Humanismi

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Älä käytä luovuuttasi, tee vain tasan niin kuin tämänkin artikkelin kirjoittaja on tehnyt.

Humanismi on Euroopassa keskiajan lopulla syntynyt ja renessanssissa kukkaan puhjennut ajattelun, kulttuurin ja nysväyksen suuntaus, jonka mukaan Homo sapiens -nimellä nykyisin tunnettu elämänmuoto, joka ei kykene nuolemaan omaa kyynärpäätään, on maailmankaikkeuden keskus ja tärkein olento.[1] Ihmiskeskeisyyttä ja inhimillistä painottaneet renessanssihumanistit hakivat esikuvansa antiikista, tuosta jalosta aikakaudesta, jolloin suuri osa väestöstä oli orjia ja jolloin ihmiset murhasivat toisiaan areenalla kanssaihmistensä huviksi.

Humanismin keskeisiä lupauksia oli rakentaa uudelleen ihmisen ja luonnon väliltä katkennut yhteys, opettaa ihmiskunta arvostamaan itseään ja tuoda maalaustaiteeseen viimeinkin uskottava perspektiivi. Lupaukset on lunastettu hienosti, ja humanismi onkin tuottanut ihmiskunnan iloksi monta Horatius-kommentaaria sekä hyllymetreittäin analyysiä fiktiivisten romaanihenkilöiden psykologiasta.[2]

Humanismin alkuperä ja sisältö

Erasmus Rotterdamilainen, humanistien sankari, jakamassa nimikirjoituksia teoksiinsa De Libero Arbitrio ja Homo Prudentissimus Sum.

Kun myöhäiskeskiajan oppineet olivat lukeneet Vulgatan kymmenentuhatta, Augustinuksen teokset kahdeksantuhatta ja Tuomas Akvinolaisen Summa Theologiaen kuusituhatta kertaa kannesta kanteen, he alkoivat kyllästyä.[3] Jumala oli melko merkittävä olento, mutta alituinen hänen tahtonsa arvailu oli varsin puuduttavaa. Antiikin ajan ei-teologista kirjallisuutta oli taas luettu melko vähän, ja antiikki tuli uudelleen muotiin. Renessanssiajan suuret oppineet, joilla oli omituiset hatut, omistautuivat inhimilliselle elämälle linnoittautumalla kirjastoihinsa tutkimaan yli tuhat vuotta aiemmin kuolleiden ihmisten maatalousoppaita. Suurten humanistioppineiden nimet ovat jääneet elämään: kukapa ei tuntisi Firenzen Angelo Polizianoa tai Leidenin Justus Lipsiusta?

Kun oppineet olivat aiemmin omaksuneet kaikki mahdolliset pöhköydet uskonnollisesta kirjallisuudesta, tekivät he nyt saman antiikin kirjallisuuden kohdalla. Sitä paitsi humanistinen tutkimus antoi aktiivisille oppineille huomattavan pätemisedun: kun aiemmin oppineiden väittelyt olivat seuranneet kaavaa "sinä olet kerettiläinen – eipäs, vaan sinä", tuli nyt mukaan metodi "päden kreikkalaisella sitaatilla – mitä helvettiä se sanoi?"

Humanistit omaksuivat kreikkalaisista ja roomalaisista teoksista antiikin holistisen kasvatusihanteen, josta karsittiin räikeimmät pederastiset piirteet. Sofistien kehittämä kasvatusajattelu perusti humanistisen ihmisihanteen, jonka mukaan mitään ei tarvitse osata erityisen hyvin, kunhan osaa vähän kaikkea. Muinaisen Kreikan kasvatuksen ja sivistyksen kokonaisuus piti sisällään välttävät taidot mm. retoriikassa, matematiikassa, geometriassa, musiikissa, grammatiikassa, gymnastiikassa ja filosofiassa sekä luovassa ajankäytössä. Renessanssin humanistit arvioivat oppiaineista hyödyllisimmät sekä käytännönläheisimmät ja poistivat ne omasta ohjelmastaan. Jäljelle jäivät studia humanitatis eli kielioppi ja retoriikka, kirjallisuus ja runous sekä historia ja jaaritus.

Arvona ja elämänkatsomuksena humanismi merkitsee suvaitsevaisuutta ja yleistä inhimillisyyttä. Tästä tuli yleisesti hyväksyttyä, kun humanistioppineet löysivät sille perusteet riittävän arvostetulta antiikin kirjailijalta. Cicerolle humanitas merkitsi ihmisen hyviä puolia ja hyvän potentiaalia, jonka hän katsoi ilmenevän parhaiten omassa persoonassaan.[4]

Humanismi ja uskonto

Renessanssioppineiden humanismi oli kristillisen yhtenäiskulttuurin tradition sekä henkilökohtaisen itsesäilytysvietin vaikutuksesta aatteellisesti yhteensopivaa kristinuskon kanssa. Ajan ylipainoisimmat paavit olivat itsekin innokkaita julkihumanisteja, sillä se antoi heille hienon mahdollisuuden kerätä perspektiivissä maalattuja tauluja, joita voi myöhemmin esitellä maksusta japanilaisille turisteille. Renessanssihumanistit suhtautuivat uskontoon suopeasti, koska katsoivat vaatimattomasti, että Jumala oli sijoittanut ihmisen maan päälle juuri siksi, että ihminen edistäisi ihan kaikkia juttuja, joita renessanssihumanistit pitivät tärkeinä.

Noista ajoista on kuitenkin paljon muuttunut.[5] Osoittautui, että kun universumin keskipisteeksi sijoitettiin ihminen Jumalan asemesta, jumalalliseen auktoriteettiin vetoaminen muuttui paljon hankalammaksi. Lopulta kirkolliset tahot kyllästyivät hävittyään liikaa väittelyjä ja julistivat humanismin menneen liian pitkälle sen horjutettua kunniallisten ja hurskaiden ihmisten luottamusta maailman helpoimpaan instant-auktoriteetinlähteeseen. Tuon välirikon jälkeen uskonnon ja humanismin suhde on pysynyt kireänä. Ohessa eri uskontojen suhtautumistapoja humanismiin:

  • kristinusko (roomalaiskatolinen): molto bene niin kauan kuin tuottaa voittoa – lisäksi ne nakukuvat ovat kivoja. Ei ole porukalla aavistusta, miten koville selibaatti ottaa...
  • kristinusko (protestanttinen, Suomi): humanismi on hirveän tärkeää ja arvokasta varsinkin nyt, kun yhteiskunta on niin kova... mutta ei mennä opillisiin juttuihin, ettei tule riitaa.
  • kristinusko (protestanttinen, USA): humanismi on saatanan juoni.
  • islam (maltillinen): humanismi on saatanan juoni.
  • islam (valtavirta): KUOLEMA HUMANISTEILLE!1!!11!!!!
  • juutalaisuus: Tässä voisi olla meikäläisille hyvä rako...
  • buddhalaisuus: Humanismi on turhaa, ajallista ja aiheuttaa kärsimystä. Hylkää ihmiskunnan tyhjien saavutusten arvostaminen. Huuda sitten länttä apuun, kun sotilasjuntta tulee pieksämään.

Humanismi "tieteessä"

Erityisen vaikeissa humanismitapauksissa yksilö voi viettää jopa viikkoja tällaisessa tilassa lyöden laimin terveytensä, sosiaaliset suhteensa ja henkilökohtaisen hygieniansa.

Suurin piirtein kaikissa yliopistoissa on humanistinen tiedekunta. Syy ei ole tiedossa. Humanistien läsnäolo isojen poikien tieteessä turhauttaa eniten luonnontieteellisten alojen tutkijoita ja opiskelijoita, jotka tutkivat sentään jotakin oikeasti mielenkiintoista, kuten lukuja nollan ja yhden välillä. Yhteiskuntatieteilijät ja erityisesti sosiologit ovat sen sijaan yleensä viisaasti hiljaa, kun puheeksi otetaan humanismin tieteellisyys. Tieteessä humanismi merkitsi antiikin mallin mukaan filologiaa eli mahdollisimman tylsien ja pölyisten tekstien tutkimista ja korjailua. Nykyisin useimmat humanistiset oppiaineet on järjestetty tämän esikuvan mukaan. Humanistinen tiedekunta on säilynyt useissa yliopistoissa vain siksi, että teologia on vielä turhempaa.

Humanistin tunnistaminen

Valmistunut humanisti: Humanisti, jolla on akateeminen oppiarvo, työllistyy 99 tapauksessa sadasta yliopistoon opettamaan[6] itse oppimaansa. Pukukoodi on humanistien keskuudessa melko vaihteleva, mutta miehillä on vahva tendenssi ruskeisiin tai harmaisiin kalanruotokuvioisiin puvuntakkeihin, joihin on sijoiteltu strategisia kahvi- tai teetahroja. Vanhan koulukunnan humanistit ja sellaisia ihailevat saattavat käyttää solmukkeita, mikä stigmatisoi heidät loppuiäkseen. Suosittu valinta on myös ruudullinen kauluspaita yhdistettynä karmean väriseen villapuseroon tai bleiseriin, jossa saattaa esiintyä vaarimaisia vinoneliöitä. Nuorekkaampaa ja nuivan kulturellia ilmettä hakeva humanisti valitsee mustan kauluspaidan tai paatuneimmissa tapauksissa jopa poolopaidan. Tällä ehdottomalla ja todistetusti mihinkään yhdistelmään sopimattomalla valinnalla halutaan viestiä sisäisen estetiikantajun olevan tärkeämpi kuin ulkoinen. Vanhetessaan mieshumanisti kasvattaa yleensä parran saadakseen akateemista uskottavuutta. Koska piipunpoltto on osoitettu epäterveelliseksi, on nykyisin kaikilla silmälasit, joita voi näpelöidä piipun tavoin antaakseen syvällisen vaikutelman. Miespuolinen humanisti on aina hieman homssuinen ja epäsiisti; aste vaihtelee puolison tarkkuuden mukaan.

Muumihahmojen kirjo on humanistisissa tiedekunnissa runsas. Kuvassa aate- ja oppihistorian opiskelija pureutumassa Hemulitädin kestämättömään antiliberaaliin orpokodinhallintomalliin.

Humanistiopiskelija: Laajat tutkimukset ovat osoittaneet, että humanistiopiskelijoiden on mahdotonta istua suorassa. Retkottamisaste vaihtelee sen mukaan, miten itsevarman ja intellektuaalisen vaikutelman humanisti haluaa itsestään antaa.

Miespuolinen humanistiopiskelija on rakenteeltaan hontelo tai ruipelomainen ja hänet tavataan useammin kahvilasta (missä hän juo teetä) kuin luennolta. Humanistien pukeutumisessa ei ole saumatonta yhdenmukaisuutta, mutta huivi tai kaulaliina on talvisaikaan pakollinen etenkin sisätiloissa. Päähineeksi suositellaan vaarimaista lippalakkia, jota käyttävän on tosin ajeltava tukkansa. Miespuolinen humanisti voi käyttää baskeria vain, jos kasvattaa parran. Pohjoisemmissa yliopistoissa[7] Koivisto-mallinen karvalakki (keinoturkista, ellei ole isoisän vanha) on talvisin välttämätön.

Naispuolisten humanistien poikaystävät ovat usein kirjoilla muissa tiedekunnissa opiskelemassa oikeaa tiedettä.[8] Humanististen alojen naisvaltaisuudesta huolimatta miespuoliset humanistit aloittavat seurustelun keskimäärin vasta kolmekymppisinä. Syytä tähän ei tiedetä tarkkaan, joskin sosiaalipsykologit ovat olettaneet, että rahattomuus, epäsiisteys ja sietämättömyys eivät tavallisesti ole piirteitä, joita vastakkainen sukupuoli arvostaa paria muodostaessaan.

Humanistin tärkein varuste on hänen olkalaukkunsa, yhteiskunnallisen kommentoinnin väline. Olkalaukkuunsa humanisti kiinnittää mielipiteensä tiivistettyinä erilaisiin merkkeihin. Merkit voivat ilmaista kannatusta, mutta 80 % niistä vastustaa jotakin. On hyödyllistä pitää aina esillä merkkiä, jossa on vedetty rasti hakaristin yli. Muuten joku voisi pelästyä, että helevetti, lieneekö uusnatsi, ja paeta paikalta kiireesti.

Humanistin maailmantuska[9]

Nykyisin eräs humanistin alalaji on alemmuudentuntoinen humanisti. Jatkuva nälviminen matemaatikkojen, luonnontieteilijöiden, yhteiskuntatieteilijöiden ja valtiovarainministeriön taholta on saanut osan humanisteista omaksumaan anteeksipyytävän käytöksen, johon yhdistyy epätoivoinen pyrkimys oman olemassaolon oikeuttamiseen. Tämä aiheuttaa humanistille eksistentiaalisen kriisin: ei olekaan sattumaa, että Sartre julisti, että l'existentialisme est un humanisme.[10]

Miespuolinen humanisti saattaa kohdata ongelmia myös asepalvelusta suorittaessaan.[11] Maailmankirjallisuudessa pyöritään näet niin paljon pullon ja pillun ympärillä, ettei niistä monikaan humanisti välittäisi enää kuulla tämän kontekstin ulkopuolella. Aiemmin asevelvollisen humanismi oli peruste vapautuksen saamiselle asepalveluksesta; nykyisin vapautus myönnetään vain, mikäli kyseessä on itseä häiritsevä humanismi.

Katso myös[12]

Viitteet

  1. Taksonominen vertailu on paljastanut kiintoisan seikan, että kaikki humanismin kannattajat ovat poikkeuksetta ihmisiä. Humanismin gorilloilla tavattavaa vastinetta kutsutaan gorillismiksi ja leskenlehdillä tavattavaa tussilagismiksi.
  2. Unohtamatta korvaamattomia tutkimuksia Rimbaud'n proosarunojen rytmistä.
  3. Kokeile itse.
  4. Marcus Antonius murhautti Ciceron esittäen näin oman versionsa ihmiskeskeisestä ajattelusta.
  5. Tempora mutantur et nos mutamur in illis, kuten lukenut humanisti viehättävästi lohkaisisi. Tai oikeastaan siteeraisi. Humanismissa on paljon siteeraamista, josta huomattava osa tapahtuu kielillä, joita kukaan ei puhu.
  6. Kouluihin opettamaan päätyneet filosofian maisterit eivät ole oikeita humanisteja, sillä opettajanuralle hakeutuminen tarkoittaa jokseenkin selkeää päämäärää elämässä, ja sellaista oikeilla humanisteilla ei 99 tapauksessa sadasta ole.
  7. LOL
  8. Naistutkimuksen opiskelijoilla on poikaystäviä vain poikkeustapauksissa, ja sääliksi käy niitä sällejä.
  9. Germanistiikaksi Weltschmerz
  10. Sartre on tietyn alalajin humanistien suurin sankari – yleensä heidät tunnistaa ilman kuvausta yleisistä tuntomerkeistä.
  11. On tosin sanomattakin selvää, että ylivoimainen enemmistö valitsee siviilipalveluksen. Sanomattakin. Sota-aikana humanistit otetaan propagandakoneiston palvelukseen.
  12. Audi, vide, sile!