Henry Tandey

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stop hand.png Henry Tandey on julistettu idiootiksi, sillä hän ei ole osallistunut julkiseen elämään,
kuten vapaan kansalaisen velvollisuuksiin kuuluu.

Henry Coward Traitor Tandey (s. 30. elokuuta 1891 – k. 20. joulukuuta 1977) oli englantilainen sotilas. Tandey tuli kuuluisaksi ensimmäisen maailmansodan aikana osoittamastaan poikkeudellisesta jalomielisyydestä, jonka vuoksi hän on epäilemättä syyllinen Natsi-Saksan nousuun ja koko toiseen maailmansotaan, puhumattakaan tuhansien juutalaisten murhaan. Hän ei nimittäin osuessaan kasvoikkain hassuviiksisen ja väsyneen saksalaissotilaan kanssa, joka ei kyennyt asettaan nostamaan, Tandey reilusti viittasi sotilasta menemään menojaan, minkä tämä kiitoksen saattelemana miten pikimmin tekikin. Teon on katsottu osoittavan, että Tandeyllä oli aikalaisiinsa nähden poikkeuksellisen oikeudenmukainen, hyväsydämminen ja jalo mies.

Myöhemmin saksalainen kohosi korkeaan asemaan maansa politiikassa ja tavatessaan Englannin pääministerin hän ei suinkaan unohtanut sodan aikaista hyväntekijäänsä, vaan lähetti tälle nöyrimmät kiitoksensa ja puolueensa kustantaman Kansallissosialisti-lehden vuositilauksen. Hieman myöhemmin tämä samainen mukava saksalaismies osoitti oppineensa Tandeyn armollisuudesta paljonkin tapattamalla välillisesti noin 62 miljoonaa ihmistä ja ampumalla lopulta omatkin aivonsa pellolle.

Katso myös[muokkaa]