Jakki

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yak-15-taistelujakin suihkuputken säädintä kalibroidaan optimaalista työntövoimaa varten.

Jakit ovat lempeitä pullamössösukupolven lehmiä. Nämä pyöreähköt, haisevat ja karvaiset olennot ovat varsin yleisiä Euroopan alueella. Osa jakeista kuitenkin viihtyy myös esimerkiksi Himalajalla sekä Alpeilla, koska kukaan ei siedä niiden hajua. Jakit valtaavat yleensä itselleen elinalueen yksinkertaisesti menemällä tälle alueelle ja odottamalla, että muut lähtevät. Eli ne joko tapetaan tai ihmiset lähtevät itse. Jakkien tappaminen on kuitenkin todella hankalaa, sillä niillä on isot sarvet sekä vahvat jalat, joilla potkia viattomia ihmisiä. Siksi nämä olennot eivät ole erityisemmin suosittuja. Ne laiduntavat yleensä laumoissa, suurin nähty lauma sijaitsee Siperiassa, koska siellä on kovin vähän ihmisiä. Kukaan, joka on kuvannut tätä laumaa, ei ole palannut elossa takaisin, sillä tämä valtava jakkilauma haisee niin pahalle, että valokin pyörtyy. Siksi kuvausetäisyydelle pääseminen on itsemurha, mutta muutamat rohkeat venäläiset (jakeista kiinnostuneet asiantuntijat) ovat uhranneet henkensä saadakseen lisätietoa näistä jakeista. Koska ne liikkuvat laumoissa ja kukaan ei tule niitä lähellekkään, niistä ei tiedetä tämän enempää. Esimerkiksi jakkien lisääntyminen, ravinto, arvoitu elinikä ja lempipeli ovat avoimia kysymyksiä, joihin ei ehkä ikinä saada vastausta.

Bully.jpg Tämä artikkeli on tynkä, joten isommat kiusaavat sitä.
Pidä pienemmän puolta laajentamalla artikkelia.