Gaullismi

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Niin, oliko sinulla jotain valittamista harjoittamani politiikan suhteen? Oliko? No? Katso minua silmiin, kun puhut minulle!

Gaullismi (ransk. Gaullisme) on Ranskan virallinen valtiofilosofia,[1] joka pohjautuu kenraali, presidentti, naistenmies, koppalakki-ihme Charles de Gaullen itselleen pystyttämään henkilökulttiin ja tämän infantiiliin käsitykseen ranskalaisesta identiteetistä. Pohjimmiltaan gaullismi on bonapartismia vähemmän naurettavilla hatuilla.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Ideologian synty ja perusta

Gaullismin perusti 1900-luvun ainoa ranskalainen suurmies Charles de Gaulle, joka saavutti kansallissankarin aseman paettuaan Britanniaan toisessa maailmansodassa. Hänen poliittiset ambitionsa olivat voimakkaan henkilökohtaisia ja tähtäsivät ensisijaisesti hänen oman valta-asemansa kohentamiseen, jolloin niiden pohjaksi oli vaikeaa löytää mitään olemassa jo olevaa poliittista filosofiaa. Niinpä de Gaullen oli luotava oma. Tämä poliittinen filosofia muodostui sellaiseksi, jonka turvin oli mahdollista pitää hallussaan mahdollisimman paljon valtaa mahdollisimman pitkään ja vielä lisätä sen keskittämistä itselle: tämä sisälsi kansallismielistä populismia, lapsellista lässytystä, oikeistokonservatismia, jota voidaan äänisaalista tarvittaessa muokata haluttuun suuntaan sekä ällistyttävästi tasavaltalaisuudeksi naamioitua napoleonilaista henkilökulttia.

De Gaullen omat teokset, kuten hänen muistelmateoksensa Mémoirs de guerre, paljastavat hänen käsityksensä Ranskasta ja sen paikasta maailmassa – ja tietysti ennen kaikkea hänestä itsestään. De Gaullen käsitys ranskalaisuudesta on klassinen naivistisen satiirin mestariteos, ja osittain gaullismi perustettiinkin juuri siksi, että mikään muu ideologia ei kykenisi ottamaan kenraalin näkemyksiä vakavasti. Charles de Gaullen Ranska on Jeanne d'Arcin emännöimä, Napoleonin palvonnalle omistautunut ihmiskunnan henkisen perinnön täysihoitola, jossa iltasaduksi luetaan Asterixin seikkailuja ja tuutulauluksi veisataan Marseljeesi.

De Gaulle nousi presidentiksi vuonna 1958 ja onnistui pitämään Ranskan jatkuvassa vallankaappaustilassa mm. Algerian kriisin takia. Hän keskittyi virkakautenaan häiritsemään kaikkia muita maita olettaen, että siitä olisi etua hänelle itselleen ja siten Ranskalle. Presidentti de Gaulle panosti erityisesti keskisormensa esittelemiseen Yhdysvalloille ja Britannialle; Kanadan valtion hän yritti tietoisesti hajottaa häirikkövierailulla Quebecissä. Joka tapauksessa ranskalaiset arvostivat presidentin populistista vittuilua (ransk. politique de grandeur). Kun ranskalaiset lopulta 60-luvun lopulla kyllästyivät siihen, erosi de Gaulle virastaan heti, kun kaikki ei mennyt juuri niin kuin hän olisi halunnut. Hän kuoli pian tämän jälkeen murjotukseen, mutta gaullismi jäi elämään muuntuneena kantana Ranskan politiikassa.

[muokkaa] Gaullismin oireet

"Ranskan menestyksen puolesta", propagandajuliste vuodelta 1965. Huomaa, kuinka Ranska ja de Gaulle ovat sama asia.
  • Harhainen käsitys Ranskan asemasta. Ranska on gaullisteille ikuisesti la Grande Nation, joka tekee mitä tykkää ja kohtelee muuta maailmaa henkisesti jälkeenjääneenä serkkuna.
  • Sotilaallisen turvallisuuden korostaminen. Gaullistit keräävät komeroihinsa ranskalaisia ydinaseita, joita mielellään koeräjäytellään mahdollisimman kaukana Ranskasta. Tieto Ranskan ydinaseista on psykologisesti merkittävä, sillä se kasvattaa gaullististen ranskalaispoliitikkojen potenssia.
  • Markkinamyönteisyys sikäli kuin voittoa tuottava yritys ei ole amerikkalainen tai saksalainen – tai ylipäänsä ulkomainen, so. sellainen, jota valtio ei tarvittaessa voisi kiristää täydellä teholla.
  • Itsenäinen ulkopolitiikka, turvallisuuspoliittinen vapaamatkustajuus. Ranska erosi de Gaullen aikana Naton sotilaallisista rakenteista, kun tajusi, että muiden olisi joka tapauksessa pakko puolustaa sitä. Kaikenlainen asiaton posken soittaminen läheisimmille liittolaisille ja "ex"-siirtomaiden sisäisten asioiden mikromanagerointi kuuluvat asiaan.
  • Johtajaperiaate. Valtion johtoon sopii vain viriili mies, joka tietää mitä tahtoo ja joka tahtoo sen heti eikä 15. päivä, lakien noudattamisen kanssa saakin olla vähän niin ja näin.
  • Autoritaarisuus ja keskusjohtoisuus. Gaullistien ja ei-gaullistien kohtaaminen tuottaa yleensä stimuloivia kaupunkisodankäynnin näkymiä, joissa Darth Vader -santarmit kurmuuttavat eksistentialistihippejä historiallisissa puitteissa.
  • Myönteinen suhtautuminen Euroopan integraatioon. Suurin piirtein ainoa paikka, missä Ranska pystyy rohmuamaan itselleen täysin suhteettomasti valtaa kaikkien muiden haitaksi, on EU, jonka gaullistit näkevät ensisijaisesti maanosanlaajuisen napoleonilaisen dominanssin välineenä.
  • Kaiken ranskalaisia juttuja paremmin menestyvän väheksyminen. Angloamerikkalaisuus aiheuttaa gaullisteille trikolori-ihottumaa.
  • Isonenäisyys. Gaullistien keskuudessa johtajat valitaan nenämittausten perusteella; systeemi on kuitenkin toinen kuin natseilla, sillä gaullistien keskuudessa suuri nenä tuo suuren menestyksen. Takana on ilmeisesti fallosentrinen kuvitelma nenän analogisuudesta erääseen toiseen elimeen, siihen, joka hallitsee gaullistien poliittista ajattelua (vihje: se ei ole aivot).

[muokkaa] Tunnettuja gaullisteja

[muokkaa] Viitteet

  1. Ennen vanhaan valtioilla oli omat valtiofilosofiat. Esimerkiksi Roomalla oli stoalaisuus ja Suomella on mitään lupaamaton, hajuttomaksi laimennettu kansallisfasismi, josta karsittu kaikki ylpeys, itsetunto ja henki ylipäänsä.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä