Jari Sillanpää

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Oldgayflag.jpg Tälle sivulle EI SAA lisätä enää yhtään homouteen liittyvää materiaalia,
jotta Hikipedian palvelimet eivät kaatuisi jatkuvan liikenneruuhkan takia.
Lapset, älkää lukeko tätä kotona. Menkää kaverin luo.
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Jari Sillanpäästä.


Sillan pää vedessä.
”Mikä roskakirja tämä on! Tämän mukaan toisen meistä pitäisi olla nainen!”
~Jari Sillanpää lukiessaan oman kultansa kanssa seksikirjaa
”Näyttäkää minulle tyytyväinen feministi, niin minä näytän teille Jari Sillanpään tyttöystävän!”
~Tony Halme

Jari Sillanpää (syntynyt 16. elokuuta 1965, Ludvika, Ruotsi) on erityisesti seksuaali-identiteettinsä etsimisestä tunnetuksi tullut kaappihomohumppa-artisti ja ruuna. Hän on saanut vahvasti vaikutteita esiintymisistään ruotsinlaivoilla. Lukuisia hänellä on faneja DTM-yökerhossa, ja hänen taustaorkesterina toimii Klamydia.

Sillanpää on Suomen parhaiten menestynyt laulaja, jonka kappaleita voi kuunnella vain humalassa. Jotkut muusikot, joita voi kuunnella myös selvinpäin, ovat toki menestyneempiä.

Jari Sillanpäätä epäiltiin homoksi heti, kun hänet nähtiin Juha Miedon kanssa Tangomarkkinoiden Vip-teltalla intiimissä kanssakäymisessä. Epäilyjä ei ainakaan vähentänyt tapaus, jossa Jari Sillanpää tuli Joensuuhun. Joe nimittäin meinasi tukehtua, eikä Sillanpään maine tästä ollenkaan parantunut. Sillanpään seksuaalinen suuntautuminen oli monien, esimerkiksi Marco Bjurströmin, huulilla. Huhukierteestä johtuen koko Jari Sillanpään imago romahti ja mullistui kansan silmissä, kun hän 23. helmikuuta 2006 hän paljasti Nelosen Tuomas & Juuso Experience -ohjelmassa että on homo. Tunnustamista helpotti se, että hän ei ymmärtänyt, että Tuomas ja Juuso eivät olleet miespari, vaan ainoastaan sattuivat juontamaan yhdessä. Sillanpäällä itsellään oli tapana vain juontaa yhdessä. Sillanpää sanoi pitäneensä asian salassa, koska uskoi, ettei lehdistö osaa suhtautua siihen sopivalla tavalla, vaan repostelisivat aiheesta. Paljastuksen jälkeen Sillanpää on valittanut siitä, että lehdet toimivat juuri näin, vaikka hän tiesi tai hänen vähintään olisi tullut tietää.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Jari Sillanpään rakkauslaulu

Jari Sillanpää on tehnyt rakkauslaulun omalle kullalleen (sävel isänmaallisesta kappaleesta Kuullos pyhä vala).

Laulun sanat:

Kullis on mun suussa rakkain, homppeli.
Kieles eturauhastani hinkkaapi.
Kohta mulkun tuikkaan suolees,
sinne ruikkaan orkun mahtavan,
lastin valtavan.

[muokkaa] Diskografia

[muokkaa] Triviaa

[muokkaa] Viitteet

  1. http://www.uusisuomi.fi/viihde/114006-jari-sillanpaa-lehdelle-%E2%80%9Dmina-keksin-salmiakkikossun%E2%80%9D
Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut