Hikinews:Peelo ei palannutkaan

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.

30. joulukuuta 2007

Hikipedian tällä hetkellä suurin ja mahtavin henkilökultti, Peelon kannattajat on kokenut suuren kolauksen uskolleen, kun kultin messiashahmo ja uskon perusta, Peelo (Hikipedian käyttäjä), jättikin ilmestymättä vuoden taukonsa jälkeen. Eräiden tahojen levittämän väitteen mukaan Peelon piti ilmestyä joulukuun 26. päivä samaan aikaan, kun teki viimeisen muokkauksensa Hikipediassa. Neljän päivän varan jälkeen suuri osa kannattajista on vaipunut epätoivoon vaikkakin osa vielä tiukasti uskookin, että Peelo vain tapansa mukaan unohti tämän tapaamisen. Peelon epäiltiin vain testanneensa kannattajiensa uskoa ja viettäneen heroiinin täytteistä lomaa, mutta nyt ilmaan ovat jälleen nouseet vahvana epäilyksen tuulet. Uskon skeptikot ovat nimittäin jälleen nostaneet päänsä näyttönsä takaa ja toistaneet epäilyksensä siitä, että Peelo olisikin kuollut. Tämä väite on toki kuultu uudelleen, mutta sitä ei ole kuitenkaan kumottu tai osoitettu todeksi kummankin osapuolen todisteiden vähyyden vuoksi. Tapaus on kuitenkin nostattanut suuren määrän maanalaisia kiistoja ja henkisesti varsin väkivaltaisia väittelyitä, joissa on tiettävästi vahingoittunut runsaasti nuorempia, varsin fanaattisia trolleja.

Katso myös[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]