Hikinews:Karppaamiselle vaihtoehto: Hakkaraisen tankkaamisohjeet
|
Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua. |
13. helmikuuta 2012
"Bensa-aseman takana oleva bordelli" - Hikinewsin saamien tietojen mukaan paloturvallisuusekspertti Teuvo Hakkarainen oli innostunut puhumaan vaalivalvojaisissa autoista ja niiden hoitamisesta. Ohjeena oli esimerkiksi itsestäänselvyyteen asti järkeenkäypä auton huolto -ohje. Hakkaraiselta saatiin esimerkiksi seuraavanlainen autonhuoltoniksi ; "Sanotaanko niin, että kun viimeksi tankkasin auton, niin laitoin polttoainetta tankkiin enkä pakoputkeen." Tämä muistuttaa siitä että bensa tulee toki kaasuna ulos pakoputkesta, mutta että se kulkee moottorin läpi, ja siksi auton toimivuuden kannalta on järkevintä ladata bensiini tankkiin.
Hikinewsin toimitus suositteleekin tämän ohjeen noudattamista kaikissa bensa -asemissa kautta maan. Tarvetta tämänlaiseen muistutukseen saattaa olla koska itsepalvelubensa-asemat ovat melko yleisiä.
Hakkarainen liitti autokeskustelun metaforisen teologiseen tyyliinsä myös seksuaalisuuskysymyksiin; Onhan ihmisen ja koneen rinnastaminen aina yhtä järkevää, asiallista ja ihmisarvoa kunnioittavaa.
Tämä rinnastus mielessä hän muistutti, paitsi luontevasta autontankkaamistavasta, myös oikeasta seksuaalielimistön käyttötavoista. Koska seksuaalietiikka on ollut Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston vaaleissa suurena teemana, oli Hakkaraiselta luontevaa antaa oma kannanottonsa asiaan. Hikinewsin metaforienaukaisulaitoksen tulkinnan mukaan Hakkarainen kannattaa selkeästi ns. fellaatiota oikeana seksinharjoittamistapana. Tällöinhän materiaalia ei nimenomaan laiteta pakoputkeen vaan tankkiin eli varastona toimivaan mahalaukkuun josta se sitten ajautuu luonnollisesti ruuansulatusjärjestelmän läpi "pakoputken" kautta ulos.
Hakkaraisen lausunto voidaankin siksi nähdä erittäin sukupuolineutraalina. Fellaatiokykyisyys kun yhdistää seksuaalisena toimintona sekä heteroseksuaaleja että homoseksuaaleja. Samalla nykynuorison trendivouhotus, karppaaminen, saa perinteisen ja taatusti miehekkään vaihtoehdon. Hikipedian toimitus toivoo Hakkaraisen ohjeesta tulevan yleisen normin ja muistuttaa että siemennesteessä on runsaasti K -vitamiinia.
[muokkaa] Lähteet
- Iltalehti Hakkarainen teki sen taas