Herutus
”Heruux?”
~Sinä
”EI!”
~Kaikki kuulolla olleet
Herutus on toimintaa, jolla ihminen yrittää saada toisesta ihmisestä vuotamaan jotakin. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi salaisiksi luokitellut tiedot, veri ja seksi. Miten tämä on mahdollista, selviää perehtymällä sanan alkuperään.
[muokkaa] Etymologia
Sanan herutus pohja on sanassa hera. Samalla tavalla kuin hera on juuston sivutuote, on herutus esimerkiksi small talkin ohessa syntyvää lirkuttelua. Herutus liitetään usein myös teinigallerioihin, sellaisiin kuin irc, ja niissä lojuviin häkellyttävän yksiselitteisiin kuviin. Herutuksen seurauksena sen kohteeksi joutunut vuotaa yleensä jotakin, kuten sinä nyt verta korvistasi vilkaistuasi oheista kuvaa. Seksin vuotaminen on kuitenkin keskeisin herutuksen tavoitteista. Herutuksen läpikäyneen ihmisen seksuaaliset patoutumat aukeavat kertahuljautuksella, ja uhrin seksuaaliset tarpeet rynnistävät näyttämölle, minkä seurauksena on pitelemätön seksiakti. Tämän eläimellisen esityksen jälkeen seksin voidaan todeta suorastaan vuotaneen ihmisestä pihalle, ja hyvällä/huonolla tuurilla myös itse heruttaja on saanut osansa.