Hikikirjasto:Kuinka perustaa bändi

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä kirja on lainattu Hikikirjastosta.
myöhästymismaksut ovat tähän mennessä jo 210,70 euroa ja kasvavat koko ajan.


Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.
Bändin imago ja tyyli ovat tärkeitä seikkoja. Kuvassa ruutupaperille hätäisesti laadittu suunnitelma bändin tyylillisestä konseptista. Yleisenä nyrkkisääntönä voidaan todeta, että mikä tahansa, mikä on vanhempien mielestä epäsiistiä ja inhottavaa, kannattaa ehdottomasti sisällyttää bändin tyyliin.

Jotta saisit perustettua bändin, sinun täytyy keksiä ajatus krapulapäivänä ja saada muutama krapulainen ystäväsi ylipuhuttua mukaan. Kalja, kilju ja musiikillisista ansioista tuleva raha ja misukat ovat hyviä argumentteja suostutteluvaiheessa. Sitten tarvitsette bändille nimen. Mikä tahansa nimi ei käy, vaan sen täytyy olla cool. Esimerkiksi ”Revenge the Perse” on hyvä nimi. Tarkista, että sama nimi löytyy vähintään joltain muulta kellaribändiltä. Google auttaa tässä.

Bändin nimi[muokkaa]

Hikikirjasto tulee nimen keksimisessä avuksi! Tässä muutamia vaihtoehtoja. Painamalla tästä saat uusia uljaita vaihtoehtoja. Vähäks vänkää?

  • Finnish revengers sonata
  • Fist & fasadi
  • Lordi
  • Iso-W
  • Leather Yellow

Soitinkokoonpanon valitseminen[muokkaa]

Vaikka oletkin epätoivoinen ja hyväksyt lähes minkä tasoisen tahansa rämpyttelijän, aivan kaikki soitinkokoonpanot eivät ole suositeltavia. Bassinsoittajille ei ole juurikaan kysyntää bändimusiikissa.
Jos luulit häntä rumpaliksi – erehdyit. Hän on jokin muu.

Koska olet bändin perustaja, tulee sinun valita se soitin, joka on siistein, ja muut saavat valita soittimensa sinun päättämäsi nokkimisjärjestyksen mukaisesti. Vain yhdellä voi olla tietty soitin. Mieti nyt, jos bändin harjoituksissa tulee tilanne, jossa joku huutaa ”Kitaristi, soita nyt se Aaaargh 7 -sointu”, ja bändistä kuuluu neljä epämääräistä ”Häh?” -äännähdystä yhden sijasta. Mikä soppa!

Soittimet ovat:

  1. Triangeli – Tosiasiassa tämä instrumentti on toosi siisti, niin siisti, että vain harva kellaribändi uskaltaa ottaa mitään niin siistiä soitinryhmäänsä. Triangeli – vain rohkeille. Mieti nyt jos joku bändi menee Grammy-palkinnonjakoon ja sanoo, että ”hei, meidän bändissä on triangelisti”. Mammuttimaista cooliutta! Mieti nyt, triangeli sanoo ”ding!!!” ja kaikkea! Se on hyvä tapa aloittaa keskusteluja ja miellyttävä kantaa mukana. Okei, kitaristi saa pimuja ja seksiä – MUTTA HÄNELLÄPÄ EI OLEKAAN TRIANGELIA, JOTA NÄPPÄILLÄ ILTAISIN!
  2. Sähkökitara – Jos valitset tämän soittimen, joudut soittamaan sooloja, mutta saat samalla paljon pimuja (myös tyttöbändin kitaristi). Kitara on mediaseksikäs soitin. Ongelmana on, että basistit saattavat tehdä käytännön piloja kitarakotelollasi ja vokalisti voi kusta siihen.
  3. Akustinen kitara - Kitara ilman sähköä. Tätä käytetään yleensä lähinnä säveltämiseen, mutta akustisella kitaralla voi soitella myös biiseille ja levyille herkkiä ja kauniita Introja. Vähän syntetisaattorihuminaa ja luonnonääniä taustalle, ja se on siinä. Akustinen kitara soveltuu myös pillunsaannin varmistamista varten tehtyihin balladeihin, kuten em. Metallican Nothing Else Mattersiin.
  4. Hanuri - Jos ajattelit ruveta bändin hanuristiksi, niin sinun on muistettava että siinä on hyvät ja huonot puolensa. Hyviä puolia on, että sitä on helpo soittaa, nimittäin jokainen, jolla on edes vähän yritystä oppii sen kyllä ja sen soittamista voi harjoitella melkeinpä missä vaan ja se on myös halpa vaihtoehto, jos rahat ei riitä vaikkapa kitaraan. Huono puoli siinä taas on se, että hanuristit tuppaa yleensä jäämään ilman pillua, kun muut bändin jäsenet ovat panohommissa.
  5. Ääni – Bändissä EI KOSKAAN OLE LAULAJAA, vaan ”vokalisti”. Laulajan soitin ei siksi ole laulu, vaan ääni (Äitisi mielestä bändisi musiikin laulaminen ei olisi laulua, joten hänkin myöntää, että ”ääntelijä” englanniksi on parempi). Laulu on halpa. Laulajan koetaan yleensä johtavan bändiä, ja pimut pitävät vallasta.
  6. Säkkipilli – Tämä on oikeasti vain vaihtoehto. Jos mietit tätä vakavasti, Hikipediassa on käytännön opas (post)modernin itsemurhan tekemiseen.
  7. Piano – Jos soitat pianoa, olet parempi kuin muu bändi yhteensä. Piano vaatii kuitenkin ”taitoa”, eikä ole siksi vakavasti otettava vaihtoehto, ellet sitten pidä selibaatista, punaviinistä ja yksinäisyydestä. Jos ihan oikeasti osaat soittaa pianoa, niin bändimusiikki ei ole sinua varten, vaan sinun kannattaa sen sijaan harkita vakavasti peruskoulun musiikinopettajan uraa. Siinä sitäpaitsi yleensä tienaa paremmin kuin bändimuusikkona. Jos pianismi tökkii, niin aina voit kokeilla syntetisaattoria.
  8. Basso – Bändi ei edes mieti sitä kaksimetristä jousisoitinta vaihtoehtona. Bassossa on neljä kieltä. Moni valitsee soittimen, koska joku tyhmä tyttö voi joskus luulla sitä kitaraksi.
  9. Rummut – Jei, näitä saa hakata apinan raivolla! Vaikka rumpujen soittamiseen riittääkin, että päässäsi on kaksi isoa pyörää, jotka pyörivät samaan suuntaan, niin se ei tarkoita, että rumpali olisi köyhin. Rummut maksavat, ja pimut haistavat rahan ja kostuvat sen tuoksusta kuin kukkaset aamuisessa kasteessa. Rumpalin on hyvä olla kalju!
  10. Viulu - Suositeltavaa vain, jos bändinne on valinnut tyylikseen countryn, rockabillyn tai keskiaikamusiikin. Viulu pääsääntöisesti soi amatöörin käsissä sekä kovalla volyymillä että epävireisesti, ja se sopii paremmin ammattilaisille vakavan taidemusiikin esittämiseen kuin sinunkaltaisillesi bändimusiikkiin.
  11. Lehmänkello – Lehmänkello on tooosi siisti soitin sekin. Lehmänkello päästää kivan ”D+PLing” -Äänen. Lehmänkellon haittapuolia on, että sen soundi ei houkuttele uhkeita ”hengari-Herttoja” vaan kantturoita ja mummoja sankoineen ja lypsyjakkaroineen.
  12. Syntetisaattori - eli syntikka tai syna. Tästä lähtee kivoja huminaääniä ja sillä pystyy luomaan ihanan herkkiä äänimaisemia, joista tytöt varmasti tykkäävät. Vai eikö Tuomas Homopaimen muka ole jo todistanut tätä väitettä? Syntetisaattorillakin voi soittaa sooloja. Tätä harrastavat lähinnä Children of Bodomin kaltaiset kurabändit, jotka yrittävät peitellä soolokitaristin huonoutta soittamalla soolot kitaran sijasta syntetisaattorilla. Tämä soitin sopii kaikille pianismista kärsiville nörteille, joiden lavakarisma ei riitä kitaransoittoon, mutta jotka haluavat kuvitella olevansa Tosi Muusikoita.
  13. Rumpukone - Herra nimeltänsä Rumpu Kone on mystinen henkilö joka tulee apuun AINA, kun jostain syystä et löydä ihmisrumpalia bändiisi. Rumpukone on kaiken lisäksi huomattavasti elävää rumpalia kätevämpi vaihtoehto – se ei koskaan vittuile paskasta sovituksesta tai valita, kuinka tekemäsi biisi on liian tekninen ja vaikea soittaa. Lisäksi rumpukone on hiljaa silloin kun muut soittajat sitä vaativat, eikä hakkaa taukoamatta blast beattia 250 desibelin voimakkuudella. Mutta hei, Echo & The Bunnymenissä rumpukone Echo oli bändin johtaja!
  14. Jokin muu – Jonkin muun soittimen valitseminen ei ole kovin viisasta, koska se tekee sinusta vain ”yhden niistä jostain muista jäsenistä”.

Kitaristi ja tämän paljonpuhuttu soittotaito[muokkaa]

Tällaisia sinun tulisi muka osata!

Joka ikisessä bändissä täytyy olla kitaristi. Ainut ongelma on siinä, että aloittelijoiden kitaraoppaat eivät toimi, koska ne olettavat, että ihmiset ovat kärsivällisiä kuin kivet ja lukevat loputtomien kuvien läpi.

  • Nuotinluku – bah!
  • Musiikin teoria – from arse!

Oheisista ohjeista voi toki poiketa, jos valitsette musiikkityyliksenne progen. Varautukaa tosin siihen, että yleisönne tulee tällöin muodostumaan pyöreäsilmälasisista pojista, jotka pukeutuvat mustaan, inhoavat saippuaa ja ovat panneet parturit boikottiin.

Oikeasti joka ikisen bändin joka ikinen kitaristi ei tarvitse kuin yhden särösointiotteen, jota siirtää laudalla ylös ja alas. Tällaiseen soittamiseen riittää, että tietää, mikä seuraavista on kitara:
WHATISAGUTIAR.JPG
Kun tästä vaativasta tehtävästä on selvitty ja lopullinen vastaus lukittu, on tärkeää tarkistaa kitaristin asenne. Hänellä tulee olla pitkä ja liehuva tukka. Jos ei ole, hanki peruukki!

Vokalisti ja tämän paljonpuhuttu laulutaito[muokkaa]

Laulu on ihmisäänellä aikaansaatua musiikkia. Sen erottaa puheesta äänen pysyminen tarkoituksellisesti valituissa sävelkorkeuksissa. Vokalistina sinulla on ääni, jonka ei tarvitse toimia ihan näin. Vokalistin erottaa puhujasta sillä, että puheesi pysyy tarkoituksella tai tarkoituksettomasti jossain örinän ja rytmivittuilun välimaastossa. Vokalistin kannalta miellyttävää on, että hänen tarvitsee vain osata soittaa suutaan – ja suun soittaminen on ihan eri asia kuin laulaminen. Suun soittamisessa voi olla hyvä, vaikkei olisi harjoitellut.

Muut soittimet ja niiden soittajien paljonpuhuttu soittotaito[muokkaa]

Pienet linnut lauloivat ja kertoivat, että et harkinnut muita vaihtoehtoja vakavasti. Jos kuitenkin teit niin, mieti uudestaan. Jos luet tätä lukua JÄLLEEN, niin mieti silti uudestaan.

Säveltäminen[muokkaa]

Bändilyriikat eivät ole vaikeita. Sen kun kirjoittaa ylös mitä tahansa. Tärkeintä on muistaa, että ilman nuotteja ovat vain huonoa runoutta.
Säveltämisessä tärkeintä on, että tehdään biisi. Biisillä tulee olla nimi. Legendaarisen hyviä kappaleiden nimiä ovat esimerkiksi Aaaaa! tai En tahdo olla vihannes, tahdon olla passionhedelmä, tai Ankka tai ihan mitä tahansa. Yleensä kappaleen nimi on bändin nimi. Niin ei tarvitse miettiä montaa asiaa yhtä aikaa.

Kappaleessa tulee tietysti olla sisältöä. Sanoma voi olla mitä tahansa satunnaisgeneroiduista kirjaimista ”Aaargh!”in kautta Hikipedian artikkeleihin. Nuotinnokseen tuleekin kiinnittää enemmän huomiota, sillä musiikki on nuotteja, ilman nuotteja on vain runoja. Kun tekee nuotteja, niin niiden tulee olla niitä särösointuja, jotka saadaan sillä ainoalla kitaristinne hallitsemalla otteella. Kuuntele ja ota selvää (jos jaksat). Kun olet säveltänyt riittävästi, näyttää lopputulos jotakuinkin seuraavalta:

Muuta ei sitten tarvitakaan!

Nyt teillä on kappaleita joita harjoitella. Mitä musiikillista riemua koettekaan, kun kellarissanne kaljoittelette harjoittelette tätä kappaletta!

Harjoittelu[muokkaa]

Tällaiset ovat tärkeitä.

Harjoittelun tulee tapahtua pahalta haisevassa kellarissa. Jos kellari haisee hyvälle, jokin on vialla. Harjoittelutilassa tulee olla riittävästi kaljaa, kiljua ja vahvistimia. Soittajat tuokoot omat soittimensa. Se, joka jää ilman soitinta, on vokalisti.

Aivan ensimmäisenä katsokaa elokuva This is Spinal Tap. Se ylittää parodiahorisontin niin rajusti, että lukuisat ns. vakavastiotettavat muusikotkaan eivät näe siinä mitään hauskaa. Siinä vaiheessa kun oma meininkinne alkaa muistuttamaan Spinal Tapia, tiedätte että nyt teistä on tullut aivan oikea bändi.

Näinä päivinä, kun joka ikinen yhden säröotteen kappaleita vääntävä kellaribändi takoo soittimistaan ulos tuota tuhannesta muustakin yhteydestä tuttua juttua, genren laatukriteerit ovat kohonneet luonnollisesti taivaisiin. Muista aina, että soittamanne kaltaista aggressiivista lanausta, sirkkelimäisesti soivia kitaravalleja ja hakkaavia rytmikuvioita on kuultu jo lukemattomissa muissa kellareissa. Eikä niistä aiemmistakaan ole koskaan tullut yhtään mitään! Siksi tyylille kannattaakin uhrata hieman ajatuksia, vaikka se saisikin pään jomottamaan.

Musiikkityyli[muokkaa]

Säveltämienne kappaleiden on ilmennettävä jotakin musiikkityyliä, sillä muuten yksikään rock-lehti, edes underground-lehti, ei tule ikinä haastattelemaan teitä ja naisensaantimahdollisuutenne kärsivät. Koska teillä ei kuitenkaan ole erinäisistä rajoituksista johtuen hajuakaan mistään yhtenäisestä lajityypistä, voitte aivan rauhassa keksiä sen. Kellaribändi ei voi olla uskottava ilman vähintään neliosaista tyylimääritelmää. Mitä sisällöttömämpi ja kummallisempi määritelmä on, sen parempi. On hienoa voida lukea juopon toimittajan suttuiseen pikkulehteen laatima artikkeli bändistänne, joka keskittyy luomaan ”grunge-vaikutteista emo-bebop-tyyppistä melodista indiehardcoreteollisuusrokkia”.

Joku päivä voitte sitten yksinkertaisuuden vuoksi alkaa kutsua musiikkianne ”heavyksi” tai ”räpiksi” tai ”kansanlauluiksi” riippuen vähän siitä, minkälaisia kappaleita teiltä nyt sattuu irtoamaan. Jotain kuitenkin irtoaa. Jos ei tule musiikkia, voitte kutsua itseänne ”metallibändiksi” tai ”punkbändiksi”. Useimmiten kannattaa antaa periksi jo alussa ja alkaa suoraan kutsua itseänne ”metallibändiksi” tai ”punkbändiksi”. Näin ulkopuoliset saavat kuvan, että olisitte alusta asti tienneet, mitä haluatte sen sijaan, että olisitte haahunneet ja ”etsineet tyyliänne”.

Muistakaa kuitenkin, että typyt yleensä pyytävät bändiänne soittamaan Metallican Nothing else mattersin. Se pitää osata, vaikka Ukko Nooa olisikin PALJON helpompi soittaa! Vanhempasi sen sijaan pyytänevät Led Zeppelinin Stairway to Heaven -kappaletta. Kun menet ostamaan soitinta isin ja äidin rahoilla ja isin ja äidin kanssa, muista tarkistaa kitaran sopivuus tapailemalla Stairway to Heavenia. Se ei ole ihan helppo kappale, mutta avaa äitisi ja isäsi kolehtihaavin ammolleen! Tarkista kuitenkin ensin, että kyseisen soitinkaupan kitarahyllyn yläpuolella ei ole kylttiä ”Täällä ei saa tapailla ’Stairway to Heavenia’” Monien musiikkikaupan omistajien mielenterveys on mennyt em. kappaleen tapailun vuoksi tyystin! (Niin tyystin että ovat lakanneet välittämästä siitä tulonlisästä, jonka kyseinen kappale aikaansaa. Mutta oletko koskaan kuunnellut sitä kappaletta muutaman kerran? Voiko heitä syyttää?)

Nyt kun on harjoiteltukin[muokkaa]

Harjoittelu, eli musiikkiopistomainen sormiharjoitusten soittaminen, jotta saisi uusia, vaikeampia sormiharjoituksia, on erittäin vituttavaa (fakta). Siksi jossain vaiheessa jokaiselle kellaribändille syntyy painostava tilanne, jossa soittaminen ei ole enää yhtään kivaa ja kiljukin on loppu. Aletaan jutella vakavasti siitä, pitäisikö jostain saada rahaa kaljaan ja kiljuun. Ja ne pimutkin olisivat aika kivoja. ”Sinä Lupasit.” Tässä vaiheessa sinun on aika miettiä kuuluisuutta ja rahansaantia.

Julkisuuden haku[muokkaa]

Ole kärsivällinen. Kuuluisuus voi antaa odottaa itseään – esimerkiksi pari vuosisataa.

Myönnetään, huomatuksi tuleminen on vaikeaa, mutta siihen on ratkaisu! Kirjoita bändistäsi artikkeli Wikipediaan. Jos se tuomitaan (kateudesta!) ”ei riittävän merkitykselliseksi”, kokeile Hikipediaa. Jos täällä tulee sanktioita, lupaa yrittää tehdä siitä hauskempi. Okei, Joutomaallehan se kipataan ”Mätäpoliisien” kanssa, mutta olipahan ilmaista mainosta. Wikipedian äänestykseenkin sanansa sanoneet OVAT LUKENEET ARTIKKELIN! Kaikki julkisuus on hyvästä! Seuraava vaihe on omien kotisivujen tekeminen. Niille on paljon vaikeampi saada kävijöitä kuin Wikipedian ”Onko tämä kellaribändi riittävän merkittävä” (~merkitsevämpi kuin MC Vittumeitsi) -äänestyksistä. Googlesta tulee paljon osumia, jos saman nimisiä kellaribändejä on miljoonia!

Julkisuutta saa myös seuraavilla kikoilla (Kiinnitä huomiota päin vittua heitettyyn monikkomuotoon! Bändi olet sinä!)

  • Imeydy sinua kuuluisampien ihmisten (Kikka, Kirka, Tuomas Holopainen, Leif Segerstam, Korson Siwan ”Annukka”) vetovoimakenttään.
    • Jos hänellä on bändi, voi käydä niin, että hänen bändinsä joku jäsen ”vahingossa sattuu kuolemaan” – ja että hän ”vahingossa sattui” soittamaan sinun soitintasi. Mikä mäihä! Okei, joudut lemppaamaan bändikaverisi, mutta so what?
  • Hengitä. Jos unohdat tämän, niin käy huonosti.
  • Soita/tee musiikkia. Jos sinulla käy mäihä, voit soittaa paikallisessa pubissa. Joskus he maksavat, joskus saatte tehdä sen ilmaiseksi. Okei, useimmiten sinä maksat tästä lystistä, mutta ota se markkinointina.
  • Voit lähettää demonauhoja levy-yhtiölle.
    • Voit myös soittaa uhkaavia puhelinsoittoja erilaisille levy-yhtiöille, mutta se ei ehkä ole aivan niin kannattavaa.
  • Tee omakustannelevy ja myy niitä perkeleesti. Vaihtoehtoisesti siirry velkavankeuteen.
  • Tee yksi hyvä biisi, jonka jälkeen saat myytyä pari kolme levyä. Kyllä se siitä, näin kaikki ammattilaiset aloittavat (paitsi Mikko Alatalo, jolla ei ole yhtään kovaa hittiä, mutta monta tunnettua kappaletta).
  • Tapa bändisi jäseniä. Näin tulee paljon ilmaista mainosta!
    • Voit myös tappaa itsesi, tälläkin tulee paljon ilmaista mainosta ja levymyynti alkaa/kasvaa kohisten, mutta et pääse nauttimaan siitä.
  • Ole originelli – missä on tämän originellius?