Hyötyliikunta
Hyötyliikunta on nykyaikainen termi, jota käytetään kuvaamaan terveen järjen omaavien ihmisten täysin normaalia siirtymistä paikasta toiseen, esim. kodin ja työpaikan tai kodin ja koulun välillä. Termiin liitetään yleensä monia positiivisia mielikuvia, jonka takia tietyt henkilöt yhdistävät termin itseensä pönkittääkseen surkeaa egoaan. Termiä käyttivät Suomessa alunperin lähinnä ylipainoiset autoilijat sekä ihmiset, jotka käyttävät myös sanoja kuten "vertikaalisesti haasteellinen" ja "Product Quality Development Chief Manager Accountant" ", mutta sittemmin se on siirtynyt yleiseen käyttöön.
[muokkaa] Historiaa
Vaikka hyötyliikuntaa on ollut olemassa jo pitkään, sitä ei ole aina kutsuttu sillä nimellä. Ennen vanhaan, ennen autojen yleistymistä, liikkumisen keinot olivat huomattavasti rajoitetummat kuin tänä päivänä. Lisäksi rautatieverkostokaan ei ollut aivan niin kattava kuin nykyisin. Tämän takia ihmisten oli pakko kulkea hevosten vetämillä rattailla tai vaunuilla pitkiä matkoja paikasta toiseen. Osa ihmisistä ei kuitenkaan kulkenut rattailla tai vaunuilla vaan kulki jalan, polkupyörällä tai suksilla pitkiäkin matkoja. Näytä hyötyliikunnan pioneereja ei kuitenkaan vielä tuolloin kutsuttu hyötyliikkujiksi. Heitä kutsuttiin köyhiksi.
[muokkaa] Hyötyliikunta nykypäivänä
Eräänä kauniina aamuna tunnettu brändääjä, John Power, oli kaasuttelemassa nelivetomaasturillaan[2] nukkuvan lähiön[3] läpi matkallaan töihin, kun hän ohitti naurettavaan goretex-asuun ja punaiseen kypärään sonnustautuneen rillipään. Ohitus olisi saattanut jäädä merkityksettömästi, ellei John Power olisi tunnistanut miestä. Mies oli Stalwert Johnson, virvoitusjuomapullojen korkkien intomielinen keräilijä sekä hyvin ei-tärkeä henkilö firmassa, jonka brändääminen oli viime viikolla ollut Johnin tiimin tehtävä. Tästä syystä John tajusi, että mies ei suinkaan ollut harrastamassa liikuntaa aamulenkin muodossa, vaan pyöräilemässä töihin!
John päätti saman tien keksiä keinon, jolla hän pystyisi repimään kyseisestä ilmiöstä rahaa.[4] Vielä myöhemmin samana päivänä hän olikin solminut työntekijöiden kunnon kohottamiseen liittyvän sopimuksen NHA:n[5] kanssa. Seuraavana päivänä John otti yhteyttä moniin vakuutusyhtiöihin, luvaten näille parantavansa työntekijöiden yleiskuntoa, ja siten vähentävänsä niitä summia, jotka vakuutusyhtiöt joutuivat työterveyshuollolle syytämään. Suhteitaan avuksi käyttäen John nostikin "hyötyliikunnan" koko kansan puheenaiheeksi. Siitä puhuttiin kaikkialla: naistenlehdissä, myöhäisillan puheohjelmissa sekä kaikissa muissa paikoissa, jotka eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi tärkeitä tullakseen mainituksi tässä. Myös monet suuryritykset käynnistivät projekteja asian tiimoilta, ja monia palavereja pidettiin sovelluksien keksimiseksi.[6]
Kaiken tämän keskellä oli John Power, joka oli mennyt lisäksi patentoimaan hyötyliikunnan omiin nimiinsä. Tämän ansiosta hänestä tulikin hyvin rikas mies, jonka ei ironista kyllä tarvinnut enää koskaan käydä töissä saati sitten liikkua. Mielenkiinnon vuoksi kerrottakoon vielä, että rahojensa innoittamana John kääntyi juutalaiseksi, ja hajotti otsansa katukivetyksen reunaan valitettavassa onnettomuudessa, joka sisälsi ainakin viisi uusnatsia. Stalwert Johnson sen sijaan hurahti kabbalaan, ja hänet syötiin hengiltä eräässä monimutkaisessa kabbala-rituaalissa, jota ei tässä lähdetä tarkemmin setvimään. Loppu.
[muokkaa] Hyötyliikunta pähkinänkuoressa
Joukko bensan hinnan noususta pelästyneitä ja hikoilevia läskejä sekä joukko terveysintoilijoita hehkuttavat sitä, kuinka tavattoman vallankumouksellista on olla käyttämättä valtavia, meluavia ja ilmaa saastuttavia koneita lyhyeen paikasta toiseen siirtymiseen. Jo pelkkä hyötyliikunnan käsitteen olemassaolo on varma merkki siitä, että ihmiskunta on jo hyvin pitkällä matkallaan kohti kankkulan kaivoa.