Hikiaineisto:Yksitoista pientä hikipedistiä/6

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yksitoista pientä hikipedistiä

Tämä sivu kuuluu Hikiaineistoon, akateemiseen käyttöön tarkoitettujen hyödyttömien ja tendenssimäisten lähdetekstien kokoelmaan.


LUKU VI
Hyvän ja sahan tuolla puolen

Kukaan ei tietenkään tunnustanut olleensa missään tekemisissä kasetin kanssa. Kun kaikkien kiistämiset oli kuunneltu ja yksi joulukaktusruukku särjetty Idanin päähän, oli päivä ennättänyt jo niin pitkälle, että käsillä olivat viimeiset hetket nauttia lounasta rikkomatta pahasti aikasidonnaisia ateriakäsitteitä vastaan.

Suurus syötiin kyräilevän hiljaisuuden vallitessa. Epäluuloiseen äänettömyyteen riipi säröjä vain Sankarittaren epäsäännöllinen hoilotus. ”Ei Muumitaloa lukita yöksi, hei muumi!” Viimeinen johtaja soi hyvällä halulla tonnikalaa suoraan purkista. ”Tämä on järkevä ratkaisu”, hän huomautti vieressään istuvalle Idanille, joka sörkki rypistynyttä persikkalohkoa jälkiruokahaarukalla. ”Kun syön kalan sen omasta pakkauksesta, en tarvitse lautasta, ja tällöin eri ruoka-aineet eivät koske toisiinsa.”

”Kele mikä Kalapuikko-Aleksi”, Idan mutisi jatkaen sörkkimistä.

Jälkiruokaa – ananasrenkaita säilykeliemessä – imeskeltäessä Hjassan kilautti hedelmähaarukalla Sverker-sedän ällöstä kotikaljasta™ puolillaan olevaa lasillistaan. Tyräel vastasi omalla kilahduksellaan, ja Luoma intoutui kilistelemään bebop 1:n. Meteori kumartui pöydän ylle rykien kohtuuttoman äänekkäästi. Se tehosi: hän sai seurueen jakamattoman huomion. ”Hjassan kilisteli kai siksi, että hänellä olisi jotain asiaa”, Meteori mutisi. ”Minulla vain meni pala tätä ananasta väärään kurkkuun”, hän lisäsi.

Hjassan nousi varmemmaksi vakuudeksi pystyyn indikoidakseen puheenvuoronsa alkua Meteorin kakoessa rytmikkäästi. ”Rakkaat ihmiset!” puhutteli Hjassan seuruetta sävyyn, jota käyttää sisäsuomalaisissa sukujuhlissa puhumaan pakotettu teini. ”Ja mikrobit, eipä unohdeta pikku mikrobikumppaneitamme! Ne tekee tosi arvokasta työtä!” kirkui Sankaritar lautasensa reunaa pureksien. Hjassan teeskenteli, että välikiljahdusta ei ollut tapahtunut – mikä ei onnistunut kovin hyvin, sillä Sankarittaren kimakka rääkyminen kantautui todennäköisesti erinäisten meripeninkulmien päähän – ja jatkoi harkitun tyynesti: ”Halusin vain sanoa, että olen erittäin pettynyt teihin. Ensin huijausta, herjausta, myrkytystä ja sitten vielä joka ikinen johtolankakin vielä katoaa, kun selkänsä kääntää. Ymmärrättekö te, miten turhauttavaa tämä on?” Hjassania tervehti vaikeneva tuijotus, joka viesti, että useimmat ymmärsivät tilanteensa korkean frustraatiokertoimen. Meteori kröhi kurkustaan ylös haaleankeltaisen ananaksenkappaleen, joka ponkaisi vastapäätä istuvan Pullamössön paidanetumukselle. Pullamössö näpäytti sen pienellä, energiataloudellisesti säästeliäällä heilautuksella pöydälle, jolle se jäi loikomaan pieneen sokeriliemilätäkköön. ”Kurkun selvittely kantoi hedelmää ihan tänne saakka”, Pullamössö murahti.

”Mutta ei sen enempää minun pettymyksistäni”, Hjassan voihkaisi uhrautuvasti.
”Voisi kestää pitkään, jos alkaisit niitä luetteloida”, huomautti B14 suutaan avaamatta.
”Katsoisin”, Hjassan jatkoi pakotetun arvokkaasti, ”että paras keinomme välttyä useammilta kuolonuhreilta ja varsinkin valitettavilta sellaisilta” – hän silmäsi nopeasti Tyräeliä ja Idania – "on saada yhteys sivistyneeseen eli tämän saaren ulkopuoliseen maailmaan. Onko muita, jotka ovat samaa mieltä?”

Epämääräisen hyväksyvä mutina täytti ruokasalin. B14 ilmoitti olevansa periaatteesta eri mieltä, mutta ilmaisi käytännön tasolla hyväksyntänsä Hjassanin arvostelmalle. Napoleon ilmaisi kannatuksensa erikseen, sillä huomasi, ettei ollut ollut pitkään aikaan äänessä. Hän oli kuitenkin tukehtua vaikeaan pleonasmiin, ja kun kaikki olivat avuliaina aatuina mätkineet häntä selkään, asettui tilaisuus taas tuttuihin arvokkaisiin uomiinsa.

”Haluankin antaa kaikille läsnä oleville kotitehtävän”, Hjassan jatkoi. ”Jokainen miettii illaksi vähintään yhden tavan, jolla voisimme saada kontaktin kunnollisiin ihmisiin. Ja nyt hankalampaan asiaan. Meidän on jaettava kylpyhuonevuorot.”

Pitkän ja koettelevan kädenväännön, köydenvedon ja mutapainin (Meteori haki avuliaasti mutaa metsiköstä ruosteisilla kottikärryillä) jälkeen saavutettiin yhteisymmärrys pesutilan käyttöjärjestyksestä. Herrasmiesmäisen periaatteen mukaan päädyttiin siihen, että naiset menisivät ensin ja muut arpoisivat vuoronsa. Sankaritar, joka sai siis ensimmäisen vuoron, otti mukaan kaikki kylpylelunsa ja viihtyi ammeessa yli säädetyn ajan. Pitämästään äänestä ja oksennuksen väriselle laattalattialle läikyttämästään vesimäärästä päätellen hän lavasti ammeeseen Skagerrakin meritaistelun. Samoin myös hänen omasta kertomuksestaan päätellen.

Peseytymisvuorot rytmittivät tapauksettoman iltapäivän, joka kului miettiessä konsteja kertoa saarelle teljettyjen ahdingosta ulkomaailmalle – ja mahdollisesti myös paljon synkempiä juonia punoessa. Suihku lauloi kohisten, ja oksennuksen väriset laatat lainehtivat.

Napoleon levitti sampoota hiuksiinsa, kuten tapana on. Hänen ajatuksensa olivat tutkimattomat. Kenties hän pohti, miten ihmeessä mantereesta niin kaukana sijaitsevassa, yksinäisessä ja vesistöttömässä saaressa oli juokseva vesi. Kenties hän pohti, miten sinne oli voitu perustaa parantola vailla makean veden lähdettä. Todennäköisesti hän ei kuitenkaan ajatellut moisia trivialiteetteja. Hänen vaimea hyräilynsä sekoittui lämpimän veden kohinaan ja eteni uhkaavasti lauluksi. Le Chant du Départ kaikui miellyttävän kumeasti vetisessä ympäristössä, joka oli peittymässä sumuiseen vesihöyryyn.

Loin de nous de lâches douleurs!
Nous devons triompher quand vous prenez les armes:
C'est aux rois à verser des pleurs.

Napoleon ei havainnut kylpyhuoneen ovenkahvan hidasta kääntymistä.

Que le fer paternel arme la main des braves
Songez à nous au champ de Mars;
Consacrez dans le sang des rois et des esclaves
Le fer béni par vos vieillards...

Napoleon ei omalta hoilotukseltaan ja suihkun kohinalta kuullut oven vaimeasti narahtavaa avausta. Sen enempää hän ei kuullut alakuloista läiskähdystä, jonka tunkeilijan jalka painoi vetiseen lattialaattaan.

Sachons vaincre ou sachons périr
Un Français doit vivre pour elle
Pour elle un Français doit mourir.

Napoleon haroi tukkaansa ja piti silmänsä tiukasti kiinni välttääkseen sampoon joutumista silmiin. Hän läiskytti toisella jalallaan tahtia lauluunsa. Samalla varovasti etenevä hahmo hapuili kylpyhuoneen sumussa kohti seinänvierustaa, jossa sijaitsivat niin amme kuin suihkukaappikin. Lämmin sumu yhdistyneenä kirkkaaseen kattovaloon sumensi näkyvyyden heikoksi, mutta Napoleonin hahmo erottui kuin liikehtivänä tahrana suihkuverhon takaa.

Si, pour s'unir un jour à notre destinée,
Les citoyens forment des vœux,
Qu'ils reviennent dans nos murailles...

Napoleonin ja tunkeilijan välillä ei ollut enää kovin paljon matkaa. Napoleon itse oli huolettoman tietämätön siitä, ettei ollut huoneessa yksin. Muutoin hän tuskin olisi laulanut niin paatoksellisesti – tai ehkäpä vielä paatoksellisemmin. Hän totesi huuhtoneensa hiuksensa sangen perinpohjaisesti ja nautti vielä lämpimän veden lempeästä virrasta. Tunkeilija oli jo liki suihkuverhon vieressä, mutta Napoleon ei vieläkään aistinut tämän läsnäoloa kaikelta lorinalta, kohinalta ja keskinkertaiselta, joskin kovalta veisuulta.

En tous lieux, dans la nuit profonde,
Plongeant l'infâme royauté,
Les Français donneront au monde
Et la paix et la liberté.

Laulu oli lopussa. Napoleon avasi silmänsä ja valmistautui sulkemaan hanan. Hänen ympärillään väreili kostea, tiivis sumu. Sen ja suihkuverhon läpi siivilöityi hänen silmäkulmaansa epämääräinen vaikutelma liikkeestä aivan suihkukaapin vieressä. Hän käännähti hitaasti katsomaan tarkemmin ja sai hetkellisen rytmihäiriön tajutessaan kuulevansa veden kuohunan läpi hengitystä, joka ei ollut hänen omaansa. Hän jähmettyi liikkumattomaksi tajutessaan, että alle metrin päässä hänestä liikkui joku, ja kaiken lämpimän vedenkin keskellä kylmä tuulahdus värähdytti häntä. Napoleon puristi sampoopurkkia absurdissa aikomuksessa käyttää sitä lyömäaseena, riuhtaisi äkkinäisellä liikkeellä suihkuverhon syrjään ja kiljaisi huomattavasti korkemmalla äänellä kuin oli tarkoittanut – valmiina läjäyttämään sampoon (koska olet sen arvoinen) päin suurin piirtein yhtä kovaa karjuvan Idanin naamataulua. Mekastus repi tiensä läpi koko rakennuksen. ”Mä”, sanoi pyyhkeeseen kääriytynyt Idan hengitettyään syvään karjaisun jälkeen, ”jätin suihkugeelini tänne.” Hän osoitti lavuaarin reunalla seisovaa vihreää trötöä. Napoleon ei sanonut mitään. Hän haukkoi henkeään ja piteli kurkkuaan käsi kouristellen.

Oven ulkopuolelta kantautui sekalaisia ääniä, ja sisään ryntäsi liukkailla laatoilla liukastellen talon muu asujaimisto. Seurasi hetki täydellisen hiljaista, vain yhä ryöppyävän suihkun sihinän halkomaa tuijotusta, ennen kuin Napoleon huomasi peitellä itseään suihkuverholla. Hänen hengityksensä tasaantui, ja seurue liukasteli sukat märkinä ottaen tukea seinistä, pyyhetelineestä, WC-istuimesta ja toisistaan. ”Kiitos mielenkiinnostanne”, Napoleon vinkaisi pingottuneesti vääntäen hanan kiinni kulmikkaalla eleellä. Hän mulkaisi Idania ja ruikkasi töräyksen sampoota tämän silmille. ”Voitte poistua.”

Emo dead.jpgEmo dead.jpgEmo dead.jpg

Ilta oli jo hämärtynyt, kun joukko hikipedistejä alkoi kokoontua saliin Bashar al-Assadin lempeänneuroottisten silmien tarkkailtavaksi. Valmisteluja oli tehty: tarjolle oli asetettu jopa oikeaoppisesti viilennettyä kuohuviiniä, ja Meteori oli lähtenyt omasta aloitteestaan pilkkomaan lisää polttopuuta, jotta sitä varmasti riittäisi ja jotta hän itse saisi olla hetken rauhassa.

Oli koittanut aika kuunnella seurueen jäsenten keksimät ehdotukset siitä, miten saaren luontainen eristys olisi voitettavissa. Takkatuli roihusi, ja sen ääreen vedetyillä istuimilla röhnöttivät hikipedistit – Hjassan teeskentelevän toiveikkaana, Pullamössö pitkästyneenä, Luoma niveliään niksautellen, Idan Viimeisen johtajan jakkaraa potkien, Viimeinen johtaja tyynen ilmeettömänä, Tyräel uhmakkaana, B14 katse kirjahyllyä kartoitellen, Napoleon lievästi aiemman episodin vuoksi kiusaantuneena ja Sankaritar sivupöydällä seisovan kivisen hindujumalan kanssa väitellen – tilaisuuden virallista alkamista odotellen. Hjassan rykäisi. ”Kaikki ovat varmasti nyt miettineet keinoja saada ahdinkomme muiden tietoon, joten kuulkaamme nyt ehdotukset ja käykäämme niistä sitten keskustelua.”

Vastaavissa tilanteissa aina ilmenevän empimisähmyilyn kestettyä riittävän pitkään nousi Pullamössö jaloilleen, tepasteli rätisevän tulisijan äärelle ja kohensi tulta täysin tarpeettomasti. ”Ehdotukseni on, hyvät nainen ja herra, että odotamme talvea yrittäen pysyä hengissä. Kun jää kantaa, voimme kävellä mantereelle. Tai kenties veistelemme itsellemme viileitä kelejä odotellessa sukset. Ja valmistamme monot samalla. Pitovoidettakin voisi kai keittää pihkasta, noesta ja vaikka kalanrasvasta.”

Tämä ehdotus otettiin vastaan haaleasti, ja B14 nousi vuorostaan esittämään oman konstinsa. ”Meillä on pulloja vaikka kuinka ja paperia myös. Pankaamme perinteinen hätäviesti perinteisesti pulloon. Tai vielä parempi konsti olisi tehdä useita pullopostilähetyksiä. Sitten odottelemme ja yritämme olla tulematta tapetuiksi.”

B14:n esitystä kannatettiin. Erityisen hyvänä pidettiin sitä, että pullopostin käyttö ei vaatisi erityisponnisteluja, jolloin se voitaisiin vaivattomasti toteuttaa samanaikaisesti muiden hyviksi katsottujen pelastautumisyritysten kanssa.

Napoleonin keksimä konsti vaatisi enemmän ponnisteluja. ”Pienessä metsikössä on kylliksi puutavaraa lautan rakentamiseen. Voisimme rakentaa sellaisen, järjestää siihen purjeen, veistää airot ja purjehtia sillä mantereelle. Sillä olisi varmasti hidasta edetä, mutta suotuisissa sääoloissa matkasta ei muodostuisi yli-inhimillistä. Emme tietenkään kaikki mitenkään mahtuisi lautalle, ja siksi esitänkin, että minut valittaisiin purjehtimaan sillä maihin, jotta pääsen pois tästä viheliäisestä loukosta. Niin, ja sinne päästyäni hälytän tietysti apua. Luonnollisesti.”

Napoleonin ehdotus arvioitiin semikelvolliseksi, mutta monet huomauttivat, että lautasta tulisi väkisinkin epävakaa, ja myös navigointi tuottaisi vaikeuksia, etenkin pilvisellä säällä. Yllättävä merenkäynti voisi kaataa sen, ja virtaus voisi kaapata sen mukaansa. Kaikista vaikeuksistaan huolimatta päätettiin lautanrakennusmahdollisuutta kartoittaa edelleen. Tyräelin ehdotukseen ei suhtauduttu yhtä myönteisesti.

”Tapetaan kaikki itsemme”, kuului Tyräelin ratkaisu. ”Pilaamme murhaajan huvin ja teemme palveluksen maailmalle.”

Viimeinen johtaja oli vähemmän radikaali. Hän saneli esityksensä horjumattoman tasaisesti. ”Minusta on vaarallista lähteä purjehtimaan merelle, jota emme tunne entuudestaan. Kehotankin miettimään, kuinka toivoton tilanteemme lopulta on. Ellei meistä jonkin ajan sisään kuulu mitään, tullaan meitä varmasti etsimään. Onhan jollakulla meistä pakostakin läheisiä ja ystäviä, jotka huolestuvat meistä, eikö vain?” Hän ei saanut vastausta. Ehdotuksesta ei keskusteltu.

Idan tyrkittiin esittelemään oma kontribuutionsa. ”Arvoisat vatipäät, ehdotan, että me rakennetaan saatanan iso katapultti, jolla ammutaan itsemme mantereelle. Tsaijjaijaijaijaijaijaijaijaijaijaaa!”

Sankaritar pyöräytti groteskin piruetin kodiakinkarhuntaljalla ja esitti oman ratkaisumallinsa tasaisesti kohoavalla äänenvoimakkuudella. ”Hei neitokaiset! Me olemme pohdiskelleet ankarasti sitä vakavamielistä tilannetta, johon Meidät on viekkaudella ja vääryydellä pakotettu, ja Me olemme saaneet vastauksen, kun muistimme vain kysyä itseltämme, mitä Hannu Karpo tekisi joutuessaan vastaavaan tilanteeseen Karpo-konferenssissa. Me ehdotamme, että moralisoimme oikeamielisyydellämme syyllisen tunnustamaan, minkä jälkeen rakennamme maailman hienoimman henkilökuljetuslaatikon ja lähetämme hänet Alabamaan lynkattavaksi. Siten Meidän sielumme kauneus houkuttelee tänne sielubongareita ja muita esoteerikkoja, jotka ottavat Meidät puolisokseen myötöinkäymisissä, joihin emme tosin siveänä henkilönä tule ottamaan osaa. Siksi haluamme nyt puhua suoraan murhaajalle: ettekö Te tiedä, että on väärin riistää ihmiseltä tai söpöltä eläimeltä, jollainen ihminen on, tämän elämä? Monet ovat näet niin köyhiä, ettei heillä ole varaa kuin yhteen, kun taas Te, murhapohatta, imeskelette suklaarusinoita multiplexi-kotiteatterikompleksissanne ja nauratte naurua suoraan Saatanan peräaukosta. Mutta jos Te tunnustatte nyt, Me voimme painaa asian villaisella armossamme ja uudelleenkasvattaa teidät SOADin avulla yhteiskuntakelpoiseksi pikku murmeliksi!” Sankarittaren vetoomus ei kirvoittanut tunnustuksia läsnäolijoilta.

Oli Luoman vuoro olla äänessä. ”Emme tiedä, kulkeeko Noobön lähistöltä laivareittejä. Tämän talon katolta voisi olla hyvä tähystää mahdollista meriliikennettä. Jos teemme lisäksi pitkän lipputangon ja siihen suuren lipun, voimme sitä heiluttamalla ehkä kiinnittää näköetäisyydeltä purjehtivien alusten huomion. Tosin tämä vaatisi sitä, että joku on valoisaan aikaan aina katolla, enkä se halua olla minä. Kiitos.”

Hjassan pyöräytti katseensa ympäri salia. Hatara, liki loppuun palaneista rangoista rakentunut pyramidi romahti takassa hiillokseksi. ”No, jäljellä ei ole enää näemmä muita, joten minäkin kerron, mitä olen itse miettinyt”, Hjassan sanoi. ”Jos hakkaamme koko metsän ja teemme valtavan kokon, voisi sen savu kiinnittää huomiota päiväsaikaan tai vaihtoehtoisesti sen valonkajo yöllä. Selkeä, tyyni päivä olisi tietysti olosuhteiden puolesta paras – ja tulesta puheen ollen, takkaan tarvittaisiin lisää puita. Eikö Meteori hakannut niitä pitkin iltapäivää?”

Havainto Meteorin puuttumisesta lähetti pienen aallon tulisijan ääreen kokoontuneen joukon halki. ”Tuo nousukas! Hän pitää seuraamme niin sietämättömänä, että vetäytyy hakkaamaan halkoja yli tarpeen!” Sankaritar raivosi. ”Mennään häiritsemään häntä!” Yksissä tuumin joukko ramppasi raput kellarikerrokseen, missä puutavaralla täytetty halkohuone lemusi kuivalta pihkalta. Tyräel lasautti halkovaraston oven auki otsalohkollaan. ”No, hänen ehdotuksensa saattaa jäädä meiltä kuulematta”, tokaisi Pullamössö nielaisten. Oviaukossa tungeksiva joukko tuijotti kaameaa näkyä, jonka katosta roikkuva alaston hehkulamppu valaisi armottomasti. Seiniä reunustavien halkopinojen keskellä retkotti Meteori tuijottaen kattoon. Hänen kurkkuunsa oli lyöty saha.

”Tämä on liian brutaalia”, Napoleon änkytti ääni väristen. ”Jos tämä olisi jokin typerä jännityskertomus ja jos minä kirjoittaisin tätä, lopettaisin tarkemman kuvailun tähän paikkaan.”





<<< edellinen luku seuraava luku >>>