Hikinews:Tarja Halosen pitkä näyttelijän ura huipentui promootioon
Hikipedia
|
Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua. |
2. lokakuuta 2009
Halonen ennätti kiireiltään suoraan kuvauksista pokkaamaan tohtorin hattunsa. Tähtinäyttelijämme sai hattunsa Teatterikorkeakoulun promootiossa Helsingissä. Uutta näyttelijätohtoria huolestutti, miten hänen hiuksensa kestävät hatun puristuksissa. Tähtinäyttelijä tunnetaan tarkkana ja hiuksista huolehtivaisena ihmisenä. Tähdillä on omat varsin erikoiset tapansa. Haloselle hiusten väriaine lehtitietojen mukaan lennätetään suoraan Kultarannasta, se puristetaan kirvoista ja on samaa väriainetta mitä käytetään Camparissa. Näyttelijä ei lehtitietojen mukaan halua käyttää väriainetta sellaisenaan. Hän oli todennut kokeiltuaan ainetta "herranen aika, minullahan on ihan camparitukka". Väriaine joudutaan käsittelemään, jotta siihen saadaan tähtinäyttelijän toivoma sävy.
Halosella on tällä hetkellä työn alla kirjastonhoitajan rooli elokuvassa Yö Rikhardinkadulla. Näyttelijä totesi haastattelussa, ettei hänen tarvinnut mennä edes casting-tilaisuuteen, vaan ohjaaja huomasi hänet seurattuaan Linnan kutsuja televisiosta. Iltalehdistön mukaan ohjaajan mielenterveydentilaa on epäilty valinnan kohdistuttua Haloseen. Halosta on pidetty epäsopivana kirjastonhoitajan rooliin. Halonen on todennut kritiikkiin suorastaan näyttävänsä kirjastonhoitajalta. Tietojen mukaan hänelle aina kannetaan lainakirjoija, missä hän milloinkin liikkuu. Tähtinäyttelijämme joutuu alituiseen ohjaamaan ihailijoitaan palauttamaan kirjat oikeaan kirjastoon, koska näyttelijän koti on täyttynyt kirjoista, eikä sinne mahdu yhtään enempää.
Tohtorin promootiossa tohtorinhatun sai myös muuan Jouko Turkka. Hänen näyttelijänuransa ei ole ollut niin pitkä kuin Halosella. Hän sai hattunsa muista ansioista teatteritaiteen hyväksi. Tähtinäyttelijä Halonen herätti huomiota saadessaan kesällä mustasukkaisuuskohtauksen ja hakiessaan muuan Medvedevin pois kameroiden edestä. Tähtinäyttelijä on tottunut olemaan tähti myös kameroiden edessä, eikä hän siedä, jos miesystävät yrittävät varastaa mediahuomiota edes tilapäisesti. Miehiä tähden ympärillä näyttää pyörivän. Etenkin uusia tuttavuuksia esimerkiksi Putinia ja Medvedeviä tähti haluaa piilotella medialta. Iltapäivälehdistö on julkaissut kohujuttuja tähtinäyttelijämme putkileikeistä uusien miesystäviensä kanssa. Nämä jutut ovat herättäneet kohua kansassa, joka pitää juttuja liian intiimeinä. Lehdistön tietojen mukaan näissä leikeissä olisi kuulunut epäilyttävää suhinaa. Lehdistössä myös huhutaan havainnosta, jossa tähtinäyttelijä olisi nähty hauskannäköisen punaposkisen pojan seurassa.
Teatterikorkeakoulussa taidetta on tutkittu yli kaksi vuosikymmentä. Silti koulu
viimeisimpänä taideyliopistoista järjesti promootion. Dosentti Pentti Paavolainen totesi
sen johtuvan, että taiteenaloista teatterilla on eniten vaikeuksia sopeutua seremonioihin ja rituaaleihin. Tähän tähtinäyttelijämme oli huudahtanut, ettei ole ollut aikaisemmin vielä edes valmistautunut ottamaan hänelle kuulunutta hattua vastaan. Näyttelijä totesi tiedotusvälineille, tottuneensa jo seremonioihin, joten hatun myöntämiselle oli jo oikea aika.
Tähtinäyttelijää on lähestynyt eräs apilakerho, joka haluaisi lahjottaa näyttelijälle tähden Mannerheimintielle. Rahoitus tähteä varten on jo järjestetty. Apilakerhon mukaan maassamme on riittävästi vähävaraisia opiskelijoita, joiden vuokraa voidaan sopivasti korottaa, jotta tarvittava rahoitus saadaan järjestettyä. Näyttelijä kertoi promootiossa myös uudesta aluevaltauksestaan. Hän on lähtenyt mukaan taidebisnekseen. Maalaukset häntä kiinnostavat erityisesti.
[muokkaa] Lähteet
- "Jouko Turkka ja Tarja Halonen teatteritaiteen kunniatohtoreiksi". [[fi-wikipedia:|]], 02. 10, 2009