Hikinews:Caligula antoi kategorisen yleisvastauksen
Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua. |
23. huhtikuuta 2010
PALATINUS, Rooma – Imperaattori Gaius Julius Caesar Augustus Germanicus, Centrum-puolueen ns. kentän keskuudessa Caligulana tunnettu, on antanut perinteisellä imperaattorin haastattelutunnilla usean vahataulun edestä kategorisia yleisvastauksia. Prinsipaattia koettelevan rahoitus- ja väärinkäytössotkun paisuessa myös princeps on joutunut tekemään selvyyttä omista tekemisistään. Keskustelun alaiseksi on tullut myös Caligulan hallinnon saama suora ja epäsuora tuki, jota on epäilty hankitun keinoin, jotka saisivat edesmenneen pakinoitsija Ciceron lohkaisemaan jotakin ajoista ja maan tavoista.
Aiemmissa yhteyksissä kysyttäessä Caligula on kertonut, ettei muista, kuka tuki hänen nostamistaan imperaattori Tiberiuksen seuraajaksi. Hän sanoi kuitenkin muistavansa varsin hyvin, että Tiberius kuoli luonnollisesti. Toissa kesänä julkisuuteen tulleiden asiakirjojen mukaan Centrum-puolueen puoluesihteeri Naevius Sutorius Macro, lempinimeltään Scelus eli Kelmi, tukehdutti Tiberiuksen tyynyllä tämän virottua vaikeasta sairaudesta. Caligula kiisti tuolloin ehdottomasti, että Tiberiuksen kuolemaan liittyisi rikosta. Viime marraskuussa Caligula kuitenkin kysyttäessä kiisti olleensa paikalla Tiberiuksen kuolinhetkellä, joka on merkitty asiakirjoihin myös Centrum-puolueelle denaareja syytäneen kampanjayhdistys Kehittyvien provinssien imperiumin (KPI) perustamishetkeksi. Tämä nosti esiin kysymyksen siitä, miten Caligula saattoi tietää varmasti edeltäjänsä poismenon yksityiskohdat.
Viime helmikuussa Caligula korosti antaneensa toissa kesänä ”kategorisen yleisvastauksen”. ”Ymmärsin kysymyksen siten, että haluttiin tietää, mitä muistan Tiberiuksen kuolinhetkestä. Minulla ei ole mielikuvaa murhasta, joten ilmaisin tämän käsitykseni kiistämisen muodossa. Ei tähän liity mitään erikoista”, kiiluvasilmäinen hallitsija sanoi tuolloin.
Maaliskuussa imperaattori tunnusti olleensa läsnä Tiberiuksen kuolinhetkellä. Hän ilmoitti muistinsa palanneen tarkan mietiskelyn tuloksena. Nyt hänellä oli myös ”vilpitön muistikuva” siitä, että Tiberiuksen kuolema oli täysin luonnollinen. Seuraavana päivänä Caligula myönsi nähneensä Macron ”siirtelevän tyynyjä” Tiberiuksen vuoteen ääressä. Hän sanoi mieltäneensä asiat siten, että ”kyse oli normaalista tyynynpöyhimisestä lain ja maan tavan mukaisesti”. Tuolloin Caligula kiisti nähneensä Macron pitelemien tyynyjen ”yksittäisiä liikkeitä”. Viikko tämän lausuntonsa jälkeen imperaattori myönsi tieneensä ”tyynynpöyhimisen suuruusluokan”, muttei ”täsmällisiä liikesarjoja”.
"Tämän kokoisen valtakunnan johdossa joutuu päivittäin murhaamaan sadoittain ihmisiä. Eivät ne kaikki voi mitenkään jäädä mieleen", Caligula puolustautui.
On myös epäilty, että myös muut Caligulan Centrum-puolueen jäsenet olisivat peitelleet saamaansa tukea. Koko jupakan aloitti senaattori Timotheus Calliuksen lausunto, jonka mukaan hän ei kertonut tienanneensa kampanjafreskomaalauskaupalla useita tuhansia aureuksia, jotka käytti sitten pretoriaanikaartin lahjomiseen, koska Rooman laki ei säädä siitä erikseen rangaistusta. Caligula esiintyi ainakin yhdessä kampanjatilaisuudessa Aleksanteri Suuren rintapanssarissa, joka on sittemmin paljastunut varastetuksi. Aleksandrian poliisi tutkii Makedonian kuninkaan hautaholviin tehtyä ryöstöä. Imperaattori on kiistänyt tienneensä panssarin varastetuksi. Caligula kertoi saaneensa panssarin erityisavustajaltaan Gemellukselta, joka kuoli epäselvissä oloissa kolme vuotta sitten.
Useat asiantuntijat ovat myös kyseenalaistaneet Caligulan väitteet Britannian valloittamisesta.
Tämänviikkoisella imperaattorin haastattelutunnilla Caligula sanoi antavansa lopulliset kategoriset yleisvastaukset koko kohuun. Hän vakuutti puhuneensa koko ajan täyttä totta ja pysyneensä kannassaan. ”Olen viimein tajunnut, miksi kansan ja median on niin vaikea käsittää antamiani vastauksia”, Caligula ilmoitti silminnähden hyvillään heti tilaisuuden aluksi. ”Koko sekaannus johtuu siitä, että minä olen jumala eikä sanani näin ollen ole täydellisesti kuolevaisten käsitettävissä.”
Caligula on omien sanojensa mukaan ihmishahmon ottanut jumala, joka ei voi valehdella. Jumaluuden yli-inhimilliset voimat ja ominaisuudet aiheuttavat hänen mukaansa sen, että kuolevaiset ymmärtävät asioita väärin. ”Emme me syytä Apolloakaan silloin, kun tulkitsemme väärin Cumaen Sibyllan profetiat”, imperaattori muistutti silmät loistaen. Kysymykseen siitä, onko tämä itse Apollo vai kenties jokin toinen jumala, Caligula ei antanut suoraa vastausta. ”Joskus saatan olla Apollo, joskus taas Herkules tai Merkurius. Jonain päivänä herään ehkä jopa Venuksena”, hän tuumi arvoituksellisesti.
Caligula ilmoitti toivovansa, että tämä kategorinen yleisvastaus ”päättäisi lopullisesti” hänen hallintonsa ympärillä vellovat kohut. Hän muistutti myös, että mediakohujen ”tietoinen jatkaminen” tulee hänen olemuksensa johdosta jumalanpilkkarikoksen piiriin. Imperaattori katsoi jumaluuden selittävän myös hänen loputtoman verenhimonsa, julkiset kidutusmurhat ja kunniallisiksi tunnettujen naisten obsessiivisen viettelyn. Centrum-puolueen varapuheenjohtaja, lämminverinen konsuli Incitatus, on ilmaissut hirnahdellen tyytyväisyytensä Caligulan selitykseen.
Imperaattori ei voinut vastata useampiin kysymyksiin, koska hänellä oli kiire hallituksen energiapoliittisen ratkaisun saavuttamisen kunniaksi järjestettäviin orgioihin. Imperiumin hallitus julkisti tällä viikolla antavansa luvat kahden uuden orjatyövoimalan rakentamiseen.
Imperaattori Caligula ilmoitti viime saturnalian alla jäävänsä tänä kesänä syrjään tehtävistään jalkavaivojen vuoksi. Caligulan jalat joudutaan operoimaan, jotta ne yhä mahtuisivat pikku saappaisiin. Virkasandaalinsa princeps jättää seuraajalleen, jonka Centrum-puolueen patriisit valitsevat Ceres-jumalattaren vuotuisjuhlan yhteydessä kesäkuussa.
Katso myös[muokkaa]
Lähteet[muokkaa]
Tämä uutisartikkeli sisältää Hikinewsin tarjoamaa ensikäden tietoa. Etsi keskustelusivulta mahdollisia lisätietoja. |