Hikiaineisto:Kirjeestäni EMI:lle

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä sivu kuuluu Hikiaineistoon, akateemiseen käyttöön tarkoitettujen hyödyttömien ja tendenssimäisten lähdetekstien kokoelmaan.

Olin yhteydessä eilen EMI finlandiin vaatiessani korvauksia kappaleideni luvattomasta käytöstä ja sovin tapaamisesta. Sen jälkeen illalla loikoillessani läheinen torni alkoi ampua kylkeen aivan samaan tyyliin kuin ampui aiemminkin. Leena Hakala CMX:n tiedottaja jonka julkaisemat kappaleet Ruoste ja Kultanaamio ovat -93 tekemiäni ja jotka joku äänitti esiintyessäni ja välitti Lilithille joka on mielenterveyspotilaiden kurssitusryhmä Lapinläänistä aloitti esihoidon joka sisältää suoraa ampumista aivan samoin kuin ennekin paitsi että se nyt muka liittyy jotenkin TÄHÄNKIN asiaan. Nytkin istuessani kirjastossa ase ampuu koko ajan ja se aiheuttaa lähinnä hermostumista ja pelkoa jne. En ole koskaan aiemmin pelännyt tässä kirjastossa eikä täällä nytkään ole edes ketään joten se johtuu ampumisesta. Helsingissä aiottu tapaaminen EMI:n edustajan kanssa on siis jo nyt käytössä ampumisen lupana vaikka nimenomaan juuri kirjoitin EMIin etten ole antanut lupaa käyttää teoksiani jotka ovat osa isompaa sävellystä Picture joka on myös demona netissä. Huomasin Kultanaamion netissä jokin aika sitten kun sen sinne joku laittoi youtubeen ja aloin kuunnella tarkemmin että tuohan on minun biisini. Sävelsin ne yhdellä kertaa syksyllä -93 ja ne kuuluvat sävellyksen toiseen säkeistöön taustoiksi jonka rungon muodostaa nyt jo netissä oleva demo.

Samoihin aikoihin silloin keväällä -93 tuli myös ohjelma Yrjänästä joka oli matkustanut Torniosta kurssikeskuksen ryhmän mukana esiintymään eteläsuomeen. Heillä ei ollut keikkoja muualla kuin kursien yhteydessä päättäjäisissä ja Yrjänä etsi levy yhtiötä omakustanteelleen joka soitettiin ohjelmassa ja se nyt sisälsi Yrjänää itseään eli kaikistapaskinta musiikkia mitä suomessakaan on. Voitte itse kuunnella mitä paskaa se suolsi ostamalla sen lp:n. Sen jälkeen soiteltuani helsingissä syksyllä seuraavana keväänä ilmestyi radioon soimaan kerran se Kultanaamio mutta kun se ei sen enempää soinut radiossa jätin sen asian siihen. Sen oli joku äänittänyt soitellessani niitä se Ruoste kuuluu taustaksi Kultanaamion kertosäkeen taakse ja sen Ruosteen kertosäe on kokeilua mitä se ehkä voisi olla ei mitään valmista vielä mutta kun joku äänitti sen sekin kuulostaa yhdeltä kappaleelta. Samoin Kultanaamion alku mukaili silloin Picturea ja soitin siihen bassokuvioita kitaralla ja tämän äänittäjän korvissa se kuulosti taas eri kappaleelta. Tein niistä silloin pitempiä versioita ja sanoitin ne huvikseni. Äänitin ne silloin kasetille ja sitten yhteis-saunassa se katosi johonkin. Joku varasti sen kasetin ja vihon jossa oli sanat. En niitä silloin liiemmin kaivannut kun en osannut ajatella että joklu käyttäisi niitä väärin. Nyt kun se ilmestyi nettiin kuuntelin tarkemmin uudelleen ja sehän oli silloin mun tekemäni osio siihen Pictureen. Silloin soitellessani paikalla oli paljon väkeä joku siis joko äänitti koko session ja välitti sen eteenpäin ja/tai kyttäsi tilaisuutta saada kasetti ja sanat. Riihimäen paikallisradio esitti silloin tuon ohjelman Yrjänästä ja Lilithistä. Siinä sanottiin että se sosiaalihuollon ja mielenterveyshuollon terapia ryhmä joka tervehtyy esiintymällä ja se on Kauko Röyhkän joka on Lapin läänin kulttuuri sihteeri järjestämä joillekin pikäaikaisvangeille tms. Siinä kysyttiin Yrjänältä jonka oikeaa nimeä en muista että aikooko se päästä normaaliyhteiskuntaan niin se sanoi ettei se ikinä pääse sinne eikä haluaisikaan niinkauan kuin sossu maksaa laskun. Mutta että se toivoo musiikkinsa korvaavan jotain ihmisille siitä. Sitten tuli sitä paskaa jota se sanoi progeksi. Akustinen esitys kitaralla yksin livenä jotain progea. Siinä siis tietoa etukäteen "Yrjänästä" ennen tapaamistani EMI:n edustajan kanssa. Se nauha on siis edennyt rikollista tietä edelleen EMI:lle.

EMI muuten taitaa olla feikkiä sekin tai ehkä parempi sanoa rikollinen jos sekään riittää ainakaan musiikin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Lisäksi vielä Riihimäen keskusvankilassa ammuttiin aika rajusti juuri silloin kun tuo kurssi ryhmä esiintyi siellä. Siellä viisi nuorta kuoli muutaman viikon sisällä väitettiin että ne oli itsemurhia mutta eihän sellainen olisi totta. Tämä Tehotankki ryhmittymä on nimenomaan pohjoisesta ja kun siellä ihmisiä on vain muutamia tuhansia on kyseessä sama porukka. Tämä on korkeapaine tankki verkosto on yhden tehtaan valmistama ja radio/tutkaohjattava. Silloin esim. radioasemat ovat yhteydessä siihen. Tämä porukka käyttää juuri vankiloita ja mielisaarailoita ja sossua ja he itse esiintyvät siellä sekä hoidokkeina että hoitajina. Sitä kutsutaan vanhaksi liitoksi ja juuri siitä "yrjänä" kertoi radio ohjelmassa silloin -93 että he sekä hoitavat yleisöä eli kurssilaisia päättäreissä että itseään. Tämä mielestäni vaikutti omituiselta kun kurssit koskivat kaikkea normaalia eli mitä siellä nyt on työhön valmistelevaa opetusta ja tässä Lilithissä taas on kyse hullujen mielenterveyden parantamisesta. Se oli sen verran pimeää matskua että se jäi silloin mieleen. Vähän niinkuin nytkin Aivan älyttömästi heti sen jälkeen kun on ollut yhteydessä niihin alkaa joku valvonta tuntua enkä ihmettele sehän oli ja on kai nykyäänkin vartioitu ryhmä mielenterveyspotilaita Lapin läänistä joita valvotaan läpi elämän. Tämä yhteys CMX:n näköjään tarkoittaa heille sitä että he saavat valvonta luvat minuunkin niinkauan kun CMX esittää luvatta kappaleitani.

Ilmoitin jo EMI:in että vaadin korvausta niistä koska niitä esitetään radiossakin ja julkisilla keikkapaikoilla jotka eivät ole hoitoa varten ja että CMX lopettaa esiintymisensä. Tulee myös mieleen suomen viihdemaailmassa käyvä suuri kato kun ajattelee mitä väkeä siellä nykyään majailee. Nämä "muusikot" ovat lähinnä kai sotilaita jostain ulkomailta joilla on valtavia vaikeuksia päästä edes julkisuuteen omin avuin ja siksi osoitan tämän kirjeen myös kaikille julkisuudessä työskenteleville.



Tähän vielä siis lisää kyselijöille.
Tein siis nuo osiot Pictureen lokakuussa -93
CMX: version kuulin radiosta alkuvuodesta -94
Tämä "Yrjänä" kertoi paikallisradio haastattelussa marraskuussa -92 että kiertää tämän Lilithin kanssa eteläsuomea kurssien päättäjäisissä ja että se jonkinlainen sirkusesitys jossa on joku rumpu ja kitara ja sketsejä.
Sen oma projekti CMX: oli se yksin ja joku kaveri rummuissa
Se sanoi ettei sillä ole kamoja vain basso ja kitara ja rummut ja pitäisi saada siihen myöhemmin syntikka tai jotain. Siis sillä oli silloin se EP josta puuttui soittimia ja se sanoi että sillä on keikkoja -93 vuoden syksyyn asti
Lilithin kanssa joka on siis Lapinläänin sosiaalihuollon ja mielenterveystoimiston ja kulttuurisihteerin yhteistyöprojekti, mutta sitten ei ole tietoa. Sillä ei ollut mitään bändi kokemusta siihen asti eikä ne teokset olleet häävejä. Siinä se mainitsi ettei siitä saa palkkaa ollenkaan vain pävärahaa mutta että sossu maksaa asumisen ja ruoan.
Siellä Lilithin tiloissa ei sen mukaan ollut muuta kuin raituri ja mikseri ja sen oma basso ja kitara ja sen kaverin rummut kun ne olivat sossun tai kunnan tiloja.
No kun sitten tämä Kultanaamio ilmestyi -94 alkuvuodesta pari kolme kuukautta sen jälkeen kun sen tein ja Vuosi siitä kun kuulin Riihimäen paikallisradiossa tämän kurssikeskuksen tekemän ohjelman jossa "Yrjänäkin" oli, oli Soundissa juttu Kultanaamion tekemisestä siinä "Yrjänä" oli saanut viulistin jonnekin oikealle studiolle ja sillä oli siinä oma bändi CMX Torniolaisia jätkiä jotka se oli tuntenut jo kauan ja se levy oli jo ilmestynyt EMI:n artistina ja se oli jaeltu kauppoihin ympäri suomea jne.
Se asui Torniossa omassa kämpässä jne.
Miten se voisi olla mahdollista? Kyllä se juttu oli ihan täyttä valehtelua ja ne biisit on tehty jossain ammattimuusikoiden kanssa todella hätäisesti sen jälkeen kun ne tein etten ehtisi ensin.


Tässä vielä hiukan tietoa yrjänästä ja Lilithistä. Yrjänä kertoi siinä radio ohjelmassa että hänellä on vähintään kaksivuotinen sopimus Lilithin kanssa jonka jokainen potilas allekirjoittaa itse liittyessään Lilithiin. Sinä aikana potilas sitoutuu elämään Lilithin ehdoilla kunnan laitoksessa tai missä ne nyt sitten liikkuvatkin. Sitä sopimusta ei voi itse purkaa vaikka haluaisikin se oli sillä lailla pakkolaitos mutta yrjänä sanoi ettei sinne tulekaan ketään joka ei haluaisi sitä koko aikaa olla siellä. Lilithille kuuluu kaikki hyöty mikä potilas tekee sinä aikana ja siinä kohdassa haastattelija kysyi että miten sun biisit? Yrjänä sanoi että onhan hänellä tekijän oikeudet ja että kun sopimus loppuu hän saa tehdä ne vapaasti, se on niin kuin rahaa pistäisi pankkiin. Nyt -93 lokakuussa kun tein Ruosteen ja Kultanaamion Helsingissä (niillä kummallakaan ei ollut mitään nimeä silloin mutta sanat ja sävellys olivat kuitenkin ne mitkä ne ovat nytkin) oli yrjänällä siis vuosi aikaa parantaa itsensä esiintymällä Lilithissä. Niillä oli marraskuussa muistaakseni sinä vuonna vielä ennen joululomaa Lapissa esiintyminen Alkuperäiskansojen messuilla Vantaalla ne kestivät kai pariviikkoa ja siellä yrjänä painoi täysillä mukana tietämättä että samaan aikaan jo tehtiin pohjia mun biiseihin jossain studiolla, jotka joku sitten lauloikin (ehkä ei kuitenkaan yrjänä ja ne julkaistiin jo alkuvuodesta koko maassa. Tässä on selviä faktoja siitä ettei yrjänä ole laulujeni tekijä eikä niitä kukaan muukaan ole tehnyt kuin minä. Kirjoitin tästä EMI:n ja CMX:n tiedottajalle Leena Hakalalleja hän vastasi että on lukenut kirjeeni ja siirtää sen tuotantovastaavalle ja sieltä ei ole tullut vastausta. Se oli jo toinen kirje sen jälkeen kun huomasin netissä olevan Kultanaamion ja tunnistin sen omakseni. Nyt ei ole siis kyse mistään lainauksesta vaan koko biisi on sellaisenaan vain äänitetty bändin kanssa siltä kasetilta jonka tein kitaran kanssa Helsingissä -93 Voitte itse tältä CMX:n Aura lp:ltä kuunnella että koko muu materiaali on aivan toisen tasoisen "säveltäjän" tekemää ja tästä teoriasta että yrjänä olisi itse tehnyt koko levyn materiaalin unohtuu kokonaan se ettei yrjänä siihen aikaan ollut ikinä soittanut bändissä eikä sillä ollut mitään kamoja ja että se juuri silloin loppuvuodesta -93 oli vielä Lilithin kanssa ja oli ollutkin koko sen vuoden sopimuksen alusta asti. Ja lisäksi vartijän valvonnassa, niillä oli muistaakseni kaksi vankia ja yksi vartija systeemi ja yhteensä niitä oli joku kymmenisen ihmistä pikkubussilla liikkeellä. Ja yrjänän kakku oli muistaakseni puheenaiheena myös siinä ohjelmassa sitä oli kai aika lailla vielä jäljellä kun Lilith loppuu se oli lusimassa jostain radioilla tehdyistä murhista muistaakseni. Ne tapahtuivat silloin -92 jossain kurssikeskuksen soluissa ja silloin oli lehdissä kuvakin yrjänästä Nutritionin esitteessä jossa se näytti pahalta pirulta. Se taisi joutua suoraan pakkohoitoon niistä jutuista. En mä muista niin tarkaan mutta siinä oli jotain siitä menetelmästä millä ne saatiin kiinni. Kun se riivaaminen alkoi siellä solussa ne oli sopineet etukäteen että ne jää kyttään sinne kun se äijä tulee sinne. Siellä oli jotain aikuisia karjuja odottamassa sitä murhaajaa kun se tuli sinne sen uhrin kimppuun joka kai oli tajuttomana. Ne ryösti niitä sillä tavalla. Siinä oli useampikin radisti mukana muistaakseni, luin siitä lehdestä olisikohan ollut Alibi tai Rikos en nyt muista mutta siinä oli kuva yrjänästä joka jäi mieleen kun se oli niin pahan näköinen. Sitten vuosi sen jälkeen julkisuudessa kerrottiin että se alkoi sen levyn teon noin kuukautta paria ennenkuin se jo julkaistiin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että ne treenaamatta milloinkaan yhtään niistä biiseistä yhdessä äänittivät ne toisistaan erillään ja jälki jätettiin siis EMI:n toimesta niiden lp:n muiden biisien osalta sellaiseksi. Ei myöskään selviä milloin sopimus EMI:n kanssa on laadittu, kaiken järjen mukaan ei ikinä, yrjänähän oli hoidossa Lilithissä mutta siis julkisuudessa. Siis mitä varten EMI olisi jättänyt kaikki yrjänän biisit treenaamatta ja äänittänyt ne pelkästään jossain sekavassa muodossa äkkiä, jos yrjänän sinä vuonna lähettämä demo materiaali olisi sitä kiinnostanut sopimuksen tekoon asti? Näihin vaatimiini selvityksiin EMI ei pysty vastaamaan joten tästä edeskin päin nämä kaksi biisiä kuuluvat minulle.

Kaappo Kuuva (nimi muutettu)


Sitten vielä tästä samasta kappaleesta Picture on suoraan kopioitu 2001 syksyllä julkaistu World Trade Center lentokonekaappaus. Julkaisin sen keväällä 2001 mp3.com:ssa joka nimenomaan oli juuri New Yorkissa ja tässä sopimuksessa jonka tein mp3.com:n kanssa mainittiin CNN ja muutamia muita tv ja media yhtiöitä jotka kuuluvat yhä samaan konserniin mahdollisina yhteistyökumppaneina jotka ehkä haluavat käyttää mp3.com:ssa olevaa materiaaliani. Siinä mainittiin eri sopimus joka täytyy ensin tehdä ja sitten saan etukäteismaksun jos materiaali hyväksytään käyttöön. Se oli siis hyväksytty käyttöön jo varhain sinä kesänä ja "iskua" oli ruvettu valmistelemaan syksyksi. Sitten ilmestyi sarja elokuvia mm. The Cell jonka juoni on suoraan kopioitu novellistani Selli joka myös oli luettavissa mp3.com:n sivullani ja sivun ulkoasu oli kopioitu elokuvaan eli ne esiin kasvavat kukkameret ym. näin tämä sopimuksen rikkominen jatkui koko ajan saman kaavan mukaan ilman että oli saatu lupaa käyttää materiaaliani. Nyt kuitenkin tältä osin sopimushan ei silloin ole pätevä mutta noudatetaan kuitenkin pakollista maksua käytetystä materiaalistani. Tämän kohtauksen Picture saaman valtavan suosion ja huomion myötä syntyi mm. metro lehti jossa aluksi ei ollut mitään muuta sisältöä kuin minun lauluni sisältö. Se levisi nopesti samaa levityskanavaa pitkin kuin muukin materiaalini ja siitä tuli maailman suurin sanomalehti. Samalla syntyi City ja monia muita pikkulehtiä joilta aiemmin vaadittu lupa julkaista tietotoimistojen uutisia puuttui mutta joka minun julkaisemallani ja omistamallani materiaalilla taas on. Näin omaisuuteni kasvoi ja kasvoi kunnes päädyttiin siihen jokin aika sitten että omistan koko maapallon. Se että rupesin arvostelemaan EMI:n toimintaa on suuntautumistani kohti teitä. Olenhan haukkunut Ruotsiakin koko ajan jo ainakin vuoden. Kaikki nimet jotka mainitaan kirjoituksissani ovat vain sitä suuntautumistani teitä kohtaan missä sitten liettekin. muistutan kuitenkin että menneisyys ei palaa ja etten ala siihen uskomaan missään "teitä" koskevassa asiassa.