Hikinews:Muistotilaisuus päättyi mielenosoittajien ja poliisin yhteenottoon

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.

7. huhtikuuta 2012

Seppo Taalasmaan muistotilaisuus.

HELSINKI – Itsemurhan tehneen miehen muistotilaisuuteen osallistuneet mielenosoittajat hyökkäsivät poliisin kimppuun Helsingissä. Mielenosoittajat löivät ja potkivat poliisia ja ottivat tältä luotiliivin.

Mielenosoittajat osallistuivat Seppo Taalasmaan muistotilaisuuteen. Taalasmaa oli Salatut elämät -sarjan hahmo, joka kaikkien järkytykseksi hirtti itsensä.

Sadat muistivat Taalasmaata lauantaina pidetyssä tilaisuudessa, jonka jälkeen noin kaksisataa raivokasta ihmistä marssi eduskuntatalon eteen.

Perillä osa mielenosoittajista huomasi kaksi poliisia, jotka olivat juuri lopettaneet partionsa. Noin tusina mielenosoittajaa hyökkäsi poliisien kimppuun.

Toinen poliiseista pääsi pakoon, toisen mielenosoittajat kaatoivat maahan. He löivät ja potkivat poliisia muutamia minuutteja ja ottivat tältä luotiliivin sekä univormun ja käsiraudat sisältäneen kassin. Mielenosoittajat sijoittivat osan anastamistaan tavaroista paikalle, jolla Taalasmaan kerrotaan hirttäneen itsensä.

Pahoinpidelty poliisi onnistui pakenemaan paikalta, ja hänet vietiin sairaalaan.

Taalasmaan kuolemasta on tullut suomalaisille symboli päättäjiä kohtaan tunnetulle vihalle. Tiukat säästötoimet ovat aiheuttaneet taloudellisia ongelmia monille kansalaisille.

Taalasmaa jätti jälkeensä houreisen viestin, jossa hän syytti poliitikkoja alkoholiongelmistaan ja kehotti "nuoria ihmisiä" tappamaan johtajansa. Hän myös sanoi hallituksen tehneen elämässä selviytymisen mahdottomaksi.

[muokkaa] Lähteet

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut