Illinois

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Homer Ford ja hänen poikansa Gerald Ford.
”Illinoisin maissinviljelijät ovat Yhdysvaltojen toiseksi tärkein vientituote.”
~Mies, joka oli huono pitämään puheita, ja turpa, joka ei vain osannut pysyä kiinni

Illinois on Yhdysvaltain 21. osavaltio. Se on veden ja Indianan eristämä alue maan koillisosassa ja on tullut kuuluisaksi kahdesta maailmanmainetta niittäneestä kaupungistaan, Chicagosta ja Springfieldistä. Asukkaita on 12,4 miljoonaa[1] (erään saman lähteen mukaan 12,7 miljoonaa[2] [eräs kolmas sama sanoo 12,9 miljoonaa[3]]), ja vesi on puhdasta.

[muokkaa] Historia

Inkkarit kansoittivat osavaltiota historian hämäristä valkoisen miehen tuloon saakkaan. He rakensivat Illinoisin alueelle loisteliaan kaupunkinsa, Cahokian, joka oli koko mantereen väkirikkain, kunnes yhdysvaltalaiset polttivat sen maan tasalle neljässä 1700-luvun loppupuolelle sijoittuneessa kateuden puuskassa. Muunneltu paikallishistoria kertoo Illinoisin suhtautuneen orjuuteen vaihtelevasti parivuosisataisen olemassaolonsa aikana. Ennen sisällissotaa se siis kannatti orjuutta ja sen jälkeen vastusti sitä.

[muokkaa] Kuuluisuuksia

Illinoisista maailmalle ovat lähteneet mm.:

[muokkaa] Viitteet

  1. http://fi.wikipedia.org/wiki/Illinois
  2. http://fi.wikipedia.org/wiki/Illinois
  3. http://en.wikipedia.org/wiki/Illinois
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut