Hikinews:Tutkimus:Mason Fairbanks on Homer Simpsonin oikea isä

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.

24. huhtikuuta 2007

Springfield, Yhdysvallat - Euroopan Unionin tutkimusyksikön tekemän tutkimuksen ja DNA-testien perusteella näyttelijä Homer Simpsonin isä ei olekaan toisen maailmansodan veteraani Abraham Simpson, vaan 1900-luvun ainoa M-kirjaimella alkava entinen hengenpelastaja ja nykyinen merikapteeni Mason Fairbanks.

Tapaus sai alkunsa vanhasta 1960-luvun kirjeestä, jossa paljastui että Abrahamin vaimo Mona oli pettänyt häntä. Puhelinluettelon avulla Homer löysi lopulta todellisen isänsä, tekeydyttyään aluksi toimittajaksi. DNA-testit paljastivat julman totuuden. Tämän kunniaksi Simpsonien perhe, Abe pois lukien, lähtivät risteilylle.

Homer ja Mason lähtivät etsimään myös etsimään aarretta kahdella eri sukellusveneellä, mutta Homerin jäätyä kiinni karikkoon, jolloin häneltä loppui happi ja joutui olemaan koomassa kolme päivää, Homer on kuitenkin tajunnut lopulta pitävänsä enemmän hoitajaisästään Abesta, kuin biologisesta isästään. Fairbanksin on väitetty yrittäneen itsemurhaa tämän kuultuaan. Seuraamme tilanteen kehitystä.

[muokkaa] Lähteet

  • Eye on Springfield (24. huhtikuuta 2007)
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut