Hedelmä
Hikipedia
Hedelmä on minkä tahansa kasvin naaraspuolinen sukuelin. Usein hedelmistä puhuttaessa ei lasketa esimerkiksi marjoja mukaan, vaikka nekin ovat hedelmiä. Mekanismi on kuitenkin sama: Koiras kirjaimellisesti hedelmöittää naaraan ja naaras kasvattaa alkiojoukkonsa ympärille yleensä makean makuista, mehevää kasvisolukkoa. Kasvi itsessään kuolee jo tuossa vaiheessa kuluttaessaan kaiken energiansa puolustaessaan pienokaisiaan, mikä on kuitenkin aivan turhaa, sillä siemeniä eivät pysty sulattamaan hapot, ja ne säilyvät jopa kymmeniä vuosia. Siemenet asuvat pienen vihreän lappalaiskodan sisällä, jossa on useita lastenhuoneita. Hedelmiä on monenvärisiä, ja niistä tehdään yleensä hedelmäsalaattia.