Hikisitaatit:Laura Huhtasaari

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä sivu on osa hikisitaattikokoelmaa.


Laura Huhtasaari (s. 1979) on suomalainen kansanedustaja. Osaatko arvata hänen puolueensa tämän sivun lainausten perusteella?

Laura Huhtasaaren suusta[muokkaa]

  • ”Dosentit Hänninen, Kahlos ja Vuolanto ottivat mielipidekirjoituksessaan (HS 29.4.) kantaa haastatteluuni (HS Sunnuntai 26.4.). Rooman valtakunnan romahtamiseen on esitetty lukuisia teorioita ja debatti syistä jatkuu edelleen. Kirjoittajien mukaan Rooma ei romahtanut moraaliseen rappioon, mutta useimmissa tieteellisissä lähteissä moraalin rappio mainitaan edelleen yhtenä osatekijänä sen sijaan että se olisi kumottu. Mielestäni moraaliseen rappioon sisältyvät mm. huono taloudenpito ja eläminen yli varojensa, orjatyövoiman käyttö, virkamiesten korruptio, poliittisen eliitin valtapeli, hallinnon tehottomuus ja tavallisen kansan hyvinvoinnin laiminlyöminen. Nämä ovat myös alan kirjallisuudessa esitettyjä merkittäviä syitä Rooman valtakunnan romahtamiseen.”
Laura Huhtasaaren pätemistä[1]
  • ”Kehitysopin mukaan nytkin pitäisi olla kehitysvaiheessa olevia ‘puoli-apina-ihmisiä’ jossakin, ei kuitenkaan ole. Apinat syntyvät aina apinoina niinkuin kaikki muutkin lajit. Ihminen syntyy aina ihmisenä.”
  • ”Der Fuchs ist immer ein Fuchs, die Gans eine Gans, der Tiger ein Tiger.”
Samat sanat Adolf Hitleriltä (Mein Kampf[2])
  • ”Se nyt vaan on niin, että ihmiset eivät ole eläimiä, eikä eläimiä koskaan olleet. On ihan mahdoton teoria, että eläimistä tai eläimestä ajan saatossa tulisi ihminen.”
  • ”Vaikka en uskoisi Jumalaan, en kyllä uskoisi Darwiniakaan.”
Laura Huhtasaari evoluutioteoriasta[3]. Huhtasaarella on opettajan koulutus.[4]
  • ”Hiilijalanjälki lisääntyy, kun ihmisiä muuttaa tänne pohjoiseen.”
Huhtasaaren perusteita maahanmuuton (ja mahd. m. kehitysavun ym.) vastustamiselle[5]
  • ”Olen jo vähän väsynyt koko aiheeseen.”
Huhtasaari jokaisesta aiheesta, johon on ottanut kantaa totaalisen tietämättömänä ja saanut kritiikkiä[6]
  • ”...ja, meillä täytyy olla uskottava puolustus. Se on viesti, joka paikkaan, että me ollaan isänmaallisia – ja että me halutaan puolustaa, omaa – maatamme. Ja ne maamiinat – takaisin sinne! Ja kun meillä on ne maamiinat siel takasi ja uskottava puolustus, niin ajatellaan et jos vaikka Venäjällä tulis mellakat tai jotkut tämmöset, niin täytyyhän meillä rajalla pystyä puolustamaan ettei ne leviä, esimerkiksi siitä sitten, Suomeen. Ja armeijaa voi käyttää myös sisäisessä turvallisuudessa täällä Suomessa. Ni oma puolustus kuntoon, se on Perussuomalaisten linja – ja mehän olemme i s ä n m a a l l i s i a.”
Laura Huhtasaari nerona[7]
  • ”Ärsyttää. Sellaiseksi nössöläksi tai vastaavaksi touhu menee helposti, kun pitää yrittää kumarrella joka suuntaan. Ei nähtävästi uskalleta ollenkaan pitää kiinni omista mielipiteistämme, kun aina pitää yrittää olla kaikkien mahdollisten mieliksi.

    Esimerkki eduskunta äänesti sukupuolineutraalista avioliitosta. Jos oikeasti joku kokee "valaistumisen" asiassa ja oikeasti muuttaa mielipidettään, se on OK. Mutta älkää nyt hyvät immeiset muuttako mielipidettänne sen takia, että olette vähemmistössä tai ilmapiirin painostus kertoo sinun olevan ahdasmielinen tai jotain vastaavaa. Uskalla ajatella itse! Kunnioita toisinajattelijoita, kunnioita myös itseäsi niin paljon, että et ole riippuvainen muiden mielipiteistä. Loppujen lopuksi mieti tarkkaan, kenen hyväksyntää olet vailla? Minulle riittää, että sydämessäni tiedän toimivani oikein.”
Laura Huhtasaari: ”Nössölä?”, 30.11.2014[1]
  • ”Isossa kuvassa maahanmuuttokritiikissä ei ole kyse yhdestä tai kahdesta tapauksesta. Kyse on ilmiöstä. Islaminuskossa on miljoonia uskonkiihkoilijoita. Se ei tarkoita sitä, että maltillisia muslimeita ei olisi, vaan se tarkoittaa sitä, että merkittävä prosentti muslimeista eivät ole maltillisia.


    Islamistisissa maissa tai niissä maissa, joissa islamilla on suuri rooli, niin jokainen voi miettiä toteutuvatko siellä ihmisoikeudet? Millaista naisilla on niissä maissa asua?

    Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti (2010) että monikulttuurisen Saksan rakentaminen on epäonnistunut täysin. Saksassa ei ole pystytty luomaan yhteiskuntaa, jossa erilaisista kulttuuritaustoista tulevat ihmiset pystyisivät elämään rauhanomaisesti keskenään.

    Simo Elo kirjoittaa blogissaan: "Erikoisinta terrorismikeskustelussa on, että valtamedialle, poliitikoille ja tutkijoille tärkeintä ei ole että miten estetään tulevat terrori-iskut, vaan miten terroriteot vaikuttavat ihmisten mielikuvaan islamista."

    Päättäjät ovat vastuussa kansalaistensa turvallisuudesta[8]
Laura Huhtasaari: ”Maahanmuuttokriittisyys on fiksua” (koko artikkeli), 24.12.2014[1]
  • ”Itse ajattelen, että muslimit eivät ole kansanryhmä. Heitä on 1,7 miljardia. Muslimit eivät myöskään ole kansanryhmä Suomessa, vaikka osa heistä kuuluu uskontoon nimeltä islam.[9]
  • ”Mutta itse olen kyllä kokenut, että on hirveesti haluttu leimata Trumpin kannattajia jotenkin huonoksi (sic), ja sehän on aina ylimielisyyttä, jos ei pysty kunnioittamaan erilaista näkemystä.”
Syväanalyysi Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen 9.11.2016[10]

Oikea vastaus[muokkaa]



Suoria sanoja ja hurmoshenkeä – tiedätkö sinä tämän poliitikon?

  1. 1,0 1,1 1,2 http://www.laurahuhtasaari.fi/8
  2. [1]
  3. http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194998054803/artikkeli/laura+huhtasaaren+uusi+kohu+missa+ovat+puoliapinat+.html
  4. http://suomenkuvalehti.fi/tarinoitatieteesta/opettaja-kansanedustaja-kiistaa-evoluution/?shared=1100-0b614d53-999
  5. https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10208226867849573&id=1238781765
  6. Kansanedustaja Laura Huhtasaari: Ihmisoikeudet eivät kuulu kaikille. Helsingin Sanomat 17.12.2015
  7. "Laura Huhtasaari, Pori Puuvilla 11.4.2015"
  8. sic
  9. Iltalehti ; "Muslimit eivät ole kansanryhmä", puolustaa perussuomalaisten Laura Huhtasaari Teuvo Hakkaraista
  10. http://www.iltalehti.fi/uutiset/20161109200024985_uu.shtml