Isänmaallisuus

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Se on vastenmielistä.”
~Alexander Stubb[1]

Isänmaallisuus eli patriotismi on bakteeritauti, joka voi hoitamatta johtaa kuolemaan. Se on johtava sotilastappioiden aiheuttaja, jota suurempi tappava vaikutus on vain huonolla hygienialla ja punataudilla.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Oletko SINÄ isänmaallinen?

Kuvan henkilö on isänmaallinen. Isänmaalliset henkilöt ovat vakavia aina valtiolipun lähettyvillä.

Isänmaallisuuden aiheuttaa ilman välityksellä tarttuva bakteeri Patriotismus vulgaris. Isänmaallisuus diagnosoitiin ensimmäisen kerran 1700-luvulla. Tähän mennessä sitä oli pidetty alkoholin välityksellä tarttuvan tyhmänrohkeuden alalajina. Isänmaallisuus leviää audiaalisesti nautitun ulosteen välityksellä, ja sitä levittävät tavallisimmin poliitikot, urheilukisat ja Ranskan keisarit. Bakteerista on olemassa vielä tuhoisampi muoto Patriotismus chauviniensis, joka onneksi on varsin harvinainen, ja jota Euroopassa ei ole tavattu toisen maailmansodan jälkeen.

Erityisen vastustuskykyiset kannat saavat tavallisesti alkunsa suurista ulostekeskittymistä, kuten propagandasta ja populististen poliitikkojen korvien välistä. Leviämistä edistää bakteerille altistuvan ryhmän heikko sosioekonominen asema. Tavallisimmin ilmeneviä oireita ovat suunnaton epäluuloisuus ulkomaalaisia kohtaan,[2] itsetuhoiset taipumukset ja henkisten kykyjen turtuminen.

[muokkaa] Tunnettuja epidemioita

Kuten tunnettua, isänmaallisuus vaikuttaa vahingollisesti vain ulkomaalaisiin, jotka ovat joka tapauksessa epäilyttäviä. Historia tunteekin useita tapauksia, joissa petolliset ulkomaalaiset ovat joutuneet isänmaallisuuden kouriin, mikä on johtanut naurettavaan hanhenmarssiin ja typeriin seremonioihin. Sen sijaan suomalaiset isänmaalliset seremoniat eivät ole naurettavia, vaan arvokkaita ja juhlallisia.

  • Vuoden 1776 suuri epidemia – Pohjois-Amerikan brittiläisissä siirtokunnissa kulovalkean tavoin levinnyt Patriotismus vulgaris- epidemia, jonka arvellaan aiheutuneen merivedessä siirtokuntien satama-altaissa majailleesta bakteerikannasta. Sen torjumiseksi mm. Bostonin satama-allas yritettiin myrkyttää teenlehdillä, mutta vaikutukset osoittautuivat päinvastaisiksi. Sairauden murtama George Washington julisti Amerikan olevan ”urheiden ja vapaiden maa”, paitsi mitä siellä asuviin mustiin tuli. Washington ei kiistänyt näiden urheutta, vaan ainoastaan vapauden. Epidemia vaati välittömästi useita kymmeniä tuhansia kuolonuhreja ja jatkuu edelleen esimerkiksi Irakissa. Kanada kykeni torjumaan epidemian 1812, mutta edes taudin kantapesäkkeen, Washingtonin hävittäminen polttamalla ei kyennyt nujertamaan bakteeria.
  • Ranskan pandemia – Vaikka vallankumouksen aiheuttikin pahamaineinen kapinavirus, sen jälkeisissä oloissa isänmaallisuusbakteeri menestyi mainiosti. Oireet etenivät pitkälle, sillä ennen pitkää tartunnan saaneet alkoivat pukeutua oudosti ja puhutella toisiaan ”kansalaisiksi” ja ”isänmaanystäviksi”. Ankarimmillaan tauti johti pään irtoamiseen. Epidemia vaati kymmeniä tuhansia kuolonuhreja. Se levisi myös sen naapurimaihin, ja aiheutti satojatuhansia kuolemantapauksia kautta Euroopan. Tämä oli ensimmäinen varmuudella diagnosoitu Patriotismus chauviniensis -epidemia.
  • Isovenäläinen mutaatio (P. vulgaris panslavisticus) – Tämä mutaatio syntyi jo 1800-luvulla taudin levittyä Ranskasta Venäjälle, ja sopeutui myöhemmin elämään symbioosissa kommunismiviruksen kanssa. Sen sijaan demokratian kanssa tämä muoto ei pysty selviytymään ja pyrkiikin siksi aina torjumaan uhkan. Oireet ilmenevät sotilasasuisten uhrien pakkoliikkeinä ja valtiollisiin elimiin levinneenä vainoharhaisuutena. Lisäksi potilaan näkökyky vaurioituu, mikä saa hänet näkemään naapurimaiden pikkuasiat suurempina kuin mitä ne todellisuudessa ovatkaan. Hoitamattomana tämä muoto johtaa pahanlaatuiseen panslaviittiin.
Taudin äärimmäisen pitkälle kehittynyt muoto on tunnistettavissa mm. viehtymyksestä rumiin vaatteisiin, voimakkaasta kainalohikoilusta ja käsivarsinivelten jäykistymisestä. Jäykistykset saattavat kestää pitkiäkin aikoja aiheuttaen verenkierto-ongelmia erityisesti aivoissa.
  • Ranskan–Saksan-pandemia 187071 – Ranskassa kärsittiin yhä vuosien 180315 välisen, ns. napoleonisen epidemian jälkivaivoista (joihin kuului mm. nuorten miesten huomattavan alhainen määrä), kun isänmaallisuus levisi Saksassa säteillen Preussista Reininmaalle. Pandemian lähteeksi on sittemmin paljastunut Otto von Bismarck, joka tosin itse tuntui olevan immuuni bakteerille johtuen kenties hänen sairastamastaan harvinaisesta keisariuskollisuussyndroomasta (ns. Hohenzollernin syndrooma) yhdistyneenä poikkeuksellisen voimakkaaseen reaalipolitiikkarauhaseen. Tauti levisi nopeasti myös Ranskaan ja aiheutti suunnattoman määrän kuolemantapauksia molemmissa maissa. Vaikka nämä kaksi maata vallannut pandemia ei levinnytkään maailmanlaajuisesti, ei sitä kuitenkaan torjuttu lopullisesti, vaan kanta jäi kytemään molempiin maihin ja levisi salakavalasti nationalismiviruksen loisena ympäri maailmaa, myös Suomeen. On epäiltävissä, että epidemian aiheutti sama bakteeri molemmissa maissa.
  • Toinen maailmanlaajuinen pandemia 1939–45 – Weimarin tasavallan terveysviranomaiset eivät kyenneet torjumaan Saksassa jatkuvasti kytevää epidemiaa, joka on myöhemmin paljastunut itävaltalaisperäisen Patriotismus chauviniensis-kannan aiheuttamaksi. Oireet kaikkine ns. Heil-pakkoliikkeineen kehittyivät erityisen ankariksi ja vaikeiksi leviten kaikkialle maailmaan. Oireisiin kuuluvat myös voimakas kainalohikoilu ja jatkuva tarve tuulettaa kainaloita, sekä polvinivelten jäykistyminen, josta seuraa omintakeinen kävelytyyli, joka muistuttaa hanhen kävelyä. Samanaikaisesti Saksassa ollut kommunismivirusinfektio oli jättänyt Saksan alttiiksi sairaudelle. Japanissa kehittyi poikkeuksellisen itsetuhoinen mutaatio, P. chauviniensis tennoheikabanzaiensis, joka yritettiin nujertaa säteilyhoidolla. Taudin tälle variaatiolle ainoa toimiva hoitomuoto on ennaltaehkäisevä rokotus.

[muokkaa] Oireet

Isänmaallisuuden pääsääntöisiin oireisiin kuuluu ajattelun sumeneminen ja valikoiva etiikka, joka ilmenee mm. minun maani ei voi tehdä väärin -argumentaationa. Eräs hyvin tunnettu isänmaallisuuden oire on saada hetkellisiä euforisia ja täysin suhteettomia mielenhäiriöitä urheilutapahtumien yhteydessä. Tunnetaan tapauksia, joissa muuten aivan terveet ja tasapainoiset ihmiset ovat maalanneet kasvonsa valtiolipun väreillä, mekastaneet täysin heikkomielisesti ja hyppineet nähdessään auton ajavan ohi tai miesten luistelevan jäällä.

Ikävä kyllä useimmat isänmaallisuudesta kärsivät eivät ole tällaisia, vaan aivan toisenlaisia.[3]

Pitkälle edennyt isänmaallisuus johtaa hypokondriaan ja parantumattomiin luonnehäiriöihin, kuten esimerkiksi Venäjällä, missä ei pystytä suhtautumaan naapurimaihin ei-vihamielisillä tavoilla. Lisäksi potilas joutuu aistiharhojen valtaan ja saattaa puhua ”Jumalan valitusta kansasta” tai ”kukkulalla kimmeltävästä kaupungista”. Kaikille näille hallusinaatioille on yhteistä se, että niissä valtio saa merkitykseensä nähden suhteettoman painoarvon. Näin yksilö kokee olevansa osa suurempaa kokonaisuutta ja tuntee siis omankin merkityksensä kasvavan todellista suuremmaksi.

Isänmaallisuutta ilmenee melko harvoin meluamattomissa muodoissa, kuten verojen maksamisessa, liikennesääntöjen noudattamisessa tai ylipäänsä missään toiminnassa, josta valtiolle voisi oikeasti olla hyötyä. Syistä tähän ei ole täyttä varmuutta, mutta tutkijat olettavat vaikuttimien olevan tajuntaa sumentavissa hallusinaatioissa.

Pitkälle edenneestä isänmaallisuudesta on silti valtiolle kiistatonta etua, mikäli se sallii itselleen näiden sairaiden ihmisten käyttämiseen omiin tarkoituksiinsa. Taudin syvimmässä vaiheessa olevat eivät tunne enää lainkaan itsenäistä ajattelua, vaan tekevät juuri niin kuin heitä käsketään – erityisesti, jos käskijällä on univormu.[4] Hoitamattomana potilaassa voi alkaa ilmetä aistiharhoja, jolloin hänet saadaan vaikkapa kuvittelemaan olevansa parempi kuin muut. Lisäksi aistiharhojen vallassa olevat potilaat on mahdollista saada esimerkiksi tappamaan siviilejä, tuhoamaan omaisuutta ja toivomaan, että he saisivat kuolla hitaan ja tuskallisen kuoleman saatuaan osuman alavatsaansa.

[muokkaa] Hoito

Isänmaallisuuteen ei tunneta varmoja hoitokeinoja. Vakava haavoittuminen sotatantereella voi hillitä taudin etenemistä, varsinkin jos valtio osoittautuu kitsaaksi erilaisten tukien ja avustusten suhteen,[5] mutta toisaalta henkilö voi tulkita alaraajojensa menetyksen elämänsä suurimmaksi saavutukseksi ja kiittää isänmaataan sen johdosta.
Isänmaallisuus saa usein uskonnollisia muotoja, jolloin kansallinen suurmies kohotetaan palvonnan kohteeksi. Mitä useamman ihmisen kuolemasta henkilö on vastuussa, sitä parempi esimerkki hän on isänmaallisuuden kannalta.

Toisella puolella se, joka ampui ensimmäisen henkilön raajat tohjoksi, tuntee myös yhtä suurta ylpeyttä saavutuksestaan, joten kierre vain jatkuu. Vasta kuolema parantaa taudin lopullisesti. Tämä on erikoista, sillä taudille antautuminen vaikeimmissa muodoissaan johtaa hyvin usein kuolemaan, mikä on johtanut siihen, että monet tutkijat olettavat P. vulgariksen olevan itsetuhoinen elämänmuoto.

[muokkaa] Vaihtoehtoja isänmaallisuudelle

  • maanpetos
  • aivojen hankkiminen
  • koulutus (muu kuin apukoulun tarkkailuluokka)
  • sukurutsan lopettaminen

[muokkaa] Isänmaallisuudelle tavallisimmin immuuneja elämänmuotoja

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Viitteet

  1. http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Stubb+puolustaa+maahanmuuttoa++ja+monikulttuurisuutta/HS20100319SI1YO01oj7?ref=rss
  2. Mutta nehän tosiaan ovat epäilyttäviä! Puhuvatkin vain omaa kieltään, jotta muut eivät tajuaisi. Ties mitä juonivat.
  3. Kuva teksteineen edustaa lähinnä kirjoittajan sovinismia, ei isänmaallisuuteen lähemmin liittyvää chauvinismia.
  4. Erityisesti saksalaiset ovat alttiita tällaiselle, mikä johtunee heidän ylivertaisesta geneettisestä perimästään.
  5. kuten on tiettävästi käynyt maailmanhistorian jokaisen sodan jälkeen
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä