan nyt on hyvin. Verkkaan keinahteleva junamatka simuloi tätä olotilaa. Eikä tarvitse pelätä Mannerin runon lentäjäenon kohtaloa: Eno oli pitkä, päätä pitempi muita. Liian pitkä, ja kerran hän loukkasi päänsä taivaan kattoon tai konekiväärirenkaaseen ja putosi alas kuin ruutuun lentänyt lintu ja kuoli ja haudattiin.»

  • ”Flunssa pakottaa pysähtymään, ja se on salaa ihan mukavaa” (HS 20.1.2015). Kolumnisti joutui nuhan hampaisiin, joten selviytymiseen tarvittiin tietysti julkinen lässytys. Hyvää pohdintaa. ”Flunssa on kuin vanha vihamies, ihminen, jonka kanssa on joskus kauan sitten riidellyt lujaa. Jostain syystä häneen törmää säännöllisin väliajoin, pari kertaa vuodessa vähintään. Hän kävelee vastaan kadulla, etkä enää ehdi vaihtaa toiselle puolelle. Mitään ei ole tehtävissä. Tulee nurja olo, päivä on pilalla. Ikävintä on flunssan alussa, kun tietää, että yskää ja surkeutta on edessä pari viikkoa”, mutta onneksi Kurja olo voi hyvinkin helpottaa, kun lukee ihmisistä, joilla menee vielä huonommin, esimerkiksi Victor Hugon klassikosta Kurjat.”
  • ”Woke-aktivismi uhkaa liberaalia demokratiaa” (Verkkouutiset 22.11.2021 (ikilinkki)). Säkenöivän nahkakuupan osoitus älyllisestä ahkeruudesta ja erinomaisesta mittasuhteiden, nyanssien ja termien tajusta. Tätä tekstiä on vaikea olla kuulematta ininänä kallossaan. Samaistuminen Jean Sibeliukseen kaljuuntumisen ansiolla jatkuu vahvana. Tontti pistää samaan säkkiin oman maansa valmiiksi vihattuja vähemmistöjä halventavan stereotypiahuumorin kritiikin, tyhmimmät äläkät jostain periaatteellisesta yksinoikeudesta hiustyyliin ja rinnastaa tämän kaiken Sibeliuksen esittämiseen juoppona brittiläisessä näytelmässä, tulee kyseenalaistaneeksi jopa melko laajalti ”woke-aktivismin” ulkopuolella käytetyn alkuperäiskansan käsitteen ja ilmeisen vahingossa näyttää vihjaavan alkuperäiskansojen olevan tiukalla oman ennakkoluuloisuutensa takia:

»Yksi tyypillinen woke-aktivismin muoto on niin sanotusta kulttuurisesta omimisesta kilahtaminen tai loukkaantuminen tavoista, joilla etnisten ryhmien jäseniä esitetään. Blackface -kohuja on ollut useita, on loukkaannuttu sombrerojen, intiaanipäähineiden ja saamelaispäähineiden käytöstä. Suomessa anteeksipyydeltiin 1980-luvun huumoriohjelmaa Hymyhuulet, jossa kuvattiin humalaisia saamelaisia ja romaneja. Pikkulettien eli braidsien käyttämisestä on myös lietsottu woke-raivoa.

Mitäpä jos lähtisin tälle tielle itsekin? Barnesin kirjaan perustavassa näytelmässähän aivan selvästi loukattiin suomalaisia. Ikään kuin me olisimme kaikki tökerösti käyttäytyviä juoppoja. Tai loukkautuisinko kulttuurisesta omimisesta? Näytelmässä hyödynnetään suomalaisen kulttuurin keskeistä vaikuttajaa, hänet esitetään loukkaavalla tavalla ja sillä tehdään rahaa vähät välittäen siitä, miltä se suomalaisista tuntuu.

Vai pitäisikö peräti luoda uusi loukkaantumisperuste ja identiteettipoliittinen mätkintäase? Olkoon se calvuismi (lat. calvus, kalju). Miksi Sibeliusta ja meitä muita kaljuja aina pilkataan? Kun tarkemmin ajattelee, niin meitähän on kiusattu vuosituhannet! Miten on mahdollista, että vielä vuonna 2021 meidät kaljut esitetään surkeina viskiä latkivina narisijoina, kuten näytelmässä tehtiin?

Loppujen lopuksi kyse on ihmiskäsityksestä. Woke-aktivismin taustalla on kollektivistinen ihmiskuva. Ihminen ei ole yksilö vaan vain jonkin identiteettiryhmän jäsen. Täsmälleen sama ihmiskäsitys on kansallismielisillä kuumapäillä, jotka keuhkoavat kantasuomalaisuudesta. Mikä lopulta erottaa kantasuomalaispuheen alkuperäiskansapuheesta? Minusta ne molemmat tuoksahtavat 1930-luvulta. Vallitsevan tieteellisen käsityksen mukaan kaikki ihmiset ovat lähtöisin Afrikasta, josta esivanhempamme hiljakseen levittäytyivät eri puolille maapalloa. Mitään alkuperäisiä kantakansallisuuksia tai alkuperäisiä kulttuureja ei ole olemassakaan. On ihmisiä. He elävät yhdessä erilaisilla tavoilla. Parhaiten tuntuvat menestyvän ne, jotka omivat uteliaasti toisilta ajatuksia, tapoja ja toimintamalleja. Huonosti menestyvät ne, jotka arvostavat muuttumattomuutta ja loukkaantuvat eri mieltä olemisesta.»

Katso myös[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • [1] Kuntosaliaiheisen romaanin julkaisuhaastattelu, hävettävän ärsyttävänä (alkaen romaanin teemasta) hauska.

Viitteet[muokkaa]

  1. Lisäksi Tontti keksi päästään, että kyseessä olisi myös vaarallisen konservatiivin Antti Nylénin suosikkikirja. Tästä sakeasta episodista ks. esim. Nylénin kuvaus, Häviö s. 116–117.
  2. http://www.vihrealanka.fi/blogi/liu-xiaobo-ja-2000-luvun-globaali-jakolinja