Haamujengi

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sano ei aaveille.
”Who you gonna call?”
911!”
~Realistisempi Haamujengi-huuto

Haamujengi eli maailmalla tunnettu Ghostbusters on perustettu vuonna 1984 haamujen kiinniottamiseen ja karkottamiseen erikoistunut yksikkö. Vuonna 1984 haamujen toiminta oli riistäytynyt käsistä ja mm. USA oli ajautumassa sisällissotaan ryöstelevien ja kiusaa tekevien haamujen takia. Tietenkään tätä ei voi yleistää, sillä yksi haamu (Slimer) on toiminut mm. bussikuskina, eikä periaatteessa ole tehnyt mitään lainvastaista.

Miehet haamujengin taustalla[muokkaa]

Päätukikohta sijaitsee vieläkin New Yorkissa. Haamujengin perustivat kolme amerikkalaista tiedemiestä;

  • FT Peter Venkman
  • FT Raymond Stantz
  • FT Egon Spengler

Myöhemmin mukaan liittyi myös Winston Zeddemore, josta tuli nopeasti yksi ryhmän rautaisista ammattilaisista.

Alun perin yliopistossa opettavat Venkman, Stantz ja Spengler olivat erikoistuneet paranormaaleihin ilmiöihin. Yliopisto lopetti heidän prjektinsa rahoituksen vedoten sen olevan pelkkää rahan haaskausta. Tämän jälkeen Dr. Peter Venkman ehdotti yrityksen nimeltä "Ghostbusters" perustamista, ja onnistui houkuttelemaan Stantzin ja Spenglerin mukaan.

Ulkoinen habitus[muokkaa]

"Sinne uppoo kuin vanhaan naiseen"

Haamujengin työpukuun kuuluu harmaa haalari sekä järkyttävän isot protonipakkaukset selässä, josta tulee johto kädessä olevaan aseeseen. Aseella on tarkoitus vangita haamut, jotta ne voidaan varastoida säilöön haamujengin päämajaan. Haamut asetetaan aseiden avulla keskelle haamunvangitsinta, ja kun vangitsijan nappia painaa, imeytyy haamu sen sisään.

Toinen mielenkiintoinen väline on limatykki. Se on ektoplasmaa ampuva käsikäyttöinen tykki, jolla saadaan kohde hyvälle mielelle vain ampumalla limaa henkilön päälle. Yleensä limatykkiä käytetään riivattuihin ihmisiin, koska haamuihin sillä ei ole vaikutusta.

Ensimmäinen suuri haamusota[muokkaa]

Varoitus: Seuraava kirjoitus saattaa paljastaa yksityiskohtia juonesta, kuten sen, että Joulupukki onkin satu- eikä taruolento. Lähde
Zuul tulee, juokse kovaa!

New York alkoi olla hyvin putsattu haamuista kun kaupungin innokas ympäristöministeri, mr. Pippeli vetäisi haamuvarastosta virrat pois, josta seurasi haamujen vapaaksipääsy. Samaan aikaan kuin sattumasta New Yorkiin hyökkäsi hullu demoni nimeltä Zuul, joka tahtoi tuhota koko universumin. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että ympäristöministeri Pippeli teki hölmön teon. Tästä alkoi ehkä historian kuuluisin haamujahti, joka päättyi demonin kohtaamiseen. Hommassa oli henkilökohtaisen koston makua, sillä Zuul oli muuttanut haamujengin hyvän ystävän, Louis Tullyn, demonikoiraksi sekä Dr. Venkmanin naisystävän Dana Barrettin leijuvaksi nymfomaaniksi.

Sodan lopetus[muokkaa]

Koska protonipakkaukset ovat vaarallisia leluja, ei niiden säteiden pidä antaa koskettaa toisiaan. Muinoin historiassa uskottiin, että jos protonipakkausten säteet menevät ristiin, voi kaikki olevainen haihtua. Nyt kuitenkin tiedetään, että säteet voi laittaa ristiin jos demoni on hyökkäämässä. Näin hoideltiin myös demoni Zuulkin.

Toinen suuri haamusota[muokkaa]

Vuonna 1989 käynnistyi toinen historian suuri haamusota, myöskin New Yorkissa. Haamujengin tarmokkaan työn ansiosta haamut olivat kadonneet ainakin yhteiskunnan silmistä. Haamuntorjuntayksiköstä oli tullut turha viranomaistaho, eivätkä ihmiset enää jaksaneet elättää verorahoilla haamuja torjuvia miehiä. Sankarit olivat joutuneet hanttihommiin ja kukaan ei enää uskonut, että haamut palaisivat. Tähän aikaan He-Mania pidettiin sankarina, vaikka hän oli vain miekan kanssa hilluva kalsarihousuinen nössö.

Kuitenkin oli tulossa yksi suurimmista uhista, joita maailma on saanut historiansa aikana kokea. New Yorkiin oli saatu historiallinen maalaus, joka kuvasi hirmuhallitsija Vigo Von Homburg Deutschendorfia. Moni ei silloin vielä tiennyt, että Vigo oli oikeasti taulussa ansassa oleva paha olento, jonka tarkoituksena oli valloittaa maailma. Apuun hänen onnistui houkuttelemaan nössö Janosz Poha, joka oli palkattu restauroimaan taulua, jossa Vigo asui. Kuulostaako oudolta? No, Vigo tarvitsi vauvaa, jotta hän voisi uutena vuotena 1990 aloittaa elämänsä vauvan ruumiissa. Tottakai. Vigo myös oli pahuutta puskevan ektoplasmavirran takana, joka sai New Yorkin kadut muuttumaan normaalista turvallisesta suburbaanialueesta Bronxin kaltaiseksi helvetiksi. Pian tämän jälkeen tarvittiin haamujengiä, mutta pormestari Lenny tahtoi päästä eroon haamujengistä ja hänen hölmö apurinsa Jack Hardemeyer sulkikin haamujengin mielisairaalaan. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että Jack Hardemeyer teki hölmön teon.

Toki haamujengi pääsi lopulta mielisairaalasta tositoimiin, pisti vapaudenpatsaan kävelemään, antoi Vigolle turpaan, pelasti Dana Barrettin vauvan pahan kynsistä ja ampui Janosz Pohaa limatykillä.

Haamujengi nykyään[muokkaa]

Haamujengi toimii nykyään koko maailmanlaajuisesti. Yksi ainoista maista, jossa haamujengi ei ole saanut lupaa toimia on Japani, jossa kuitenkin japanilaisista kauhuelokuvista päätelleen olisi haamujengille työsarkaa. Suomessa haamujengiläinen eli busteri tarvitsee ammattikorkeakoulututkinnon, Haamunnappaaja AMK, jota koulutetaan mm. Laurea-ammattikorkeakoulussa sekä Mikkelin ammattikorkeakoulussa.

Ghostbusterit[muokkaa]

Nykyisin Haamujengillä on myös etätoimipaikkoja. Suomessa Ghostbusteri on Suomen ammattikorkeakoulujen supernaturaaliosaston korkein akateeminen oppiarvo. Busteriksi väittelevän tarvitsee vain osata kolme asiaa: tunnistaa täytekakun avulla näkymätön hirviö, tappaa se ja ennen kaikkea uskoa aaveisiin.

Aiheesta muualla[muokkaa]