Jälkikristillisyys

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vaikeina aikoina Jeesus kävelee yksin ja hänellä kuluu myös epätavallisen paljon tupakkaa; Savuttelusta tulee usein keuhkosyöpä syntiselle sivulliselle, ilmeisesti kannettavan poloisen kokeman passiivisen tupakoinnin vuoksi.

Jälkikristillisyys kuvaa maallistunutta maailmaa. Jälkikristillisyyttä pidetään suurena uhkana länsimaiselle sivistykselle, sen yhteiskunnille ja kaikelle muullekin. Jälkikristillisyys tuo mielikuvia ateismista. Ja jälkikristillisyyden katsotaan uhkaavan länsimaista kulttuuria niin että ateismi ja ateismin suosinta tarkoittaa sitä että maasta tulee islamistinen. Jälkikristillinen maailmankatsomus on pinnallinen ja moitittava. Läpeensä moitittava. Ja älyllisesti huonolaatuinen. Aggressiivinen. Ja tyhmä.

Jälkikristillisyys alkoi kun kanadalainen opettaja Margaret Fishback rakensi vuonna 1964 runon. Runo on käännetty suomen kielelle nimellä "Kaunein uni". Seksuaalisen vallankumouksen ja muun paheellisen nuorisotoiminnan aikana tämä runo dekadentisoi monia kristittyjä pinnallisuuteen ja turmelukseen.

Runo kertoo siitä miten Fishback kulkee rannalla Jeesuksen kanssa. Ja miten hän seurasi tapahtumia elämässään. Ja miten hyvinä aikoina hiekassa oli kahdet jalanjäljet. Ja kun vaikeita ja surullisia aikoja katsoi, jalanjälkiä oli vain yhdet. Runon loppuhuipennus on se, että tämä ei tarkoittanut että ihminen olisi ollut vaikeuksissaan yksin. Sen sijaan Jeesus oli kantanut häntä käsivarsillaan.

Tämän runon idean muunnelmat ovat sittemmin turmelleet monien ihmisten ajattelukykyä ja murentaneet kristillisen sympatian ja myötäelämiskyvyn nenäkkääksi automaattivastaukseksi jonka tehtävänä on enemmänkin saada pisteitä näsäviisastelukisassa ärsyttäviä ateisteja vastaan kuin tarjota minkäänlaista toivoa tai lohtua vaikeuksien edessä painiville.