Idiootti

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stop hand.png Idiootti on julistettu idiootiksi, sillä hän on perse ihmiseksi ja vihjeetön kasa tyhjänpäiväistä roskaa,
eikä hänen sanansa ja tekonsa arvolla ole tekemistä niiden asioiden kanssa, joihin ne saattoivat pyrkiä.
Artikkelin aiheesta on pätkä tekstiä myös Hiktionaryssa, mutta se on todennäköisesti tätä artikkelia huonompi.
”Idiootti opii omista virheistään, kun taas älykäs idiooti opii muiden vihhreistä.”
~Koeta sinä ottaa (kieli)oppia tämän tuntemattoman ajattelijan lausahduksesta.

Idiootti (muinaiskreikaksi ἰδιώτης, idiōtēs eli yksilö, yksityishenkilö, kansalainen) on nykyisessä merkityksessään loukkaava ilmaus, jolla tarkoitetaan vandaalimielistä tai tyhmää ihmistä. Arkikielessä "idiootiksi" voidaan sanoa ketä tahansa, joka tekee puhujan mielestä jotain tyhmää tai sellaista, joka ei ole kyseisen puhujan mieleen. Idioottia pidetään yleisesti älykkään ihmisen vastakohtana. Älykäs idiootti on kuitenkin poikkeus tähän sääntöön.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Idiootit kautta historian

Idiooteilla saattaa olla motorisia häiriöitä.

Antiikin Kreikan Ateenassa idiootti oli henkilö, joka ei osallistunut julkiseen elämään kuten demokraattiseen kaupungin hallitsemiseen, mitä pidettiin vapaiden miesten velvollisuutena.

Hellenistisessä Egyptissä idiootti tarkoitti sotilasta.[1] Merkitys oli johdettu lyhentämällä sotilaiden palkat maksaneesta viranomaisesta idios logoksesta eli kuninkaallisesta kassasta.

Idiootti oli vielä 1800- ja 1900-luvulla ahkerasti käytetty oikeaoppinen lääketieteellinen termi, jolla kuvattiin henkilöä joka oli täydellinen mäntti, ääliö, houkka, n00b, amatööri, aivokuollut, vihannes, amis, vaikeasti kehitysvammainen ja jonka älykkyysosamäärä oli alle 20, nainen, ulkomaalainen, köyhä tai muuten vaan lääkärin epäsuosiossa. Nykyään idiootti-termi on liberaalihihhulien vaatimuksesta korvattu lääketieteessä sanalla vajaa tai "vajakki".

[muokkaa] Määritelmä

Idiootit ovat mainettaan parempia tanssijoita.

Idiootti on usein helposti tunnistettavissa, sillä hän on kadulla vastaan tulijoista äänekkäin. Myös tietyt käytöstavat, peseytymistottumukset, seksuaalinen suuntaus, epämuodostumat, riippuvuudet sekä Hikipedian vandalisointi lasketaan idioottimaisuuteen viittaavaksi. Idiootti omistaa melko usein myös suuret lihakset sekä pienet aivot, jossa kohtaa vanhankansan viisaus "se mikä käsivarteen tulee, se pääkopasta lähtee" astuu voimaan. Sivistyneissä piireissä idiootteina pidetään usein vaikeasti vammaisia ja henkilöitä joiden älykkyysosamäärä alittaa kyseisen henkilön ruumiinlämmön. Mukaan ei luonnollisestikaan lasketa hyvin korkeasta kuumeesta kärsiviä eikä kuolleita, vaikka jotkut kuolleet ovat - tai ainakin olivat - huomattavasti tavallista kansalaista älykkäämpiä, mutta hyvinkin viileitä. Itse asiassa useita ruumiita jopa säilytetään pakkasessa, joka tarkoittaisi sitä, että ruumiin älykkyysosamäärän tulisi olla negatiivinen, mikä taas ei ole mahdollista.

[muokkaa] Idioottityypit

  • Hörhö (idiotis secopaatis): Hörhö-tyyppinen idiootti on helposti höynäytettävä ja uskoo mihin tahansa. Hörhö on luottavaisin mielin maailmaan suhtautuva henkilö, jolla on koiranpennun aivot eikä hän osaa tehdä eroa mahdottoman, toden ja typeryyden välillä. Tämä tekee hänestä tyypillisen liukaskielisten kauppamiesten ja uskonnollisten käännyttäjien uhrin. Useimmiten hörhöt päätyvät epämieluisiin oloihin omasta tahdostaan, sillä he eivät vain osaa sanoa "ei".
  • Tyhjäpää (idiotis cohcus): Tyhjäpäät ovat mielettömästi männikköön kohkaavia ääliöitä. Tyhjäpää pyrkii toistamaan jotain valitsemaansa tyhmää toimintaa, esim. puuta päin kävelemistä, useita kertoja peräkkäin. Tyhjäpää saa toisteisesta toiminnastaan onnistumisen iloa ja usein normalia kivuliaampi puuta päin kävely palkitaan esimerkiksi tyhjäpäisen lauseen toistelulla tai käsien taputtamisella itselleen. Jos tyhjäpäisyys äityy tarpeeksi pahaksi, ei suusta tule enää ymmärrettäviä sanoja, vaan kuolan sekaista siansaksaa.
Idiootteja muodostelmassa
    • Tuntomerkit: Tyhjä katse, toistelee usein jotain samaa lausetta, ylipäätään pakonomainen tarve toistaa.
    • Löytää helpoiten: Parkour- tai extreme-harrastajien joukosta
  • Taulapää (idiotis stupidis): Taulapää on tyyppi, jolla on vaikeuksia oppia aakkosia tai tajuta 1+1-laskua. Taulapää saattaa oppia esim. A:n, B:n ja C:n, mutta oppiessaan D:n, E:n ja F:n hän jo unohtaa A:n, B:n ja C:n. Taulapäät menestyvät huonosti perinteisissä älyllistä osaamista mittaavissa kokeissa ja heillä on joskus vaikeuksia noudattaa ohjeita kovin tarkasti.
  • Paukapää (idiotis xylocephalis): Tämän tyyppinen idiootti on hyvin itsepäinen ja kyvytön oppimaan mitään kokemuksistaan ja kyvytön kuuntelemaan kenenkään neuvoja tai pyytämään apua ongelmissaan. I. xylocephalisilla on paha taipumus toistaa tekemänsä virheet kerta toisensa jälkeen.
    • Tuntomerkit: Kova pää ja vielä kovemmat korvat
    • Löytyy helpoiten: Kamppailulajien harrastajien joukosta, rakennustyömailta
  • Vittumainen tyyppi (idiotis vaginocephalis): VT:jä nimitetään usein idiooteiksi. He eivät kuitenkaan välttämättä ole tyhmiä, paitsi jos sinä tunnet Chuck Norriksen, Uusiksen tai jonkin jumalolennon henkilökohtaisesti. Tällöin VT:t ovat hyvin tyhmiä vittuilessaan sinulle. Usein sinulta kuitenkin puuttuu rahkeet VT:ien vastustamiseen, mikä on kannaltasi ikävä asia. VT:t ovat idiootteja lähinnä sinun subjektiiviselta näkökannaltasi.
  • Pelle (idiotis clownis): Pellet ovat tyyppejä, jotka ovat mielisokeita eivätkä havaitse omaa idioottiuttaan. Pellet aiheuttavat muissa huvistusta omalla typeryydellään, vaikka pelle itse luuleekin tekemisiensä olleen hauskoja. Virtasen lain mukaan jokaisella peruskoulun luokalla on oltava vähintäänkin yksi pellen roolin omaksuva henkilö. Pellejä tavataan myös työpaikoilta sekä julkisissa WC:issä.
    • Löytää helpoiten: Koulusta, työpaikalta, WC:stä
  • Pissis (idiotis pissis): Useimpien mielestä pissikset ovat idiootteja. Pissikset ovat usein melko ärsyttäviä, varsinkin suurissa laumoissa, joka on pissisten yleisin esiintymismuoto. Pissismi onkin hyvin monenkirjavaa idiotismia.
    • Tuntomerkit: Jätöksiä esim. "ihQ", "XD", "daa" ym. ilmaisut.
    • Löytyy helpoiten: www.pissismi.org
  • Älykäs idiootti (idiotis savans): Älykäs idiootti, joka tunnetaan myös nimellä "idiotis savans", on yksinkertaisesti sanottuna idiootti, joka on älykäs. Älykäs idiootti saattaa kuulosta oksymoronilta, mutta idiooteilla on oikeastaan hyvät edellytykset nerouteen. Siinä missä "normaalit" ihmiset käyttävät suuren osan aivojensa kapasiteetistä turhanaikaiseen ajatteluun tai havaintojen käsittelyyn, idiootit voivat vapaasti laskea kahdeksannumeroisten lukujen neliöjuuria.
  • Rasittava tyyppi (idiotis onus): Kaveri, jolla on omasta mielestään mahtava huumorintaju, mutta jonka seurassa kukaan ei viihdy ja jonka jutuille kukaan ei jaksa nauraa. Kaikki pitävät hänestä, jos hän on hiljaa.
    • Tuntomerkit: Huonot vitsit, epäsiisti ulkomuoto, pahanhajuinen hengitys
    • Löytää helpoimmin: Tunkee seuraan silloin kun vähimmin kaipaa
  • Häirikkö (idiotis asocialis): Idiootti, joka tappaa sosiaalisen kanssakäymisen milloin tahansa ja missä tahansa. Käyttää usein runsaasti alkoholia, tunkee seuraan, huutelee vieraisiin pöytiin ja pilaa mitkä tahansa bileet. Voi joutua hankaluuksiin itseään isompien ihmisten kanssa.
    • Tuntomerkit: Epäsiisti ulkonäkö, törkeä käytös
    • Löytää helpoimmin: Juhlista, bailuista ja sosiaalisista taphtumista.
  • Ääliö (idiotis oligophrenis): Taulapään (idiotis stupidis) ja vittumaisen tyypin (idiotis vaginocephalis) välille sijoittuva idiootti, joka on tunnettu sekä tyhmyydestään että oudoista ja inhottavista päähänpistoksistaan. Hänellä on tapana tehdä vittumaisia källejä ja käytännön piloja sekä muita kepposia silloin, kun niitä vähimmin odottaisi ja silloin, kun niistä on eniten riesaa. Erona i. vaginocephalisiin on se, että ääliö on yleensä yksinkertaisesti typerä, kun taas i. vaginocephalis on pahantahtoinen.
    • Tuntomerkit: Typerät ja vittumaiset källit
    • Löytää helpoimmin: Et ihan oikeasti halua tietää
  • Bimbo (idiotis aerocephalis): Tässä idioottityypissä, joka on poikkeuksetta naaras, yhdistyvät taulapään ja pissiksen ominaisuudet mieleenpainuvalla tavalla. Tyypillisellä bimbolla on pää vain siksi, että varsin runsas tukka kiinnittyy siihen.
    • Tuntomerkit: Täydellinen vihjeettömyys, isokokoiset nisät
    • Löytää helpoimmin: Gangsterien, jääkiekkoilijoiden ja koulukiusaajien seurasta
Rivi-idiootti
  • Rivi-idiootti (idiotis vulgaris) : Viimeiseksi vaan ei vähäisimpänä esittelemme arkkityyppisen rivi-idiootin (idiotis vulgaris). Rivi-idiootit ovat kaikkien idioottien perustyyppi, joissa yhdistyy omalla merkillisellä tavallaan hieman kaikkia yllä esiteltyjä tyyppejä (nämä typpit ovatkin jalostuneet juuri rivi-idiooteista). Rivi-idiootteja voi vähäiselläkin huomiolla havainnoida helposti julkisilla paikoilla, kuten kouluissa, työpaikoilla, ostoskeskuksissa sekä peilien edustalla.
    • Löytää helpoiten: Etsimällä peilin

[muokkaa] Luettelo idiooteista

Pääartikkeli: Luettelo idiooteista
Jos et halua selata tylsää ja kliseistä luetteloa kuuluisuuksista ja henkilöluokista, mene pois.

[muokkaa] Viittaukset

  1. Aseistakieltäytyjien mielestä vastaavuus on vieläkin olemassa, mutta toisinpäin.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä