Gootti

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.
Goottius on periytyvää tai ainakin helposti tarttuvaa. Varo.
”Siis minun tyttärenihän on gootti. Tai oli. Tällä viikolla hän on hunni.”
~Tapani Riihimäki

Gootit ovat yleisen stereotypian mukaan tiedetysti, tunnetusti ja loogisesti maailman johtava älykkömustapäiden laji, joiden epäterveelliseen elämäntyyliin kuuluvat pirteät pyjamabileet synkkääkin synkeämpää ja apokalyptista musiikkia kuunnellen. Gootit kuuluvat germaaniheimoihin yhdessä vandaalien kanssa. Gootit elävät lepakkoluolissa (sisäpiirin tietojen mukaan pää alaspäin roikkuen) ja he palvovat lähes poikkeuksetta Kirkaa, koska hänellä oli musta fleda ja hän on kuollut. Gootit ovat pahoja, sillä he tuhosivat Rooman 400-luvulla.

Gootteja kutsutaan myös kooteiksi, kuuteiksi sekä kojooteiksi. Naaraspuolisia gootteja (jos nyt satut erottamaan sen urosgootista, niiden erottaminen toisistaan on toisinaan aivan helvetin hankalaa) voidaan myös kutsua pingviineiksi tai jos pingviini omaa leveämmän perseen kuin EU on säätänyt (leveyttä yli 2m), niin sotanorsuksi.

Gootit eivät tykkää potkia mummoja (toisin kuin sielunveljensä saatananpalvojat ja hevarit), vaan he istuvat luppoajallaan pimeässä ja ahtaassa vaatekomerossa mustaa jeesusteippiä repien. He kuulemma saavat teipinrepimisestä seksuaalista tyydytystä, jota nämä vässykät rumilukset eivät muilla tavoin saisi. Goottien tiedetään myös harrastavan synkkääkin synkempää, turmiollista kuutamogoatsea goottipillin tahdissa.

Kooteilla on tarkoinvarjeltu Goottien Aate. Jollet tiedä koottien aatetta, ja yrität olla kootti, olet wannabe-kootti. Musiikki on kuutinpoikasille yleensä kaikkein tärkein juttu, ja kuuttien vanhemmat ei tykkää siitä, että heidän rakkaiden penskojensa rahat uppoavat mustakantisiin levyihin, mutta koska kuutinpoikaset ovat yleensä niin vitun pelottavia rumine kuontaloineen ynnä meikkeineen, eivät vanhemmat pane hanttiin sen enempää, ja siksi onkin nyky-yhteiskunta syöksymässä hurjaan alamäkeen.

Gootit eivät kuulu mihinkään seksuaaliseen suuntaukseen, koska heidän aikansa kuluu 15-vuotiaasta eteenpäin vanhempien kellarissa kuunnellen Bauhausin levyjä ja kirjoittaen surkeaa runoutta. Tämä johtaa siihen että he pääsääntöisesti kuolevat yksin yli 150-kiloisina neitsyinä. Siis ootsä ikinä ollu Tuskassa? Jeesus, mitä valaita! Odotin, että joku olisi kuuluttanut kovaäänisistä: "MIEHITTÄKÄÄ HARPPUUNAT!!!"

Jos kuitenkin havaitset goottiutta lapsessasi, ystävässäsi tai perheenjäsenessäsi, olisi syytä hankkia apua pikaisesti. Hyväksi ensiavuksi käy jälkiabortin suorittaminen yhdeksän millimetrin kaliberisella käsiaseella (Ontelopanoksen käyttö suositeltavaa).

Sisällysluettelo

[muokkaa] Goottirodut

Teinigootti. Tämähän sinua kuitenkin kiinnostaa. Isi ja äippä ovat varmaan ylpeitä lapsestaan, kun näkevät mihin nämä kaksi esinettä survotaan.
Katso nyt tuotakin wnb - goottia. Tuomittu tekemään kauheaa musiikkia ja näyttämään vielä kauheammalta.

Goottien rotuja ovat muun muassa:

Tyypillisiä emopoikia hybridigootteja luonnollisessa elinympäristössään.

[muokkaa] Tuntomerkkejä

DramaticQuestionMark.png
Tiesitkö, että...
gootit saavat kunnolla pataan sarjakuva-albumissa Asterix ja gootit?

[muokkaa] Kuinka tunnistat gootit Internetissä

[muokkaa] Kuuluisia gootteja

Kaiken maailman houkkain ja kurjain jaoittelut
Ernu - Fruittari - Gangsta - Gootti - Guido - Hevari - Hikipedisti - Hippi - Hipsteri - Hoppari - Isäm maam puallustaja - Juggalo - Krusti - Lolita - Nörtti - Otaku - Pissis - Punkkari - Rappari - Streittari - Turri - Vampyyri - Wikipedisti - Weeaboo
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä