Hikinews:Big Brotherin voitto Vladimir Putinille

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.

2. joulukuuta 2007

BIGbrother.jpg

VENÄJÄ, Moskova – 55-vuotias moskovalainen PR-isäntä Vladimir Putin on voittanut Venäjän Big Brotherin viimeisimmän tuotantokauden.

– Mä en nyt oikein osaa sanoa mitään, Putin kommentoi voittoaan.

Hän kuittaa palkintona ns. ”kansallisen johtajan” tittelin ja noin 17 075 400 km² kokoisen tontin Euraasian pohjoisosista. Sopimukseen kuuluu lisäksi FSB-tuotantoyhtiön julkisiin mainos- ja uhittelutilaisuuksiin osallistuminen. Putin selviytyi ohjelman voittajaksi selkeästi, vaikka tuotantoryhmä ohjaajista ja teknikkoihin koostui hänen lähimmistä ystävistään. Hänet nähtiin aiemmilla tuotantokausilla vain vilaukselta kantamassa vodkaa edelliselle voittajalle, Boris Jeltsinille.

Putin vietti Moskovan Kremliin rakennetussa Big Brother -talossa yhteensä noin kahdeksan vuotta. Hän oli ehdolla häätöäänestyksessä kerran vuonna 2004 mutta jäi tekstiviestiäänestyksen jälkeen taloon ylivoimaisen kansansuosion turvin. Formaatin haltija, ETYJ, tosin joutui huomauttamaan venäläistä tuotantoyhtiötä Putinin saaman 128 % äänimäärän ongelmallisuudesta.

Kaudesta teki poikkeuksellisen se, että ulkomainen lehdistö seurasi erittäin tarkkaan talon tapahtumia. Kohua herättivät muun muassa Putinin rajut sanasodat tšetšeenikilpailija Ramzanin kanssa. Myös Putinin tapa peittää epämiellyttävissä paikoissa olevia kameroita oli joidenkin katsojien mielestä ohjelman hengen vastaista. Alkukaudella talosta poistunut Mihail Hodorkovski valitti Putinin kuorsanneen ja kähmineen osanottajien omaisuutta yöllä tyynynsä alle. Lisäksi Putinin aamuvoimistelu, jonglööraus pienillä vauvoilla tulisen kuopan yllä, herätti muissa kilpailijoissa kummeksuntaa. Voittajan oli kuitenkin helppo naureskella kritiikille:

– Väite siitä, että söin neljännellä viikolla grillattuja oppositiojohtajia ketsupin kanssa, on täyttä soopaa. En voi sietää ketsuppia.

Putin juhlii lokakuun Politkovskaja-viikkotehtävän onnistumista. ”Äänenvaimentimen käyttö on ensiarvoisen tärkeää näissä hissikeikoissa.

Kuvausten turvajärjestelyt olivat poikkeuksellisen mittavat, mutta siitä huolimatta tuotantoalueen läheisyydestä jouduttiin poistamaan mielenosoittajia, jotka vaativat televisioon keskusteluohjelmia ja demokraattisesti valittua sisältöä. Aiemmat tuotantokaudet ovat kärsineet jonkin verran ulkomaisista häirikkötekstareista, joita lähetellään Venäjän naapurimaista. Putinin mukaan vieraiden katsojien kajoaminen maan sisäiseen ohjelmistopolitiikkaan on anteeksiantamatonta.

– Venäjän seuraavalle tuotantokaudelle on luvassa lisää valvontaa, lasiseiniä, entistä kovempia otteita ja entistä paremmin keskenään toimeen tuleva – järjestetty – voittajakaksikko, lupaa ohjelman käsikirjoittaja Jevgeni Zamjatin.

Katso myös[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]