Hikinews:Dosentti: On parempi, jos Finlandia-palkinnon voittaa tyhjänpäiväinen kirja

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.

10. marraskuuta 2017

Opiskelijakillan kahvio, nurkkapöytä – Finlandia-raati julkisti tänään kuusi kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittajaehdokasta. Valinnan innoittamina päätimme pyytää kaikkien alojen asiantuntijaa ja Suomen ainoaa Hikinewsin kanssa yhteistyöhön suostuvaa akateemikkoa, dosentti Urmas Ali-Peelolaa perehtymään huolellisesti Finlandia-ehdokkaiden takakansiin. Nyt hän on suorittanut tuon vastuullisen urakan ja on valmis jakamaan Hikinewsille mielipiteensä ehdokkaista sekä Finlandia-palkinnosta ylipäätään.


Dosentti Urmas Ali-Peelola, millaisia ajatuksia Finlandia-ehdokkaat herättivät sinussa?

– Päällimmäinen tuntemus on sama kuin kaikkina edellisinäkin vuosina tähän aikaan: jos ajatellaan tämän pöydän olevan alue, johon minun mielenkiintoni sijoittuu, niin Finlandia-ehdokkaat ja niistä käydyt keskustelut ovat jossain tuolla luentosalin ovesta ulos laahustavan historianopiskelijan lapioparran seassa. En äkkiseltään keksi mitään haukotuttavampaa kuin jokavuotinen Finlandia-ehdokkailla ja -voittajilla spekulointi. Paitsi tietysti kaikki muut jokavuotiset Suomessa käytävät julkiset keskustelut.

Oletko sinä sitten ollenkaan oikea henkilö tähän haastatteluun?

– Kysymyksesi on sikäli osuva, että Finlandia-instituutiossa kaikki ovat vääriä henkilöitä kaikkeen. Palkinnon valitsijat ovat vääriä henkilöitä valitsemaan palkinnon, palkinnon voittajat ovat vääriä henkilöitä saamaan palkinnon ja voittajakirjojen lukijat ovat vääriä henkilöitä lukemaan ne.

Jostain syystä palkinnonsaajan valitsijaksi nimetään joka vuosi joku täysin toistaitoinen makustelija, kuten nyt Hector, se Uutisvuodon Baba tai tänä vuonna Elisabeth Rehn. Tällaisilla henkilöillä ei ole taatusti aavistustakaan hermeneuttisesta lukutavasta tai kirjallisen teoksen merkityksestä osana kirjallisuushistorian jatkumoa tai edes kulttuurisen tai poliittisen ympäristön kannalta. Meillä olisi melko hyvä joukko akateemisia kirjallisuudentutkijoita, joiden asiantuntemusta voisi aivan hyvin hyödyntää. Silloin pitäisi tietysti ajatella koko palkinnon funktio samalla uusiksi, mikä epäilemättä rasittaisi kohtuuttomasti kustantajia ja kulttuuritoimituksia.

Asetelman banaaliudesta huolimatta Finlandia-ehdokkaiden valinnassa painotetaan teosten taiteellista kunnianhimoisuutta. Näin taataan joka vuosi, että joulumarkkinoille saadaan kirja, jonka tuhannet suomalaiset voivat joulupuuroähkystä kärsimisen lomassa todeta "liian vaikeatajuiseksi" ja hylätä pyhien jälkeen iäksi antikvariaatin hyllyyn.

Jos kuitenkin spekuloidaan, että tämä Barbababa, tai mikä sokea kana nyt on kulloinkin kyseessä, sattuu löytämään jyvän ja Finlandia-voittajaksi valitaan oikeasti hyvä kirja, niin sehän vasta katastrofi onkin. Silloin tullaan paiskanneeksi timantti kirjabloggaajien, kulttuuritoimittajien ja muiden laumasieluisten hölösuiden karsinaan tallottavaksi. Enpä voisi kuvitella hyvälle kirjalle mitään karmeampaa kohtaloa. Samalla kaikilta oikeasti uurailta lukijoilta menee löytämisen riemu, kun mestariteos onkin äkkiä kaikissa otsikoissa. Minun mielenrauhani ainakin säilyy aina kun Finlandia-voittajaksi valitaan jokin yhdentekevä kirja.

Kenen sitten arvelet voittavan kaunokirjallisuuden Finlandian tänä vuonna?

– No kai sen saa se Miki Liukkonen, kun siitä on vouhkattu niin paljon muutenkin. Se olisi kaikkien kannalta win-win-tilanne, sillä Kuik-, anteeksi, Liukkonen saisi silloin lisäbuustausta muutenkin vaivaannuttavan turhalle julkiselle profiililleen ja me akateemisesti valistuneet saisimme tuhahdella, miten vietävissä Finlandia-instituutio on taas ollut. Toisaalta Tommi Liimatan Finlandia-palkintopuhe olisi taatusti hersyvää kuultavaa.

Tiedostan kyllä senkin, että jos Nilli, anteeksi, Miki Liukkosesta jostain syystä kehkeytyisi viidenkymmenen vuoden päästä kuolemastaan klassikko, niin minun kaltaiseni akateemikot läyhäisivät hänen merkityksellisyydestään enemmän kuin kukaan missään. Niin tämä systeemi toimii. Minun mieltäni ainakin lämmittäisi, jos opettajat pakottaisivat silloin oppilaat tavaamaan Liukkosen proosaa. Se olisi varmasti koululaisille aivan sopiva rangaistus – jos siis oletetaan, että he ovat silloin vielä henkisesti vetelämpiä kuin tämä nykysukupolvi. Vaikka ei kai silloin mitään peruskoulua tai lukutaitoa enää edes ole.

Aiotko lukea kaikki kuusi ehdokaskirjaa ennen palkinnon julkistamista?

– En missään tapauksessa.

Entä voittajakirjan sitten kun se on valittu?

– Mieluummin kuolen.

Milloin maksat minulle takaisin viisikymppiä, jotka lainasin sinulle keväällä 2008?

– Eiköhän tämä ala jo riittämään.

Katso myös[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]