Hohtimet

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Koneet on koneita sano Vänttinen hohtimia”

Hohtimet eli hohottimet on humoristinen käsityökalu, joka ensi silmäyksellä saattaa muistuttaa sokerisakseja. Lähempi tarkastelu kuitenkin tunnistaa hohtimet huomattavasti järeämmiksi vermeiksi, joilla pääosin kaivellaan nauloja ja niittejä pois paikoista, joihin niitä ehkä koskaan ei olisi siis pitänyt lyödä. Hohtimilla näin otetaan tehtyä työaikaa takaisin.

Ensimmäiset hohtimet Suomeen tuotiin Yhdysvalloista, joka halusi kiivaasti ja suuren lännen esimerkillisellä nopeudella varustaa Suomen kotitaloudet tarkoituksenmukaisilla apuvälineillä. Amerikkalaisen käsityksen mukaan hohtimet olivat mitä tärkein ja monipuolisin työväline juuri suomalaisille.
Hohtimet eli hohottimet.

Hohtimilla voi:

Uusimmat tulokkaat hohtimien tuotekehityksessä ovat paineilmakäyttöiset sekä kertakäyttöiset hohtimet. Paineilmakäyttöiset hohtimet puoltavat paikkaansa niiden käytön vaivattomuuden vuoksi, kun taas kertakäyttöiset hohtimet ovat hygieeniset.

Stanley Kubrickin Hohto-elokuvassa hohtimilla on aivan keskeinen rooli.

Paremman käytön puutteessa hohtimet voi aina heittää vaikka kaivoon.

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut